Tekstit

Alakuun saaga - osa 28

Kuva
Kuukiven palattua luolan suulle hän viittilöi minua pysyttelemään edelleen vaiti. Vasta kun pajan tuttujen liekkien kajo alkoi tanssahdella luolan seinämissä, Kuukivi aloitti jutustelunsa. Kysyin, miksi hän oli palannut tyhjin käsin luolaan. Mestarini vakuutti keihäiden varsien olevan valmiita luolaan haettaviksi hyvissä ajoin ennen kuin Vindsvalr vaipuisi kesäksi levolle. Syömme tukevasti. Ruokaillessa katseeni pälyilee luolasta ulos johtavaan käytävään, vaikka tiedän Kuukiven kyllä kuulevan mahdolliset tulijat jo kaukaa. Kuukivi huomaa harhailevan katseeni ja kysyy minulta kuin ohimennen, onko päiväni ollut tylsä. Kerron hänelle luolaan yrittäneestä hiirestä. Kuukivi näyttää hetken peräti hätääntyneeltä ja hänenkin katseensa käväisee luolan käytävässä. Mutta sitten, kerrottuani hiirelle lausumistani sanoista ja loitsusta, Kuukivi vaipuu pitkään kestävään mietteliääseen hiljaisuuteen. - Teit aivan oikein, eivätkä aasatkaan saa sinua siitä syyttää. Paljon paremmin en olisi osannut ...

Alakuun saaga - osa 27

Kuva
Kuinka kauan kävelimme pajasta luolan suuaukolle päin? Minusta tuntuu, että matka pimeydessä Kuukiven lyhdyn valossa kesti ajattoman kauan. Kuukivi ei aloittanut kulkiessamme keskusteluja enkä minäkään keksinyt mitään sanottavaa. Olimme vain me kaksi kulkijaa ja lyhdyn tuikkiva valo pimeydessä. Lopulta vedän sisään vaistomaisesti ilmaa nenäni kautta. Pitkään ja syvään. Tämä tuoksu… Tuoksussa on kevään ahavatuulta. Puiden kyljissä kihoavaa kevätauringon lämmittämää pihkaa. Kuin Midgardin keväässäkin, mutta jotenkin puhtaampana. Täydempänä. Kuukivi kuulee, kuinka haistelen ilmaa ja hengittää itsekin syvään sisään. - Vanaheim, hän kuiskaa riemukkaalla äänellä. Sitten hän taakseen katsomatta kohottaa kätensä varoitukseen. Alan muistelemaan, mitä kaikkia varotoimia olemme käyneet läpi. Pysyttele luolan suulla vaiti. Varmuuden vuoksi. Aasojen palkolliset saattavat käydä sinua katsomassa. Mutta mitä he sinusta saavat. Kastemekon häpäisy ei ole rikos pienimmästä päästä. Jumalillekaan...

Tähtöset

Kuva
Me ajoimme korireessämme. Isä istui kuskipukilla ja ajoi. Hänellä oli jalassaan suuret olkikengät, ettei häntä olisi palellut. Meidän rekemme ajoi ensimmäisenä, meidän takanamme tuli Alatalon reki ja viimeisenä Ylätalon. Voi, miten kauniisti kulkuset kilisivät. Me olimme niin iloisia, että me lauloimme, mutta äiti sanoi, että meidän piti lopettaa, sillä laulaessamme saimme liikaa kylmää ilmaa keuhkoihimme! Mutta me huutelimme aina asioita Ollille, joka ajoi meidän jäljessämme tulevassa reessä, ja hän huusi edelleen Riitalle ja Annalle. * Me lähdimme kotiin vasta myöhään seuraavan päivän iltapuolella. Ja ennen kuin tulimme Melukylään, oli jo ehtinyt tulla aivan pimeä. Kotimatkalla me emme huudelleet mitään, sillä olimme niin väsyneitä. Minä makasin reessä takakenossa ja katselin tähtiä. Niitä oli niin monta, monta, ja ne olivat niin kaukana. Ja silloin minä kömmin vielä syvemmälle nahkavällyihin ja lauloin itsekseni hiljaa: >>Tähtöset loistaa, tietäni valaisevat. Tähtö...

Alakuun saaga - osa 26

Kuva
Kuukivi avaa taas vyössään roikkuvalla avaimella kolmilukkoisen kirstunsa. Tuuliköysi solmuineen näkyy olevan tallessa. Jotakin etsiessään hän nostaa kirstusta kaarnanpalan ja tuntuu ikään kuin punnitsevan sitä kädessään. Sitten hän laskee sen takaisin arkkuun ja ottaa kirstustaan esille nahkaiselta näyttävän kirjoituskäärön. Muistan ihmetelleeni minulle tuntemattomasta materiaalista valmistettuja kääröjä Kuukiven avatessa kirstunsa ensimmäisen kerran minun nähteni. Nyt kirstua sulkiessaan kääpiö alkaa valistaa minua piakkoin tapahtuvasta kasteesta. - Kaste on tärkeä. Ei hampaitta nimenantoon. Kaste voidaan toimittaa vasta ensimmäisen hampaan puhjettua, mutta siitä ei ole nyt odotusta sinulle. Olet myöhäinen kastettava. Nimen saatuasi saat kuin suojaavan loitsun joka vahvistaa sinua. Nimi on tärkeä hengellesi. Se kantaa sielua ja vartioi sitä ulkoa päin tulevilta voimilta. Kokonaan nimettömät saattavat kokea maailmoissa kovia. Kuukivi pysäyttää innokkaan puheryöppynsä ja vakavoituu...

Pienten puolesta

 Isä ja lapsi kävelevät aamulla päiväkodin pihaan. - Isä, katso! Lippu! - Niin on. Tänään on liputuspäivä. - Miksi? - Tänään juhlitaan lapsen oikeuksien päivää. - Mitä lapsia? - Noo... muistatko eilen illalla pikku kakkosessa, kun puhuttiin mitä kaikilla lapsilla pitäisi olla maailmassa? Ruokaa joka päivä. Lämpimät vaatteet ja hyvä koti. Sellaisia asioita että kaikilla olisi turvallista. - Joo. - Ne ovat hyviä ja tärkeitä asioita. Tänään juhlitaan niitä. Molemmat katsovat lippua hetken. - Kaikilla maailman lapsilla pitäisi olla asiat hyvin. Ja olisi hyvä, että aikuiset huolehtisivat niistä.  Isä miettii itsekseen hetken verran äänettömänä. Mielessä pyörivät eilen iltapäivällä ennen pikku kakkosta katsotut uutiset. Lapsi lähtee kirmaamaan päiväkodin pihassa olevia kiipeilytelineitä kohti. Isä katselee lapsen perään ja miettii. Yöllä on satanut lunta.  Kotona pitäisi oikeastaan tehdä lumitöitä... mutta on mukavaa katsella pienten talvikenkien jättämiä jälkiä lumella. Eikä s...

Alakuun saaga - osa 25

Kuva
Silmäpari katselee Vanaheimin pilvettömälle yötaivaalle. Kuun sirppi loistaa kuten ennenkin. Tähdet ovat oikeilla paikoillaan. Silti tarkka silmä havaitsee jotain… poikkeavaa. Tuo. Tuo tuossa. Vanaheimin taivaalla on nähtävissä jokin pieni, maailman painovoimakenttään ilmaantunut uusi taivaankappale. Kuin pieni asteroidin kappale, minikuu tai kiven murikka, joka on eksynyt riittävän lähelle Vanaheimin vetovoiman piiriä. Mitä tämä merkitsee? Taivaankappaleet ounastelevat yleensä jostain. Yön katselija alkaa nostattaa äänteitä keuhkojensa pohjasta. Äänet purkautuvat suusta erilaisina murahduksina ja ulvahduksina. Käsi ojentuu kohti lumen pintaa. Lumesta lennähtää pieni pyörre, kuin äkillinen tuulen nostattama tuisku. Kämmenelle lennähtänyt lumi muuttuu ojennetun käden sisällä vedeksi. Loitsun tehnyt kuuntelee tarkkaavaisesti kämmenensä sisältä kuuluvan veden vaimeaa liplatusta. Kun hän on varmistunut kuulemastaan, hän laskee rennosti käden alas. Vesi valahtaa lumen pintaan. Lai...

Ensilumi

Kuva
Lehdet ovat tippuneet maahan muutamia viimeisiä pajupensaissa yksinäisenä väriseviä lehtiä lukuun ottamatta. Kuura on kuorruttanut kuloutuneet ja maahan lakastuneet heinät. Tilhiparvi istuu illalla lehdettömässä koivussa ja tilskuttaa kellomaista soittoaan. On kuin aamun ja illan synkkä pimeys odottaisi maisemaan vähenevää päivänvaloa heijastavaa lunta. Aiemmin lokakuussa ensilumi oli ja meni lasten ilona päivän verran. Takapihalle tehty lumiukko sinnitteli aikansa, mutta taipui vielä syyssäässä lämpimän henkäyksen alle. Nyt aamuhämärä tarjoaa ikkunasta katsottaessa uuden annoksen puhtaan valkoista, yöllä satanutta lunta. Lämpötila on nollassa. Lumi narskuu askelten ja koiran tassujen alla. Lumi on juuri sopivaa lumipallojen tekemiseen ja pyörittelyyn. Ensilumi tuo näkyviin sen näkymättömän maailman, joka tavallisesti on meidän ihmisten aisteilta salattu. Tuossa on hypellyt uskalias jänis pihapiirin poikki. Tuossa harakka tai varis on astellut tien ravissa kuin jotakin etsien. Koiraa...