Alakuun saaga - osa 25

Silmäpari katselee Vanaheimin pilvettömälle yötaivaalle. Kuun sirppi loistaa kuten ennenkin. Tähdet ovat oikeilla paikoillaan. Silti tarkka silmä havaitsee jotain… poikkeavaa.

Tuo. Tuo tuossa.

Vanaheimin taivaalla on nähtävissä jokin pieni, maailman painovoimakenttään ilmaantunut uusi taivaankappale. Kuin pieni asteroidin kappale, minikuu tai kiven murikka, joka on eksynyt riittävän lähelle Vanaheimin vetovoiman piiriä.

Mitä tämä merkitsee? Taivaankappaleet ounastelevat yleensä jostain.

Yön katselija alkaa nostattaa äänteitä keuhkojensa pohjasta. Äänet purkautuvat suusta erilaisina murahduksina ja ulvahduksina. Käsi ojentuu kohti lumen pintaa. Lumesta lennähtää pieni pyörre, kuin äkillinen tuulen nostattama tuisku. Kämmenelle lennähtänyt lumi muuttuu ojennetun käden sisällä vedeksi.

Loitsun tehnyt kuuntelee tarkkaavaisesti kämmenensä sisältä kuuluvan veden vaimeaa liplatusta. Kun hän on varmistunut kuulemastaan, hän laskee rennosti käden alas. Vesi valahtaa lumen pintaan. Laikku lumen pinnalla näyttää hetken tummemmalta. Sitten vesi imeytyy ja painuu alemmas lumikerroksiin.

*

Yksinäinen jumala kävelee pimeässä luolassa. Jumalalla on kädessään päästään palava puinen soihtu. Vahvalla kädellä ylös kohotetun soihdun keltainen liekki luo häilyviä varjoja luolan seinämille. Askeleet kaikuvat luolan seinämistä.

Luolaan edetessään jumalaa vastaan tulee kalliomaalauksia. Joukko tummia kalliomaalauksia peittää ympäröivät seinämät lattiasta luolan ylös kaartuvaan kattoon saakka. Jumala hidastaa askeleitaan ja katselee kävellessään ympäröiviä kuvia. Rinnakkaita naisia. Varrekkaita miehiä. Sarvekkaita hahmoja. Tanssivia hahmoja. Ylistäviä shamaaneja. Käsissään maalatuilla hahmoilla on jousia ja nuolia, keihäitä, kävely- ja paimensauvoja, kuokkia, miekkoja, kirveitä, rumpuja, vasaroita, soihtuja, verkkoja. Osalla maalauksista pää on maalattu vartalon alaosaan. Edesmenneitä kuvaavia hahmoja näkyy siellä täällä lisääntyen vähitellen jumalan edetessä syvemmälle luolaan. Paljon on vaaneja Vanaheimissa. Kallioseinämiin maalattujen vaanien massiiviset joukot ympäröivät kävelevää jumalaa kauan aikaa. Jumala kävelee rauhallisesti soihtu kohotettuna syvemmälle luolaan. Aikanaan vaaneja esittävät kuvat jäävät taakse.

Hetken käveltyään jumalaa vastaan tulevat seuraavat kalliomaalaukset. Tässä osassa ovat maalattuina metsän valtakunnan kansaa ja Vanaheimin muita jumaluuksia esittävät hahmot. Sarvekas, vanha jumala. Jäniksenkorvainen Kaltas. Myanndash Ayk. Radien-suku. Mintis. Tiermes. Yabme-aimo. Bes, matkamiesten kiusa. Akkruvi. Mez. Pieni, vanha mies. Useita puoliksi ihmisen ja puoliksi eläimen muodon omaavia olioita. Kaksipäisiä eläimiä. Noitia. Pistemäisiä kadonneita ja nimettömiä sieluja. Sekä paljon, paljon erilaisia olmaita.

Metsän väen maalausten jäätyä aikanaan taakse soihtu valaisee seuraavaksi Vanaheimin maailmaa kuvaavia ja ylistäviä maalauksia. Metsää ja puita. Sarvettomia hirvieläimiä. Kolmisarvinen peura. Monen kokoisia ja muotoisia lintuja. Hylkeitä. Saukkoja. Majavia. Kaloja. Käärmeitä esittäviä siksak-kuvioita. Kettuja. Yksinäinen karhu. Koiria. Muista eläimistä erillään olevia susia. Eläimen pään hahmoon maalattuja pyhiä toteemeja. Johdeaitoja ja suuria satimia peuroja sisällään. Rakennuksia ja kotia. Niitä yhdistäviä polkuja. Sielunloukkoja. Portteja alkumaailmaan sekä muihin maailmoihin. Sekä paljon abstrakteja kuvioita; spiraaleja, labyrinttimaisia sokkeloita, koristeellisia kärjellään seisovia suorakulmioita, eri eliöiden jälkiä, aitamaisia tai tikapuita muistuttavia viivakuvioita, uurrettuja kiekkoja. Jossain muiden, keskelle maalattujen kuvioiden ulkopuolella kiertelee käärmemäinen eläin. Käärmeen ulkopuolelle on maalattu ainoastaan suuri kita sekä linnunmunaa muistuttava kuvio. Kävellessään jumala puistelee päätään ja jatkaa syvemmälle luolaan.

Nyt kävellessään jumala laskee soihtuaan ja alkaa etsimään maalauksia luolan oikealta seinämältä. Lopulta hän löytää etsimänsä ja näkee kaikkiin edellisin maalauksiin verrattuna pieniä, ihmisen hahmoisia maalauksia. Nämä maalaukset ovat hyvin pieniä. Kuin töherryksiä. Jumala seisahtuu. Rinnakkaita naisia, joista suurimmalla osalla ei ole käsissään mitään. Jumalten koskettamia Völvia, jotka ovat tulleet Vanaheimiin muusta maailmasta. Vanaheimin ihmisten maalattuja kuvia esittävä osa. Useimpien naisten päällä on jo poikkiviiva. Monet heistä ovat vanhenneet ja leijailleet tuhkana taivaalle tai he ovat annettuina maan uumeniin. Muutamien elämänviisauden ovat perineet kortot ja riettalinnut.

Jumala tapailee jotain vaatteidensa poimuista ja ottaa esiin mukana tuomansa työkalun. Hän laskee soihtunsa maassa olevaan sille kyhättyyn puiseen telineeseen. Sitten hän seisahtuu ja katselee kauan aikaa hievahtamatta maalauksia. Jumala kumartuu ja katselee työkalu ojennettuna muita maalattuja kuvia. Sitten hänen kätensä pysähtyy.

Miten jumala maalaisi kuvan ihmisten suvun miehestä?
Hän antaa katseensa kiertää ihmisten verraten harvassa joukossa. Völvia, neitoja, yksittäisiä kilpineitojakin. Ei ensimmäistäkään ihmisen suvun miestä. Vanaheimin elävät ovat kyllä kauan, kauan sitten käyneet Midgardissa. Ennen kuin silmäripsien muuri pystytettiin suojelemaan Midgardia luolassa asujilta, kansoista vanhimmalta. Ikävä kyllä myös monien muiden pääsy Midgardiin estyi samalla.

Ihmiset. Jotain heissä on, koska he ovat olleet itse Óðinnin erityisen huomion kohteena. Óðinnin tuntien ihmisten tai heidän maailmansa suojelu ei kuitenkaan ole ollut täysin pyyteetön teko. Ihmiset itse taas ovat pysytelleet enimmäkseen omassa maailmassaan. Onko heidän magiansa muuttumassa? Vai ovatko he päättäneet pitää sen Midgardissa? Sitä jumala ei tiedä. Joitain ihmisten suvun naisia vaanit ovat saaneet houkutelleeksi tulemaan itse Vanaheimiin, vieraaseen maailmaan. Kaukaisilla kutsuilla ja tuulessa kuulluilla lupauksilla. Niihin Óðin ei ole puuttunut. Onkohan kukaan Vanaheimissa edes kutsunut ihmisten suvun miehiä?

Mutta nyt sellainen on täällä jossain.

Lopulta jumala työntää työkalunsa takaisin vaatteidensa sisään ja ottaa soihtunsa telineestä takaisin käteen. On kuin jumala epäröisi jotain. Vielä hetken maalauksia katsottuaan jumala jatkaa kävelyään syvemmälle luolaan. Kävely jatkuu harvemmin maalattuja kallioseinämiä kohti.

Jumalan kävellessä yhä syvemmälle vastaan tulee luolan vastakkaisilla seinämillä olevat kaksi kuvaa. Vasemmalla seinämällä on maanviljelijöiden veneen mallinen maalaus. Ringhorna-vene. Oikealla puolella on metsästäjien käyttämän veneen mallinen maalaus. Suuren Jumalattaren vene, joka kuljettaa sieluja eri maailmoiden välillä. Molemmissa veneissä on naishahmoinen matkustaja.

Jumala jatkaa kävelyään. Yhä syvemmälle, yhä peremmälle. Vähiten piirrettyihin seinämiin.

Kaikki nämä muut maalaukset nähtyään jumala saapuu viimein luolan perimmäiseen kolkkaan. Mimir ja muut jättiläisten sukuiset ovat suurina maalauksina luolan perimmäisellä seinällä. Jumala kääntyy ja katsoo päättyvän käytävän vasemmalla seinämällä olevaa yksinäistä maalausta. Yksinäinen, pelkistetty mieshahmoa esittävä maalaus luolan muutoin tyhjällä seinämällä.

Jumalalla ei ole täällä soihdulle paikkaa. Hänen ei ole tarvinnut maalata täällä kuin kerran. Tänne jumala on maalannut oman kuvansa. Hän, aasa, on aina ollut yksin. Yksinäinen aasa Vanaheimissa.

On kuin jumala arastelisi katsoa maalattua kuvaa. Ehkä se on ollut hänen taakkansa. Ansansa. Koko tämän ajan.

Mies.

Jumala hymyilee kuivasti suupielestään.

Hän siirtää soihtunsa toiseen käteen ja irrottaa kädellään palavasta soihdusta kekäleen.

Jumala piirtää kytevällä hiilellä ihmisten suvun miehen pienen kuvan omansa viereen.

Kaksi yksinäistä.

He ovat tapaava.