Alakuu

Lapsi palaa sovitulla kyydillä takaisin kylään seuraavana päivänä. Vaikka häntä väsytti huonosti nukutun yön jäljiltä, hän käytti seuraavan aamupäivän mukaan ottamansa sangon täyttämiseen puolukoilla. Ettei hakemaan tullut tuttava kuljettaja olisi epäillyt hänen olleen aivan ”huvireissulla”… Tuttujen vesistöjen venevalkamat alkavat pilkahdella kylään johtavalle maantielle. Lapsi herkeää miettimään ajomatkan aikana kylän ympäristöä. Matkailusesonkien aikana kylä on samankaltainen kuin kaikki muutkin pohjoisen lomakylät. Mökit ja rantatuvat ovat jatkuvasti vuokrattuina. Kylän ainoassa tavernassa elämä jatkuu aamumyöhäiseen, ja Ikämies-parka saa lämmittää savusaunaa miltei joka ilta. Kesällä enemmistö alueen vierailijoista on asuntoautolla matkaavia Lapin turisteja. Syksyllä parhaana ruska-aikana kylässä on maisemaa ihastelevia retkeilijöitä. Viimeisimpänä villityksenä kylään ovat löytäneet läskipyöräilijät. Kyläseuran jäsenet ovat kunnostaneet pyöräilijöille soveliaan kiertoretin osi

Jo olen orrelle osattu, Palasetta partahalle: Harvoin näiss’ on harrit nähty (Kanteletar) Harjukainen, harrinen, hämeensiika, harri - Harjus, Thymallus thymallus. Sukkulamaisen harjuksen erottaa muista lohikaloista sen lajinimen antaneesta komeasta harjamaisesta selkäevästä. Harjuksen väri vaihtelee sen elinympäristön veden mukaan; kirkkaiden vesien vaaleista ja harmahtavan hopeakylkisistä yksilöistä humuspitoisten vesien ruskeisiin, vihertäviin ja violettiin vivahtaviin harreihin. Kutuasussa harjuskoiraiden värit somistuvat ja selkäevien täplät muuttuvat punaisiksi. Harjuksen kyljissä ja selkäevässä voi olla epäselviä tummia pieniä täpliä riveissä. Pyrstössä on voimakas lovi. Latinankielinen nimi thymallus viittaa harjuksen miedosti timjamin tuoksuiseen ominaishajuun. Harjusta tavataan kauttaaltaan Pohjois-Euroopassa: Englannissa ja Pohjois-Italiasta aina Jäämereen saakka. Suomessa harjusta tavataan yleisimmin Pohjois-Suomessa. Etelämpänä Suomessa harjusta tavataan Vuoks

Pimeässä luolassa vuorokauden rytmiä eivät sanele auringonsäteet, vaan kaksi vastakkaisilla seinillä palavaa tulta. Eilen luolaan saapuessani tulisijoissa paloivat roihuavat liekit. Yöllä kesken unien herätessäni tulisijoissa näkyi ainoastaan heikosti hehkuva hiillos. Nyt useamman tunnin unien jälkeen molemmissa tulisijoissa palavat eilistä pienemmät, mutta tilan hyvin valaisevat kirkkaat liekit. Aamulla aloitan tarinani alusta. Olen saanut kääpiöltä ilmeisesti jonkinlaisen luottamuksen osakseni, kun “pää oli vielä aamulla hartioiden kannateltavana”. Vaikka tuskin Kuukivi paljon on viime yönä nukkunut. Opin tuntemaan, että kääpiön puhe on hauskan töksähtelevää. Kuukivi on kova puhumaan asiaa, mutta hän ei välitä ääneen pohdiskeluistani tai arvuutteluistani. - Parhaiten teet kun sanot valmiin ajatuksen. Tai kysyt rohkeasti mitä et itse näe. Lopulta kääpiö ja minä muodostamme jonkinlaisen johtopäätöksen tapahtumista. - Koirilla on koirien tavat. Aasa sinut on tänne lähettänyt.

Vielä lunta riittää. Pidempi lauha jakso teki maaliskuussa kovemman kannen lumen pintaan, minkä päällä kesti paikoitellen aikamiehenkin kävellä paljoakaan uppoamatta. Nyt tuiskut ja lumisateet ovat tehneet lumipatjan pinnasta taas pehmeän ja hankalammin kuljettavan. Silti lumessa on kovempi kerros alla. Haasteellinen keli umpisella niin moottorikelkoille kuin monille luonnon eläimillekin. Poronhoitoalueen sääolosuhteet ovat olleet tarkkailun alla kuluvana talvena. Maalinnuilla on toivottavasti ollut kieppien tekoon riittävästi pehmeää lunta. Jänikset ovat juosseet lumen pinnan ristiin rastiin omia polkujaan. Pihapiirin jokainen verkotettukin lehtipuu ja tuija on käyty katsomassa ja nakerrettu verkon yli tai silmien raoista pilkistävät oksat. Omenapuu osoittautui taas jänisten ”suosikiksi”: yksi uskalikko jänis oli käynyt kalttaamassa lumihangen yläpuolisen rungon paljaaksi verkon välistä kuin katiskasta ikään. Nälkä on kova ohjaaja luonnoneläintenkin talvessa. Hyvin jänikset näyttävä

Lapsi kävelee kokoonsa nähden suuri rinkka selässään. Polku hänen allaan on osittain sammalen peittämää. Paluukyydin metsäautotien varresta lapsi oli sopinut tuttavan kyläläisen kanssa huomiselle keskipäivälle. Ympäröivä metsä on harvaa mäntyvoittoista kuivahkoa kangasta. Paljakan puut eivät ole järin korkeita, vänkkyräisiä ja pyöreälatvaisia vankkoja mäntyjä. Mutta metsä on hyvin vanha. Kävellessään lapsi miettii mielessään määränpäätään. Seitapaikka on kävelemällä hyvinkin reilun mittaisen päivämatkan päässä kylästä. Olkoonkin, että viime vuosikymmeninä metsäautoteiden verkosto on tuonut paikan hitusen lähemmäksi kohti kylää ja sivistystä. Mutta rauha säilyy täällä, paljakan ja pahdan maisemassa. Korkeuserojen lisäksi maan sisästä pilkistävät peruskallion kielekkeet ja siellä täällä lojuvat suuret siirtolohkareet ovat tehneet alueesta vaikeakulkuisen. Tämä on kylästä katsottuna kauimmaisin kyläläisten perinnetietona tietämänsä seita. Harva täältä lähtee mitään aineellista hakemaa