Alakuu

  Eletään loppukesän päiviä. Mies katselee hieman ympäristöään korkeammalle kohoavalta harjulta edessään avautuvaa pientä kyläkeskusta. Hän on tullut lomamatkalle pieneen pohjoisen kylään perheensä kanssa. Tuttuihin maisemiin, vaimon kotiseudulle ja sadonkorjuun kyläläisiä auttamaan. Mies muistelee viime yönä kummallisessa unessa kuulemaansa riimiä.      “Tämä aikakausi uhkaa perheitä.      Pahempaa, se uhkaa perhettä käsitteenä.      Siispä astuvat esiin rauhalliset      ja vetävät asemansa puolustukseen.”   Mies esittää itselleen ääneen kysymyksen. - Mikä voisi uhata minua? Tai perhettäni? Hänen kämmentään alkaa kihelmöimään. Hän tietää välittömästi, mitä kämmeneen on ilmestynyt. Mies katsoo sitä, tuttua kohtaa kämmenessään. Riimu hehkuu himmeästi. Se on käynnistynyt miehen luettua viimeöisen riimin ääneen. Kuin vaistomaisesti hän ottaa vyöllään olevasta tupesta puukon vasempaan käteensä.  Riimun vielä hehkuessa hän painaa sen puukon terää vasten. Äänen voi kuulla. Ku

  Vidar ja Vali kokoavat aasoja ja vaaneja sekä suuria kohtalon hirviöitä esittäviä nappuloita Ragnarökin jälkeisestä hävityksestä, Vígríðrn kentältä. Magni ja Modi etsiskelevät muita yhdeksän maailman hahmoja. Jotunheimin suuria jättejä kuvaavia patsaita, pienen pieniä kääpiöitä hiekanmurujen seasta sekä tummia ja valoisia haltioita kuvaavia veistoksia. Metsänneitoja, haltijoita, sarvekkaita hahmoja. Höðr ohjaa heidän etsintäänsä. Hän ei näe lähelle ollenkaan, mutta kauas muitakin paremmin. Hän kuuntelee muiden etsiessä veistoksia kentältä ja ohjailee tarvittaessa muita.   Hei, Modi, katsohan vasemman jalkasi kantapään alle. Et kääpiötä kynsiluolassaan saa unohtaa. Magni, tartu kiinni usvanhahtuvaan joka oikean olkapääsi takana liihottaa ja lentäviä kuvajaa. Vidar, älä unohda pientä sudenpoikaa mikä kävellessäsi kiinni on tarttunut jalkaterääsi. Vali, älä kompastu edessäsi maailmankäärmeeseen ja poimi myös solmu joka käärmeen aikaan saattaa.   Baldr poimii