Alakuu

Istahdan työhuoneen narisevaan tuoliin. Lasken mukin sekä mukana tuomani pienen lautasellisen voileipiä työpöydälle. Koira seuraa perässäni huoneeseen, laskee päänsä polvelleni ja maiskuttaa kuuluvasti. Väistämättä tunnen pienen hyväntuulen puuskan itsessäni. - Senkin kerjäläinen. Vasta söit aamuruuan… Huokaisen. Katsahdan kirjastosta lainattujen lehtien pinkkaa, Erä-lehtiä ja Suomen luontoa. Toisaalta Areenassa olisi uusi kausi katsomattomia luonto-ohjelmiakin. Millekähän tässä nyt alkaisi tauon ajaksi. Seuraava palaveri alkaa vasta tunnin päästä. Katson ikkunasta ulkona hieman kajastavaan aamuhämärään. Tunturikoivuja. Hieraisen silmiäni. Ei sentään… Siinähän ne ovat, omalla tutulla paikallaan. Muutama vuosi sitten riviin istuttamamme marja-aroniapensaiden rivistö. Ja nuo jäljet pensaiden juurella? Ne ovat jänisten polkuja kiertelemässä taajamassa ihmisten pihoissa, eivät riekon kynnen piirtoja. Mutta pensaat näyttävät huurteisina ja lumella kuorrutettuina aivan tunturikoi...

Vuonna 1916 Samuli Paulaharju kulki jalkapatikassa tutkimassa Pohjanmaan ja Kainuun korpia sekä raatauttamassa niiden asukkaita. Juttujen kerääjä sai kohdata karhunpyytäjiä, kalastajia, tervahaudan polttajia, savupirttejä asukkeineen sekä monen sortin tietäjiä matkallaan. Käpälälautoja, talaksia, loukkuja ja satimia, uuttuja, rysiä, suopeltoja, niittysaunoja, maakuoppia. Tie, keino, väylä, joki, puro, luoma, latu – kaikki tiesivät mahdollisuutta päästä korpikansan ja sen tietouden lähteille, sen alkuperäisyyteen. Mitä näille seuduille on tapahtunut automobiilin, kannettavien matkapuhelimien ja kiireen jälkeen? Nuorisotyöttömyys on ollut jo pidemmän aikaa laskussa. Tilastojen valossa muuttoliike on kohdistunut kuitenkin maakuntien kasvukeskuksiin sekä kaupunkeihin päin. Tämänkin kunnan väestön määrä on vähentynyt tasaisesti jo vuosikymmeniä. Yksi heistä olen minäkin, lähtijöistä. Luonto täällä oli – ja on – se vetovoimatekijä. Muistan minäkin sen, kun oli mahdollisuus pyörähtää lä...