Siirtymä
Istahdan työhuoneen narisevaan tuoliin. Lasken mukin sekä mukana tuomani pienen lautasellisen voileipiä työpöydälle. Koira seuraa perässäni huoneeseen, laskee päänsä polvelleni ja maiskuttaa kuuluvasti. Väistämättä tunnen pienen hyväntuulen puuskan itsessäni. - Senkin kerjäläinen. Vasta söit aamuruuan… Huokaisen. Katsahdan kirjastosta lainattujen lehtien pinkkaa, Erä-lehtiä ja Suomen luontoa. Toisaalta Areenassa olisi uusi kausi katsomattomia luonto-ohjelmiakin. Millekähän tässä nyt alkaisi tauon ajaksi. Seuraava palaveri alkaa vasta tunnin päästä. Katson ikkunasta ulkona hieman kajastavaan aamuhämärään. Tunturikoivuja. Hieraisen silmiäni. Ei sentään… Siinähän ne ovat, omalla tutulla paikallaan. Muutama vuosi sitten riviin istuttamamme marja-aroniapensaiden rivistö. Ja nuo jäljet pensaiden juurella? Ne ovat jänisten polkuja kiertelemässä taajamassa ihmisten pihoissa, eivät riekon kynnen piirtoja. Mutta pensaat näyttävät huurteisina ja lumella kuorrutettuina aivan tunturikoi...