Alakuu

Kuukiven askellus etääntyy luolan suuaukkoa kohti. Hiljaisuuden langettua luolaan minut valtaa kummallinen ahdinko. Olen Vanaheimiin saapumiseni jälkeen ensimmäistä kertaa yksin. Täällä vieraassa maailmassa. Ajatuksiini vyöryvät mielessäni vaanineet kivulias kaipuu kotiin sekä huoli perheestä. Lähes koko Vanaheimissa olon aikani olen voinut uppoutua Kuukiven tiiviiseen työtahtiin tai nukkua kehon väsynyttä unta levollisesti. Olenko uskaltanut edes ajatella kotiin pääsyn mahdollisuuksia? Mutta nyt, vannottuani valan takaisin kotiin pääsystä, minun on aika kohdata möykky sisälläni. Käsitellä se. Osan selviytymiskeinoistamme saamme perintönä ja jotkin keksimme elämämme aikana itse. Elämän virrassa merkitykselliset vastaan tulevat henkilöt voivat myös johdattaa käyttäytymismallejamme tai ajatustemme ratoja. Jotkin selviytymiskeinot toimivat vain hetken, jotkin ovat pysyvänä osana elämäämme hyvään suuntaan ohjaavia. Olen voinut uppoutua työntekoon viime aikoina. Mutta se ei toimisi en...

Riemnillä olisi aamupäivä aikaa sisäistää kotiriimun oppimiseen tarvittavat tavat Fullan kanssa. Sitten lähestyvä talvi siirtäisi heidät erilleen saman tulisijan lämmöstä. Riemni astelee lievästi hermostuneena Fullan kodan sisälle. Fulla on pukeutunut puhtaan valkoiseen askeettiseen mekkoon. Riemni ihmettelee asiaa, ja syystäkin. Yleensä hän on tottunut näkemään vanhan naisen ainaisessa ruskeassa työasussa tai keliolosuhteiden mukaisissa käytännöllisissä ulkovaatteissa. Aina ennen Fulla on tavannut keittää kahvia tai teetä heidän istuessaan kodassa. Nyt Riemni ei näe tulisijan ääressä muuta juomiin viittaavaa kuin vanhan mehukattitörpön. Fulla toivottaa Riemnille hyvät huomenet ja tämä vastaa siihen muodollisen kohteliaasti. Heidän keskinäiset välinsä ovat… muuttuneet. Molemmat aistivat sen. Mutta nyt Riemni tarvitsisi joka tapauksessa kotiriimun opettelemisen ohjeet vanhalta naiselta. Hän päättää hillitä mielensä (sekä kielensä!) ja antaa Fullalle mahdollisuuden. Vaikka läksyttää...

Kuluu useita päiviä luolassa. Vanaheimin työntäyteisiä päiviä. Teemme Kuukiven kanssa päivät päälletysten monta päällekkäistä riviä keihäänkärkiä. Kuukivi vakuuttaa, että keihäät saisivat aikanaan varret, kun erämaat hengittäisivät lumesta vapaammin pälvirakojen kautta. Otaksuin Kuukiven käyttävän keihäiden varren teossa joitain ainesosia Vanaheimin keväisestä luonnosta. Olemme aloittaneet seuraavaksi költerien, hirven- ja peurannahkaisten haarniskojen ja asujen teon. Asusteet toimivat sekä kevyenä suojana sellaisenaan että metallisten haarniskojen alusasusteena, estäen painaumat metallihaarniskan reuna- ja liitoskohdissa. Kätevä saa tehdä välillä aiemmasta poiketen töitä nahan ompelussa. En tarvitse muita sormisuojia ompelutarvikkeiden kanssa.   Omistamansa Vanaheimin vahvimman peuralajin nahkat Kuukivi varaa kuitenkin yksinomaan nahkaisten kilpien tekemistä varten. Vähän kummastelen Kuukiven työstämää materiaalia. - Vai peurannahkaa. Onhan sinulla malmia ja taidot metallist...

  Juuri kun alkoi vähän väsyttää emäntä tuli niitylle. Hänellä oli korissa kahvia ja tuoretta pullaa. Kaikki istuivat heinä- seipäitten varjossa ja joivat kahvia. Ja Mikkokin sai eikä kahvi ollut koskaan maistunut niin hyvältä. - Vaari, 1980

Riemni herää aamulla ja kalisuttaa hampaitaan. Aamuyöstä on ollut lievä pakkanen. Maa kaikkialla pahtaa ympäröivässä maisemassa on kuurassa. Hän katselee ympärilleen. Tuossa on hänen tullessaan kantamansa rinkka koskemattomana. Takin taskuista tutuilta paikoiltaan löytyvät puukko ja tulitikut. Maassa, hänen nukkumasijallaan, hän näkee kuurassa sulaneen kohdan. Ketun kiepin kokoisen sulan maan läiskän. - Se siis tosiaan tapahtui. Lapsi ei muista tarkkaan viime yön kaikkia tapahtumia tai muistikuvia. Ei ihmisen tavoin. Hän muistaa kuitenkin hajut, tunteet, vaaran. Onnistumisen. Kylmästä hytisten Riemni nostaa rinkkansa viilekkeet olkapäilleen. Hän kipuaa vaivalloisesti alas rajaseidan laelta ja alkaa kävellä jäykin jaloin polkua pitkin kohti metsänrajaa. Nyt hänen olisi tehtävä nuotio ja syötävä jotain. Saatava itsensä lämpimäksi. Kävellessään Riemni tutkiskelee sisäisiä tuntojaan. Hän muistaa matkariimun koskettamisen hetken. Ymmärryksen. Hänen mielessään oli ollut tumma riimu...

Kuukivi keräilee ruokailun jälkeisiä aterimia pois pöydästä. Jotain tehdäkseni asettelen peurantaljan makuusijalleni valmiiksi. Sitten keräilen pajalta yli jääneitä kankaan ja nahan suikaleita sekä roiskuneita ja taoksesta ylijääneitä kuonan kappaleita. Kuonat asettelen pienessä kipossa ahjon hiipuvan hiilloksen päälle. Kaivan renkaan muotoisen, itse valmistamani pienen muotin esille työpöydälle. Siivoan loput vähäiset sotkut pois pajasta ja asettelen suikaleet pieneen puukirstuun kivipedin syvennykseen. Kestävää ja lujaa lehmuksen niiniköyttä pitäisi valmistaa pian lisää… Kuukivikin alkaa olla valmis päivän töistä. Yleensä käytän työn jälkeisen ajan nukkumiseen. Kuukivi vaikuttaa kuitenkin vitkuttelevan pajalla. Ehkä hänen uteliaisuutensa alkaa herätä omaa projektiani kohtaan. Hymähdän, antaapa kääpiön arvuutella nyt vuorostaan. Jotain voisin kuitenkin rupatella iltapuheina. - Kuukivi. - Kerro. - Mietin tätä sinun puukkooni uurtamaa riimua. Opeta minutkin uurtamaan tämä riimu....