Alakuun saaga - osa 17

Riemni herää aamulla ja kalisuttaa hampaitaan. Aamuyöstä on ollut lievä pakkanen. Maa kaikkialla pahtaa ympäröivässä maisemassa on kuurassa. Hän katselee ympärilleen.

Tuossa on hänen tullessaan kantamansa rinkka koskemattomana. Takin taskuista tutuilta paikoiltaan löytyvät puukko ja tulitikut. Maassa, hänen nukkumasijallaan, hän näkee kuurassa sulaneen kohdan. Ketun kiepin kokoisen sulan maan läiskän.

- Se siis tosiaan tapahtui.

Lapsi ei muista tarkkaan viime yön kaikkia tapahtumia tai muistikuvia. Ei ihmisen tavoin. Hän muistaa kuitenkin hajut, tunteet, vaaran. Onnistumisen.

Kylmästä hytisten Riemni nostaa rinkkansa viilekkeet olkapäilleen. Hän kipuaa vaivalloisesti alas rajaseidan laelta ja alkaa kävellä jäykin jaloin polkua pitkin kohti metsänrajaa. Nyt hänen olisi tehtävä nuotio ja syötävä jotain. Saatava itsensä lämpimäksi.

Kävellessään Riemni tutkiskelee sisäisiä tuntojaan. Hän muistaa matkariimun koskettamisen hetken. Ymmärryksen. Hänen mielessään oli ollut tumma riimu. Tumman asettama ansa. Kettu oli auttanut häntä. Se oli etsinyt matkariimun. Auttanut hänet pakoon riimun itseään ilmentävän perimmäisen merkityksen avulla. Matkariimu.

Pystyisikö Riemni matkustamaan takaisin kylään riimun avulla? Ei, siihen hän olisi nyt aivan liian voipunut. Hänen pitäisi yrittää saada yhteys johonkuhun kyläläiseen ja sopia paluukyydistä.

Hän pysähtyy, laskee rinkkansa siirtolohkareen päälle ja kaivaa matkapuhelimen rinkan sivutaskusta. Vajaa puoli akkua. Muttei yhtään pykälää kenttää. Ei tietenkään. Hänen pitäisi kivuta jonkin vaaran laelle tai aukean rämeen reunaan saadakseen yhteyden puhelimella.

Tärkeimmät ensin. Ravintoa. Lämpöä. Palautuminen riittävään toimintakykyyn.

Riemni kaivaa rinkasta näkkileipää ja haukkaa siitä rouskuvan palasen. Siis nuotio. Lossajupon laitamilla olisi vanhoja tuulenkaatoja. Hän uskoo myös puhelinyhteyden toimivan jupon laella.

*

Riemnin palattua kylään häntä kohtasi yllätys. Fullan kodan suuaukosta nousi taas savua. Häthätää hän kävi peseytymässä leirintäalueen suihkussa. Riemni ei antanut kylmän veden häiritä itseään. Päinvastoin, hän halusi olla mahdollisimman virkeä seuraavaa Fullan kanssa käytävää keskustelua varten.

Riemni kurkistaa varovasti kodan oviaukosta. Fulla häärää omalla tutulla paikallaan ja touhuilee pieniä askareitaan.

- Fulla!

Vanha nainen hätkähtää ja katsoo tulijaa.

- Voi lapsikulta. Olethan sinä hengissä. Etsin sinua eilen tullessani.

- Missä sinä oikein olit?

Fulla näyttää vaivaantuneelta. Riemniä alkaa ärsyttää. Pitäköön noita-akka salaisuutensa. Hän ainakin kertoisi nyt kaiken kokemansa.

- Tumma on nähnyt isän.

- Tummako? Kuka?

Riemni huokaisee.

- Tumma. Peruskallion kolosta.

Riemni kertoo kaiken lyhyessä ajassa tapahtuneen. Muistinsa mukaan, mahdollisimman tarkasti. Fulla näyttää vakavalta.

- Et taida, lapsi, tietääkään, millaiseen vaaraan itsesi oikein asetit.

- Minä en ollut yksin. Kylällä on ystävä seitapaikalla. Otin vastaan kaiken sen avun, joka oli tarjolla.

Fulla tuntee taas lievän omantunnon piston. Ehkä hänen ei pitäisi läksyttää asiasta enempää.  Ainakaan nyt. Vaarallisia olivat olleet hänenkin askeltamansa seudut. Mutta tarkemmin hänen pitäisi nyt lapsen asioita seurailla.

- Tumma sanoi nähneensä isäni. Mutta se ei kertonut minulle sen enempää.

- Eikö isäsi siis ollut Tumman luona? Fulla kysyy kuulostaen yllättyneeltä.

- Ei. En nähnyt häntä. Aistinut häntä.

Fulla nyökkää. Kuinka paljon lapselle onkaan avautunut lyhyessä ajassa.

- Luulen, että Tummalla ei ole sitten osaa eikä arpaa isäsi katoamiseen liittyen. Jos isäsi olisi ollut vankina, Tumma olisi kerskunut hänen vangitsemisellaan. Tumma pyrkii vaikuttamaan meihin käyttämällä omaa sisimpäämme.

Vanha nainen katsoo Riemniä.

- Olisitko musertunut, jos isäsi olisi ollut vangittu? Kykenemättä häntä pelastamaan?

Riemni pohtii asiaa hetken hiljaisuudessa.

- Olisin.

- Siispä Tumma olisi tehnyt niin. Nyt hän jätti sinut vain epäröimään.

- Se tuntuu pahalta vieläkin.

- Vain osoitus Tumman pahanilkisyydestä. Tumma on siis tavannut isäsi joskus aiemmin. Mielestäni isäsi ei kuitenkaan ole nyt vangittuna.

- Mielestäsi? Mitä oikein olet saanut selville?

Fulla näyttää epäröivän. Hän katsahtaa ulos kodan savuaukosta, pilviselle taivaalle. Lapsi oli kertonut hänelle kaiken kokemansa.

- Isäsi on… kaukana erämaassa. Hänen kämmenensä riimulla… Sillä voi olla yhteys suuriin asioihin. Mutta se erämaa on kaukana täältä.

- Isä kyllä pärjää. Ja minä ymmärrän nyt matkariimun. Paljon muutakin riimuista, Riemni sanoo voitonriemuisena.

- Se asettaa sinut alttiiksi monille, uusille vaaroille, Fulla sanoo hiljaa.

Riemni tuhahtaa.

- Usko minua, haluan auttaa sinua ja isääsi, Fulla jatkaa.

- Mitä sinä siis ehdotat seuraavaksi?

Fulla hymyilee lopultakin hieman.

- Osaat siis matkariimun. Ei ole enää minun käsissäni, opitko ymmärtämään tai käyttämään riimuja ympärilläsi maailmassa. Oma kohtalosi sinua jo johdattaa.

Fulla laskeutuu istumaan tulisijan äärelle. Riemni seuraa valppaana esimerkkiä.

- Haluaisin auttaa sinua seuraavaksi ymmärtämään riimun, joka tarkoittaa kotia. Ja tällä kertaa aion olla apunasi.

- Kotia? Vitsailetko? Taidat vain haluta pitää minut poissa vaaroista!

Fulla huokaisee.

- Kuulehan. Äitisi on voimakastahtoinen nainen. Hän aavistaa, etteivät leipämme ole pelkästään akanoista leivottuja. Näyttää hyvin todennäköiseltä, ettemme istu talvella aivan yhtä tiuhaan saman tulisijan äärellä.

- Mutta juurihan sanoit, että aiot olla apunani!

- Kyllä. Kotiriimua voit opiskella missä tahansa paikassa. Sinulle sen opiskelu ei ole enää tänne kylään sidottua. Kunhan voin opastaa sinut alkuun, voit harjoitella sitä itsenäisesti. Se on paras tapamme edetä. Toistaiseksi.

Riemni katsoo suoraan Fullan silmiin.

- Mutta miten jonkun kotiriimun oppiminen voi auttaa isääni?

Fulla hymyilee lämpimästi.

- Pitäähän meillä olla jokin kutsu, jonka haluamme lähettää matkariimun mukana isällesi.

Riemni on hetken vaiti.

- Taitaa olla nopeampaa kutsua isää takaisin kuin lähteä etsimään häntä kaukaisesta erämaasta, Riemni myöntää lopulta.

- Naulan kantaan. Olet suoraa verisukua isällesi, kutsuttavalle. Tiedän, että kutsu toimii.

Tiedät, Riemni panee merkille sanamuodon.

- Olkoon siis niin, Riemni myöntyy vastahakoisesti. Sitten hän haukottelee leveästi.

- Mutta ensin saat nukkua yön sängyssä, Fulla lisää lempeällä äänellä.

Riemni virnistää Fullalle. Ilme näyttää Fullan mielestä jotenkin… kettumaiselta. Tämä kylä pitää tosiaankin huolen omistaan…

Riemni nousee ylös ja venyttelee. Sitten he toivottavat toisilleen hyvää yötä. Riemnin poistuttua Fulla istuu vielä kauan aikaa nuotion liekkeihin tuijottaen.