Alakuu

Riemni herää aamulla ja kalisuttaa hampaitaan. Aamuyöstä on ollut lievä pakkanen. Maa kaikkialla pahtaa ympäröivässä maisemassa on kuurassa. Hän katselee ympärilleen. Tuossa on hänen tullessaan kantamansa rinkka koskemattomana. Takin taskuista tutuilta paikoiltaan löytyvät puukko ja tulitikut. Maassa, hänen nukkumasijallaan, hän näkee kuurassa sulaneen kohdan. Ketun kiepin kokoisen sulan maan läiskän. - Se siis tosiaan tapahtui. Lapsi ei muista tarkkaan viime yön kaikkia tapahtumia tai muistikuvia. Ei ihmisen tavoin. Hän muistaa kuitenkin hajut, tunteet, vaaran. Onnistumisen. Kylmästä hytisten Riemni nostaa rinkkansa viilekkeet olkapäilleen. Hän kipuaa vaivalloisesti alas rajaseidan laelta ja alkaa kävellä jäykin jaloin polkua pitkin kohti metsänrajaa. Nyt hänen olisi tehtävä nuotio ja syötävä jotain. Saatava itsensä lämpimäksi. Kävellessään Riemni tutkiskelee sisäisiä tuntojaan. Hän muistaa matkariimun koskettamisen hetken. Ymmärryksen. Hänen mielessään oli ollut tumma riimu

Kuukivi keräilee ruokailun jälkeisiä aterimia pois pöydästä. Jotain tehdäkseni asettelen peurantaljan makuusijalleni valmiiksi. Sitten keräilen pajalta yli jääneitä kankaan ja nahan suikaleita sekä roiskuneita ja taoksesta ylijääneitä kuonan kappaleita. Kuonat asettelen pienessä kipossa ahjon hiipuvan hiilloksen päälle. Kaivan renkaan muotoisen, itse valmistamani pienen muotin esille työpöydälle. Siivoan loput vähäiset sotkut pois pajasta ja asettelen suikaleet pieneen puukirstuun kivipedin syvennykseen. Kestävää ja lujaa lehmuksen niiniköyttä pitäisi valmistaa pian lisää… Kuukivikin alkaa olla valmis päivän töistä. Yleensä käytän työn jälkeisen ajan nukkumiseen. Kuukivi vaikuttaa kuitenkin vitkuttelevan pajalla. Ehkä hänen uteliaisuutensa alkaa herätä omaa projektiani kohtaan. Hymähdän, antaapa kääpiön arvuutella nyt vuorostaan. Jotain voisin kuitenkin rupatella iltapuheina. - Kuukivi. - Kerro. - Mietin tätä sinun puukkooni uurtamaa riimua. Opeta minutkin uurtamaan tämä riimu.

Keskikesällä kasvien kasvukausi on täydessä vauhdissa. Perunat on kertaalleen mullattu ja varret ovat kasvaneet penkin päällä jo vaaksan verran. Kuusiaidassa on jälleen pitkät vuosikasvut taimien kasvun jo päästyä vauhtiin ruohikon yläpuolella. Talvella jänisten kurittamat lehtipuut ja pensaat kasvattavat lukuisia uusia haaroja, pisimpien puiden latvuksen päästessä jo karkuun hangen pinnallakin juoksevien jänisten syömäkorkeutta. Omenapuu kasvatti sinnikkäästi tyveltä muutamia uusia haaroja, mutta sen täydestä elpymisestä ei vielä ole varmuutta. Kesät vaikuttavat aikaistuneen. Mäkäräisten ilmaantuminen juhannusviikoksi alkaa olla jo enemmän sääntö kuin poikkeus myös Lapissa. Kevyt tuulenvire onkin tervetullut ulkona pihatöitä tehdessä tai koiraa lenkkeilyttäessä. Pihlajan kukinta on ohi jo juhannuksena. Monien muidenkin kasvien kukinta alkaa olla jo ohi. Lyhenevällä päivällä linnunlaulu hiljenee kevään täydestä konsertista. Jotain ääniä kuitenkin kuuluu; västäräkin viserrys hyönteisi

Tumma lähestyy lasta rauhallisesti. Yöhön tummuvan illan salakavaluudella. Sudet saapuvat hämärässä lapsen näköetäisyyden rajamaille. Niiden silmät välkehtivät lapsen ympärillä, ympäröivästä pimeydestä ja mielikuvituksesta pelkoa ammentaen. Lapsi on saarrettu. - Samoja polkuja isäsi kanssa, Tumma sanoo hyytävällä äänellään. Lapsi katsoo ääntä kohti ja yrittää ymmärtää näkemäänsä. Synkässä kuusimetsässä kuuluva kahahdus. Yön pimeässä tokkaan paimennettujen porojen hätäiset äännähdykset. Selkäpiitä karmiva tunne pimeydessä näkymättömissä seuraavasta kulkijasta. Öinen huuto autiossa erämaassa. Mitä hän oikein katselee? Se oli selvää, ettei lapsi näkisi olentoa edessään ilman alkeellista riimujen ymmärrystä. - Olet hävinnyt. Jokin Tumman äänessä nostaa uhmaa lapsen mielessä. Kostea kuononpainallus tuntuu etäisesti vielä otsalla. Lapsi pakottaa kasvoillensa halveksuvan ilmeen ja keskittää katseensa tiukasti hämärässä erottuvan Tumman ääriviivoihin. - Oletko sinä nähnyt minun isään

Idavöllr Jumalat kävivät käräjätuoliin, korkeat pitivät neuvoa, aasat kohtasivat Idavöllrillä. Kuinka ovat asiat kautta yhdeksän maailman. Aasat keskustelevat ja neuvottelevat iloitsevat ja punnitsevat mikä on heille uutta, minkä he jo käsittävät mitkä asiat menevät heidän tahtonsa mukaan minkä asioiden jo tietävät sujuvan suunnitellusti. Mitkä asiat tarvitsevat vielä heidän huomiotansa, heidän tahtoansa, jos mielivät itselleen eduksi saada. Satunnaisesti Korkeimman oikeassa kädessä pitämän kultaisen keihään luokse leijailee salin halki pieniä kultaisia kipinöitä. Niitä tulee melkein jokaisesta ilmansuunnasta. Ne liittyvät keihääseen ilman, että kukaan aasoista kiinnittää asiaan mitään huomiota. Óðinn seuraa aasojen keskustelua samalla, kun saa tietoa yhdeksässä maailmassa vannotuista valoista. Nyt Korkein laskee toisenkin kätensä keihään varrelle ja poimii tummuneen mustan hiukkasen irti keihäästä. Rikottu vala ei pysy Gungnirin keihäässä. Jumalatar Vár