Alakuun saaga - osa 47

 

Kvasir sai toimitettua perillä asiansa kääpiöiden kanssa. Hän palailee ajatuksiinsa syventyneenä takaisin kohti Asgardin asuttua seutua. Hänen ei tarvitse huolehtia polkunsa suunnasta. Asgardissa mihin tahansa muualle pääsy vaatii kulkijalta tahdonvoimaa ja määrätietoisuutta, mutta ei Oðinnin läheisyyteen paluu. Oðinnin järjestämässä maailmassa kaikkien polkujen ja teiden luonnollinen suunta johtaa Hliðskjálf-istuimen läheisyyteen.

Kulkiessaan Kvasir miettii alitajunnastaan jostain syystä esiin putkahtanutta Olavinrahojen alkuvaiheita. Olavinhopeisiin liittyi aasojen yhteiskunnan ensimmäinen, kaksi eri maailmaa yhdistävä yhteiskunnallinen järjestäytyminen. Asgardin virallisen valuutan rinnalle jo vakiintunut Käskynhaltijoiden käyttämä rinnakkaisvaluutta oli ollut näennäisen stabiili yhteiskunnallinen rakenne jo kauan. Mutta sen alkuvaiheet juonsivat juurensa aivan eri oloista.

Verirahoja.

Monet aikoinaan sotaretkiltä palanneista aasoista – mainetta, kunniaa ja etenkin maallisia rikkauksia niittäneet sotilaat – olivat olleet alun alkaen lähtöisin Asgardin yhteiskuntaluokkien välisistä railoista. He eivät olleet ensimmäisiä perijiä, eivät yhteiskunnan hierarkiaan asemassaan vakiintuneita tai käräjillä sanaa taitavia. Valloitusretkien luonne takasi myös aina sen, että veressään kuohuvat, stabiileihin oloihin tottumattomat Asgardin aasat löysivät itselleen valloitusretkillä tarkoituksen ennen pääsyä Oðinnin hallinnoimaan Valhallaan. Vapaus ja vastuu omista teoistaan yhteiskunnan normien mukaisin säädöksin ei suinkaan ollut soveltunut kaikille aasoille.

Kun sotaretket olivat vähentyneet merkittävästi kääpiöiden loitsimien hiipuvan ahjon aseiden myötä, Asgard oli alkanut elämään kuin käymistilassa uutta tasapainotilaa hakien. Sisällissota ei olisi ollut koskaan mahdollinen Oðinnin rautaisen otteen alla. Mutta levottomuus oli vuotanut käräjäsaliin ja ylitöihin Forsetille sellaisistakin asioista, joita aasat olivat ennen yleensä saaneet selviteltyä ilman yhteiskunnan virallista väliintuloa. Aasojen yhteiskuntaluokkien kaksi sisäistä suurta ryhmää eivät enää voineet väistellä toisiaan sotaretkien aikana. Niiden piti pakotetusti tottua olemaan jatkuvasti kosketuksissa toisiinsa.

Sisäiset jännitteet lisääntyivät.

Käskynhaltijoita oli ollut silloin vielä neljätoista. Käskynhaltijoista Toinen oli alkanut lyömään omia kehitetyllä tunnuksella varustettuja rahoja, Olavinhopeita. Valuuttaa hän oli markkinoinut Käskynhaltijoiden suullisiin sopimuksiin, vaihdantatalouteen ja epävirallisia, säännöksien rajoja välillä koettelevaan kaupankäyntiin sopivaksi symboliseksi vahvistukseksi. Olavinhopeiden arvo ei ollut absoluuttinen, vaan niiden arvo sovittiin, lainattiin ja maksettiin päivän arvon ja tilanteen mukaan.

Miten vaarallinen konsepti aasojen luonnolle.

Silloin sekä Ensimmäinen että Toinen olivat olleet muita Käskynhaltijoita merkittävästi mahtavampia. Käskynhaltijoista voimallisimmat, kumpikin omien erityistaitojensa ja verkostojensa kautta. Ensimmäinen oli Käskynhaltijoiden yhteiskuntarakenteen nimellinen liitos Oðinnin johtamaan Asgardin viralliseen yhteiskuntarakenteeseen. Ensimmäiselläkin saattoi olla loitsittuja rikkauksia ja tarvekaluja, mutta määrässä ja taiallisuudessa ne eivät taatusti vetäneet vertoja Oðinnin kammiolle. Asema Käskynhaltijoista vauraimpana houkutteli kuitenkin maallisia rikkauksia halajavia tolloja toimimaan Ensimmäistä vastaan.

Oðinnin ja Ensimmäisen juoniako, yhteinen strategia? Luultavasti. Kapinointi Käskynhaltijoiden epävirallistakin valta-asetelmaa vastaan auttoi Oðinnia havaitsemaan ja tunnistamaan anarkistisia piirteitä omaavia aasoja, jotka olivat liian arkoja vastustamaan Oðinnia… Mutta tarpeeksi tyhmiä yrittääkseen toimia Asgardin yhteiskuntarauhaa vastaan.

Muiden Käskynhaltijoiden kannalta oli valitettavaa, että asema soi Ensimmäiselle merkittävän valta-aseman muiden Käskynhaltijoiden keskuudessa. Ensimmäinen ei kuitenkaan ollut kehittänyt asemansa suomia mahdollisuuksia suhteina muihin Käskynhaltijoihin. Hän oli tyytynyt Oðinnin julistamassa asemassaan saavutettaviin etuihin.

Silloinen Toinen oli erikoistunut aasojen alempien yhteiskuntaluokkien kanssa toteutettaviin… toimenpiteisiin. Hän kehitti ja ylläpiti aktiivisesti suhteitaan alempien Käskynhaltijoiden kanssa. Olavinhopeiden avulla Toinen oli iskenyt myös konkreettisen kiilan itsensä ja Ensimmäisen välille. Sen sijaan, että hän olisi valinnut olla Ensimmäisestä seuraava, hän oli vakiinnuttanut asemaansa muita kahtatoista Käskynhaltijaa korkeampana.

Olavinhopeiden koeponnistus oli ollut alempien Käskynhaltijoiden kahnauksien, velkojen ja kiistojen seurauksena tapahtunut Kolmannentoista kukistaminen.

Kolmastoista oli jo kauan aikaa aiheuttanut kitkaa muiden Käskynhaltijoiden parissa epävakaalla toiminnallaan. Toinen oli kerännyt muilta Käskynhaltijoilta ja heidän alaisiltaan auliisti Kolmannelletoista myönnettyjä lainoja vastattavakseen ja maksanut ne Olavinhopeilla. Epätoivoiset velkojat olivat auliisti ottaneet vastaan tyhjää lupausta parempana pitämäänsä vakuutta, vaikkakin silloin vielä vieraassa valuutassa. Mutta Toinen oli sinnikkäästi antanut, järjestänyt ja toteuttanut Olavinhopeita vastaan myös konkreettista arvoa käytetylle valuutalle. Muidenkin Käskynhaltijoiden välisessä kaupankäynnissä Olavinhopeilla oli alkanut pystyä maksamaan, koska Toinen oli aina viime kädessä vastannut parhaan oikeustajunsa mukaan palveluksia tai tavaraa maksettua rahaa vastaavassa summassa. Sana ja luotto Olavinhopeiden käytettävyydestä oli alkanut lisääntyä Käskynhaltijoiden kesken.

Lopulta Toinen oli järjestänyt ja kuuluttanut näkyvästi kaikkien kartuttamiensa velkojen perimisen Kolmanneltatoista. Hänen todistajinaan oli ollut lukuisa joukko velkojia, jotka eivät koskaan olisi viitsineet lähteä merkittäviin toimiin pienten yksittäisten, erillisten velkojensa takia. Mutta kun velkojia oli ollut runsaasti, he olivat halunneet näpäyttää huonoa maksajaa ja todistivat Kolmannentoista suuren määrän velkoja. Määrällisesti, ja pienistä puroista kertyneenä, velkojen arvo oli myös vastannut jo suurta summaa. Tapaus oli herättänyt Ensimmäisenkin mielenkiinnon itseään alempien Käskynhaltijoiden käyttämästä rinnakkaisvaluutasta ja sen kartuttamasta mahdista.

Toinen oli velkojen vakuudeksi – ja Ensimmäistä lukuun ottamatta kaikkien muiden Käskynhaltijoiden suostumuksella – kuuluttanut Kolmannentoista menettävän Käskynhaltijan asemansa velkojen panttina. Ensimmäinen ei ollut voinut omassa asemassaan pidättäytyvänä vaatia moisia rangaistuksia muille Käskynhaltijoille yhteiskuntarauhaa mahdollisesti järkyttävänä toimenpiteenä. Ei, vaikka olisi ilman Oðinnin vaikutusta ehkä niin halunnutkin tehdä.

Velkojen perintä ehtoineen oli tullut Kolmannelletoista järkytyksenä. Ja luontonsa mukaisesti Kolmannellatoista ei ollut ollut omaisuutta kyetäkseen maksamaan kertynyttä velkaa.

Tätä ennakoiden Toinen oli laatinut velkojen vakuuteen myös painavan klausuulinsa. Vasta kun Kolmastoista pystyisi maksamaan velkansa, hän saisi asemansa takaisin. Kolmannentoista Käskynhaltijan alaiset oli vapautettu välittömästi palveluksesta. Se, joka annetun kuulutuksen jälkeen näyttäytyisi Kolmannentoista Käskynhaltijan asemassa tai alaisuudessa, saisi ’rangaistuksen’.

Käytäntö saneli, että Kolmannentoista Käskynhaltijan väestä oli annettu epävirallinen tappokäsky heidän johtajansa velkojen täyteen maksamiseen asti.

Kolmannentoista velkojen periminen oli ollut surullinen esimerkki Olavinrahojen kartuttamasta mahdista. Useimmat Kolmannentoista Käskynhaltijan alaiset olivat pyrkineet kiireesti pestautumaan muiden Käskynhaltijoiden alaisuuteen. Neljästoista oli saanut merkittävän määrän lisäystä alaisiinsa lyhyessä ajassa. Alaisten määrässä ja vallassa mitattuna neljästoista vastasi pian hyvinkin jo Kymmenettä tai jopa Yhdeksättä. Kolmannentoista Käskynhaltijan uskottujen käskyläisten ja uhrien osalta ei ollut kyselty uskollisuutta. Voimassa oleva suora kytkös entiseen Kolmanteentoista? Se oli riittänyt. Se oli ollut Olavinhopeiden koeponnistus, jota Oðinn ei ollut estänyt.
Verirahoja.

Kun Kolmastoista oli aikansa katsellut uskottujen käskyläistensä menehtymistä ympärillään, hän oli lopulta julistautunut itse velkojen maksuna asemattomaksi ja vetäytynyt luostariin. Eikä Käskynhaltijoita ole ollut sen jälkeen määrällisesti enempää.

Silloisen Toisen ansioksi saa sanoa, että hän piti pitkään matalaa profiilia tapahtuneen jälkeen. Velkojen perintä haastavilta ja pakoilevilta velallisilta saattoi olla tuottoisaa pientä ansiota sekä toiminnan luonteen perusteella hauskaa ajanvietettä yhteiskunnan alempien luokkien kiivasmielisille jäsenille, joten vapaaehtoisia siihen toimeen oli löytynyt. Oliko Toinen ollut osallinen velkojen saatavien suorassa perimisessä? Verirahojen perimisessä? Taatusti yhtenä sen orkestroijana, mutta ei ehkä tuntuvissa määrin itse velkojen perijänä. Kukaan ei tuntunut tietävän tarkalleen.

Toisen perimmäinen tarkoitus Olavinhopeille oli paljastunut vasta myöhemmin, Neljäntoista supistumisen jälkeen.

Vanha Neljästoista käskynhaltija peri Kolmannentoista pahaenteisen nimen ja aseman. Kolmannentoista Käskynhaltijan uusi nimi oli kauhistuttanut tuoreista tulokkaista arat ja taikauskoiset alaiset pestautumaan muiden Käskynhaltijoiden alaisuuteen. Tai yrittämään pestautua, sillä suurta vaihtuvuutta kaikki viisaat Käskynhaltijat eivät katsoneet kovin arvokkaasti. Kolmannelletoista olivat jääneet uusista alaisista palvelukseen rationaaliset, kyvykkäät ja neuvokkaat uudet alaiset. Ne olivat hyviä ominaisuuksia, vaikka kaikki alaiset eivät olisikaan kuuluneet Käskynhaltijoiden tai Asgardin yhteiskuntaluokkien ylempien kerrosten piiriin.

Kolmannentoista muutos oli herättänyt muutkin Käskynhaltijat liikehdintään uneliaasta horroksestaan ja vakaista, jo totutuista valta-asetelmista. Mutta häikeimmin hyväksytyn muutoksen satoa oli niittänyt Toinen. Hän oli jo tottunut olemaan monien yläpuolella.

Verirahojen kohun jälkeen useiden Käskynhaltijoiden käskyläiset suorastaan kieltäytyivät maksuista Olavinhopeassa. Virallinen valuutta palautti hetkellisesti asemansa aikaan ennen Olavinhopeita. Kaikki vakuudet vaadittiin jälleen Asgardin virallisessa valuutassa ja konkreettisessa omaisuudessa. Tai tiedettyjen aasojen vahvoin sopimuksiin pohjautuen, todistajien läsnä ollessa sovittuina.

Ensimmäisenkin kuitenkin kiinnostuttua lopullisesti uudesta valuutasta Olavinhopeat olivat soveltuneet kuin ystävänpalveluksiksi ja pieniksi lahjoiksi Ensimmäisen ja Toisen Käskynhaltijan, näennäisten ystävysten kesken.

Ensimmäisen persoonallisuuteen oli kuulunut kiinnostus peleihin… liian suuri. Ja Toinen osasi järjestää pelejä, joissa omaisuus saattoi vaihtaa omistajaa. Toinen oli ollut tietoinen Ensimmäisen kiinnostuksesta uhkapeleihin, ja keksinyt Olavinhopeidensa varaan seuraavan juonensa. Lyödyistä lanteista tuli suosittuja pelimerkkejä Käskynhaltijoiden ja muiden alempien yhteiskuntaluokkien aasojen kesken.

Sitäkään kukaan ei tiedä, mitkä tai kuinka laajat olivat olleet Toisen vaikutuskeinot pimennossa. Mutta vanha Ensimmäinen alkoi hävitä peleissä. Systemaattisesti.

Järjestettävien uhkapelien väliset tauot lyhenivät. Niistä tuli yhä näkyvämpiä ja rohkeampia. Samaa tahtia Ensimmäisen tappiotkin karttuivat. Ensimmäinen alkoi lyödä laimin omia velvollisuuksiaan Käskynhaltijana. Juuri sitä Toinen oli toivonutkin. Viimeisenä keinonaan Ensimmäisestä tuli peleissä yhä uhkarohkeampi. Ehkä hän tunsi nesteen kohoavan nousuveden myötä ulapalla olevalla seisomakivellään.

Mutta jokainen uhkapelaaja tietää, milloin ylittää keikahduspisteen häviöiden kierteessä.

Erään huonon onnen peli-illan päätteeksi Toinen oli vaatinut kuuluvasti ja näkyvästi paikalla olevien aasojen todistaessa Ensimmäiseltä velkojen maksua. Taidokkaasti orkestroituna kaikkien Käskynhaltijoiden silmät tai vähintäänkin korvat olivat olleet edustettuina tilassa, hiljaisina tai näkyvinä todistajina. Ja Toinen oli vaatinut maksua Olavinhopeissa, tietenkin, sillä siinä valuutassa he olivat pelejänsä käyneet jo kauan.

Eihän Ensimmäisellä ollut antaa velkoja vastaavaa summaa. Hän ei ollut toteuttanut palveluksia tai kartuttanut Olavinhopeidensa kasaa pienemmiltä Käskynhaltijoilta tai heidän alaisiltaan. Ja tuona hetkenä Ensimmäinen oli oivaltanut, että jo kenties pidemmän aikaa Toinen oli kerännyt joutilasta rahaa pois kuljeksimasta Asgardin kaduilta.

Ensimmäinen, korkeimpana Käskynhaltijana, oli yrittänyt vakuuttaa sanallaan antavansa Toiselle ja pienemmille Käskynhaltijoille sekä heidän käskyläisilleen palveluksia velkojensa suuruutta vastaavalla määrällä, vaikka korkoineenkin.

Osa paikalla olevista olisi ehkä solidaarisuudesta myöntynytkin valalla vannottuihin lupauksiin ja antanut vakuudeksi luottoa Ensimmäisen puolesta. Mutta nyt velkojana oli Toinen, joka ei juonensa mukaisesti antanut tällä kertaa armoa. Ensimmäinen myöntyi nurkkaan ajetussa tilanteessa toimittamaan velkojaan vastaavan summan seuraavan päivän kuluessa.

Siitä tuli pitkä vuorokausi Ensimmäisen elämässä. Vaikka hän kiersi etsimässä ja suorastaan penäämässä hänelle kuuluvia Olavinhopeita, niitä ei ollut riittävästi vapaana Asgardin aasojen keskuudessa. Toinen istui hopeakasan päällä rauhassa odotellen ja vaati velkojensa maksuna toistamiseen sitä hopeaa, joka jo oli hänellä.

Kaikkien nöyryyttävien vaiheiden jälkeen Ensimmäinen oli henkisesti sinetöinyt loppunsa ja asemansa Käskynhaltijoiden keskuudessa.

Hän oli piiloutunut.

Retriitti luostarissa oli kestänyt aikansa. Luostareiden seinien suojissa poikkeuksellisesti miltei kaikki ulkoa tulevat aasat olivat samanarvoisia jäseniä. Mutta luostarin johtavat aasatkin olivat kokeneet Oðinnin kasvavan psykologisen painostuksen. He olivat pitäneet sovitun retriitin ja puhdistautumisseremonian Ensimmäiselle loppuun, mutta evänneet häneltä pidemmän läsnäolon tiloissaan. Ensimmäinen suorastaan ajettiin eräänä päivänä takaisin Asgardin painostavan taivaan alle.

Ja sinä iltana Toisen korvat olivat tavoittaneet hänen askeleensa syrjäisellä kadulla.

Jälleen Olavinhopean varjolla oli lähdetty setvimään Käskynhaltijoiden välisiä erimielisyyksiä ja sopimuksia, luvattuja asioita ja velkaa. Velkojat olivat tulleet uhkapeleissä hävinneen luokse yösydännä. Toinen Ensimmäisen luo. Kuinka raskailla aikeilla?

Se jäi lopulta kuitenkin selvittämättä.

Heimdall, silloin jo virkaansa astunut, oli tullut esiin varjoista hiljaa mutta näkyvästi. Katsomaan velan perimistä ja siitä sopimista.
Viesti oli ollut selvä läpi Käskynhaltijoiden yhteiskuntaluokan. Rinnakkaisvaluutta oli vakiinnuttanut asemansa. Sen aiheuttamat toimenpiteet kiinnittivät jo Oðinnin huomion, eikä vähiten Käskynhaltijoista korkeimman laimin lyömien velvollisuuksien vuoksi.
Mutta Olavinhopeiden varjolla ei enää menetettäisi henkiä.

Velkojat ja perittävä keskustelivat kauan aika vaiteliaana tarkkailevien silmien alla. Jokin vaihtoehtoinen ratkaisu, neuvottelutulos tai kompromissi piti keksiä. Asiaan saatiin lykkäystä, kun Heimdall lupasi aasojen käräjäsalin kunnialla vahtia, ettei Ensimmäinen poistuisi Asgardista. Ei ennen kuin asia olisi selvitelty.

Pian sen jälkeen kaikki Käskynhaltijat kokoontuivat Oðinnin koolle kutsumana yhteiseen käräjäsalin istuntoon. Se jos mikä oli hyvin epätavanomaista.

Velan perintään saatiin sopu. Riittävä hyvitys Toiselle ja sanktio Ensimmäiselle oli keksitty.

Toisesta tuli uusi Ensimmäinen. Ehkä jopa sujuvammin, kuin Toinen oli alun perin suunnitellut. Oðinn halusi rangaista Ensimmäistä Käskynhaltijoiden toimintapiirin varoittavana esimerkkinä siitä, mitä seuraisi, jos Käskynhaltijat eivät asettaisi toimintaansa Oðinnin hallinnan alaisuuteen sovittuja asioita noudattamalla. Ehkä Oðinnia, Suurta Juonittelijaa, jopa huvitti Toisen kehittämä Olavinhopeiden rinnakkaisvaluutta ja sen lukuisat mahdollisuudet Asgardin yhteiskunnan kehittymiselle. Olihan kyseessä rinnakkaisvaluutta, jota Asgardin yhteiskuntaluokkien välisistä railoista ponnistavat saattoivat käyttää omana tunnuksenaan tyynnyttääkseen sisäistä kuohuntaansa ja tyytymättömyyttään Oðinnin vallan alaisuudessa.

Samassa yhteydessä Oðinn, Forseti sekä muutamat muut valistuneet aasat laativat kolmentoista Käskynhaltijan kanssa säädöskokoelman. Kvasir ei ollut täysin perillä aikoinaan ennen häntä laadittujen säädöksien sisällöstä, mutta taatusti ainakin Käskynhaltijoiden alaisten koskemattomuus ja henkien säästäminen sisällytettiin muodossa tai toisessa säädöksiin. Uudesta Toisesta Käskynhaltijasta tuli merkittävästi ensimmäistä vähäisempi. Ensimmäinen, uusi Ensimmäinen, oli nyt vallassaan täysin muita Käskynhaltijoita mahtavampi etuoikeuksineen. Sen lisäksi hän tunsi verkostojensa avulla pienempien Käskynhaltijoiden sekä niiden alaisten mielenliikkeitä. Ensimmäisellä oli jopa omanlaisensa hyväksyntä useiden muiden Käskynhaltijoiden keskuudessa. Ja Käskynhaltijoiden toimilla sekä uudella dynamiikalla siitä eteenpäin oli Oðinnin suostumus. Siitä Toinen ei ollut osannut edes uneksia.

Käskynhaltijoiden toiminta oli muodostunut omaksi verraten itsenäiseksi toiminnakseen aasojen yhteiskuntarakenteessa. Uusi ensimmäinen hoiti toimeaan Oðinnin kanssa sovittujen ehtojen ja vastuiden mukaisesti, ja hänen nenänsä oli vanhojen verkostojen ansiosta tarkka yhteiskuntarauhaa mahdollisesti uhkaavien kulojen varalta.

Muutoksen tuulet olivat samassa yhteydessä puhaltaneet ja lakaisseet pienen vilppiepäilyksen alaisia Ensimmäisen käskyläisiä. Osa vanhoista käskyläisistä oli seurannut uutta Toista uskollisesti jopa alemman aseman perässä. Ensimmäinen oli jopa arvostanut moista kuuliaisuutta ja antanut monien vapaaehtoisten siirtyä alemman luokan käskyläisiksi. Olihan hänellä tulijoita omista vanhoista Toisen Käskynhaltijan aseman käskyläisistään.

Ensimmäinen oli kuitenkin säilyttänyt viisaasti kokeneita neuvonantajia vanhan Ensimmäisen Käskynhaltijan käskyläisistä koskien toimintaa, jossa oltiin tekemisissä suoraan aasojen käräjien ja Asgardin yhteiskunnan hallinnon kanssa. Säädöskokoelman lisäysten myötä hallinnollinen taakka Käräjäsalin oikeusastetta kohtaan lisääntyi merkittävästi. Ensimmäisen ansioksi sanottakoon, että hän hoiti toimensa hyvin ja ajallaan sekä laati monet ennakkotapaukset säädöskokoelman sekä virallisten lakien ja asetuksien välisellä harmaalla alueella.

Itse Olavinhopeiden kohtalo oli pitkään auki. Ensimmäinen oli joutunut markkinoimaan ja vakuuttamaan taas Olavinhopeiden kelpoisuutta maksuvälineenä. Esimerkkien avulla, joissa pilkahti rinnakkaisvaluutan käyttöä vakuuksien todistelun yhteydessä. Uskottujen palkitsemista rinnakkaisvaluutalla miltei soveliaisuuden rajat ylittäen. Ja säännöskokoelman puitteissa toteutetuilla varoittavilla esimerkeillä, miten velkaa kohdeltaisiin käytettävästä valuutasta riippumatta. Ensimmäinen ylläpiti ja näytti vastustajilleen asemansa. Hän ei pantannut palveluksien maksamisia ja maksatuksia, vaan hoiti ne säntillisesti pyyntöjärjestyksessä ja parhaan kykynsä mukaan.

Olavinhopeisiin liittyvän asioinnin Ensimmäinen hoiti rutiininomaisesti, mutta ei enää intohimolla. Olivathan Olavinhopeat jo hänen kättensä vaikutuspiiriä suurempi yhteiskunnallinen vaikutin, ja hänellä olivat uuden asemansa tuomat vastuut. Sitä paitsi hänellä ei ollut enää paljoa aikaa tiimalasissa.

Ehkä Ensimmäinen oli kokenut tehtävänsä jo täytetyksi, ehkä unelmat olivat toteutuneet. Oliko hänen syvin luontonsa saanut jo kaiken tavoittelemansa? Halajasiko hän jo rauhaan vailla maallisia vastuita? Ensimmäinen ei saanut hoitaa uutta toimeaan ihmisiän vertaa. Hän kuoli jonkin aikaa tapahtuneen jälkeen rauhallisesti. Kuolema oli vaikuttanut niin luonnolliselta, kuin se voi Asgardissa olla. Hän ei päätynyt Valhallaan, mutta käskyläisille Oðinn vakuutti Ensimmäisen päätyneen aasojen arvolle soveltuvan paratiisin kaltaiseen tuonpuoleiseen. Hänen maineensa, tekojensa ja omaisuutensa mahtavuuden siivittämänä.

Kovasta yrityksestä huolimatta Ensimmäisellä ei ollut kuitenkaan perijää.

Ensimmäinen oli tavoitellut näkyvästi erästä ylhäistä aasaneitosta. Käskynhaltijoiden yhteiskuntarakenteen ulkopuolinen ylhäinen aasatar oli kuitenkin karttanut suhdetta kaikin keinoin. Oliko siinä taustalla Oðinnin vaikutusta? Olisiko Käskynhaltijoista korkein yhdessä Asgardin aasojen ylimyksen kanssa saanut jo liikaakin valtaa?

Aasatar oli vetäytynyt lopulta luostariin pitkään palvelukseen. Luostari oli vienyt Ensimmäiseltä hänen aasattarensa lailliseen suojaan liittoutumispyrkimyksiltä. Sama luostari, joka oli suojellut vanhaa Ensimmäistä. Luostari oli kokenut taatusti jotain painetta Käskynhaltijoiden suunnalta asiasta, mutta luostari oli Oðinnin Asgardin yhteiskunnan suojattu instanssi. Käskynhaltijoiden ja luostarin välinen yhteistyö oli kuihtunut hyvin vähiin, eikä se ollut siitä eheytynyt tähän päiväänkään mennessä.

Perimysjärjestyksen mukaisesti tuoreen Ensimmäisen tilalle astui hänen veljensä. Viimeisin, kuluvan hetken Ensimmäinen oli muissa maailmoissa palvellut sotapäällikkö ja strategi, joka osallistui hyvin vähän Asgardin yhteiskunnan näkyvään toimintaan. Epätavanomainen perimys, joka aiheutti hetkellisesti valtatyhjiön Käskynhaltijoiden keskuudessa. Mutta viimeisin Ensimmäinen otti asemansa hoitaakseen sotilaallisella jämäkkyydellä.

Nykyinen Ensimmäinen oli Kvasirille mainetta lukuun ottamatta miltei täysin tuntematon. Hän ei näyttäytynyt juuri koskaan suoraan Käskynhaltijoiden toimissa. Hän oli taustalla toimiva mahtava vaikuttaja, joka antoi salaperäisyyksien verhon vaikuttaa puolestaan. Alkuaikojen jälkeinen tietämättömyys ruokki muiden Käskynhaltijoiden ja alempien käskyläisten mielikuvitusta. Välillisesti hän kuitenkin jatkoi palveluksien ja Olavinhopeiden maksatuksia samalla säntillisyydellä, jolla hoiti asemaansa Korkeimpana Käskynhaltijana sekä muiden Käskynhaltijoiden että käräjäsalin suuntaan. Ja kun suurempia kahnauksia ei ollut tullut, asema oli vakiintunut.

Veljensä Olavin lyömillä kolikoilla oli nykyisin oma arvonsa muiden, vähäisempien Käskynhaltijoiden keskuudessa. Oðinn oli sallinut rinnakkaisvaluutan Käskynhaltijoiden ja heidän alaisten keskinäisissä toimissa, muttei vieläkään Asgardin yleisillä toreilla. Olavin kolikoiden lyöntimäärästä ei ollut moni selvillä. Uusikaan Ensimmäinen ei kokenut niihin suurta mielenkiintoa, vaan antoi alaistensa hoitaa asioitansa rinnakkaisvaluutassa.

Kvasir astuu sivupolulta suuremmalle maantielle ja tunnistaa askeltensa kaiusta palautuvan särähdyksen. Kaukana polulla hänen edessään, Asgardin asuttujen seutujen portilla, on kaksi vartijaa. Heidän olemuksensa terästäytyminen kavaltaa heidän jo odottaneen Kvasirin paluuta.

Mitä Kvasirin pitäisi oivaltaa alitajuntansa pohdinnoista? Olisiko Asgardin yhteiskuntarakenteessa odotettavissa levottomuuksia? Tai suoranaisia mullistuksia?

Oðinn ei anna virheiden näkyä toimissaan tai hallinnassaan… Ei ainakaan hereillä ollessaan. Se on Kvasirin mielestä kääntynyt jo Häntä itseään vastaan. Lähes kaikki odottavat Häneltä ehdottoman liioiteltua alati onnistumista. Mikään muu suoritus saattaisi keikauttaa vallitsevaa tasapainotilaa. Sekään ei ehkä lopulta olisi vaarallista, mutta yllätyksiä – tietämättömyyttä tulevasta – se mahdollisesti toisi epävarmuustekijöinä. Myrkkyä Oðinnille.

Kvasir oli kyllä turhautunut nykytilaankin. Oðinnin alamaiset olivat omaksuneet lakonisesti kuninkaansa puuhailut, niin kauan kun niistä ei ollut välitöntä haittaa heille itselleen. ”Hänellä on syynsä”. Se oli tavattoman monien aasojen ajattelua passivoivaa mantraa ja ajattelun tervaa. Aloitetoiminnassa Kvasir arvosti ensin määrää ja kun sitä olisi, sitten jalostettavaa laatua. Ajattelun ratojen laajuutta vailla pelkoa epäonnistumisesta. Ensimmäisen kysymyksen pitäisi aina olla ilmainen, ilman seuraamuksia. Toteutuisiko se nykyisin? Oliko aasayhteisössä pelkoa? Ei, tämä oli sitäkin syvempää ja pahempaa. Oðinn oli nostattamassa itseään jalustalle, josta kerran herpaantuessaan tai poistuessaan valtatyhjiö olisi ammottava. Aasat eivät olleet luonnonvoimia, eivät kuin tunteet tai vuodenajat. Silti Oðinn uskotteli alamaisilleen niin.

Vartijat ilmestyvät näkyviin polun mutkan takaa. Toinen vartijoista on Kvasirille tuntematon. Toinen on vaatimattomista oloista asemaansa ponnistanut Starcatherus. Oikeudenmukainen, perheensä elättävä kunniallinen aasa ja Kvasirin hyvä ystävä.

Vartijat tekevät nopean kunnianosoituksen, jonka jälkeen toinen vartija ilmoittaa Kvasirille asiansa.

- Kvasir. Sinusta on määrätty tutkintapyyntö.

Kvasir nyökkää. Olisiko kyseessä Oðinnin laatima tutkintapyyntö, jolla häntä vastaan kohdistuvat epäilykset pyrittäisiin siivoamaan pois yhteiskunnan virallisen väliintulon osoittavalla toimenpiteellä? Kvasir jatkaa paluumatkaansa eteenpäin vartijoiden välissä.

- Oletan, että tutkintapyynnön ajan voin viipyä Idavöllrin läheisyydessä?

- Sinun täytyy viipyä Idavöllrin läheisyydessä. Käräjät keskustelevat kanssasi asiasta sinulle myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Jokin poikkeaa nyt totutusta.

- Kvasir, sanoo Starcatherus-niminen vartija merkityksellisesti ilman virallista vartijan säntillisyyttä.

Kvasir katsoo ystäväänsä silmiin.

- Sinusta määrätyn tutkintapyynnön on laatinut Heimdall.

Kvasir miettii hetken kuumeisesti. Sitten hän nyökkää ystävälleen kiitollisena.

- Kiitos, Starcatherus.

Mihin välikäteen Kvasir nyt on oikein joutunut? Oðinn voi olla aasojen kuningas. Mutta Heimdallin lausuma vala Asgardin asukkaiden suojelemiseksi on ikivanhaa taikaa. Vanhempi, kuin Oðinnin vallan aika Hänen isänsä Borrin jälkeen.

Synteettinen Riimu. Ja sen potentiaaliset vaikutukset Asgardille.