Juuret

Niin muuttuu maailma. Mikä on juurien merkitys nuoruuden murrosvaiheiden ja aikuistumisen myötä?

Olen perheessämme ainoa, joka on syntynyt Lapin maakunnan ulkopuolella (koiria lukuun ottamatta). Mutta nykyinen elämämme on asettunut jo lujasti uomiinsa täällä Napapiirin tuntumassa. Vanhojen kotiseutujen merkitys ja meno on muuttunut viime vuosien kuluessa – kahdellakin tavalla.

Minä ja sukulaissuhteideni dynamiikka on muuttunut ajan myötä henkilökohtaisella tasolla. Ja toisaalta maailma ympärillämme muuttuu. Ihmiset ja ympäristö – kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat vanhan synnyinseudun kunnan elämänmenoon sekä ilmastonmuutoksen ilmiöt vaikuttavat tiiviisti kasvuympäristössä kytköksissä olleen luonnon ilmiöihin ja vuodenkierron toistuviin merkkeihin. Esimerkiksi kalastusseuran ennen järjestettyjä perinteisiä vapunajan pilkkejä maakunnan valtavesistöllä ei ole tainnut olla enää vuosiin. Kuluva kevät näyttää aikaistuneen kevääntulon merkkejä siinä määrin, että jo Lapissakin saa arvuutella pääsiäisenä kuivin jaloin jäälle pääsyä. Jääteiden kausi on jäämässä tai jo jäänyt lyhyeksi.

*

Mitkä ovat toimivia tapoja turmelemaan juurien elämää ankkuroivaa vaikutusta? Olen saanut kokea piirteitä niistä kuluneen kymmenen vuoden aikana.

Henkilökohtaisista juuriin vaikuttavista syistä täytyy mainita itsestä, mutta merkittävästi myös muista sukulaisista johtuva keskeneräisyys. Vanhempien sukupolvien jakamaton kuolinpesä (hetkellisesti kaksi samaan aikaankin) teettää monenlaista hommaa. Meidänkin tapauksessamme jo edesmenneiden sukulaisten tekemät sopimukset sekä suullisesti sovitut (ja mahdollisesti epäselviksikin jääneet) asiat jäivät jälkipolven ratkottaviksi. Haasteita aiheuttaa se, että edesmenneelle rutiiniksi muodostuneet asiat saattavat olla perikunnan osakkaille kokonaan uusina opeteltavia taitoja. Traktorin polttoainesuodattimen oppi kyllä vaihtamaan, mutta tiedon puute toi omat kommervenkkinsa asioiden oikeaoppiseen hoitamiseen. Esimerkiksi kuolinpesän aseiden luvittaminen täytyy hoitaa kuuden kuukauden sisällä. Kuolinpesämme viimeinen piilossa ollut vanha metsästyshaulikko löytyi lopulta vanhan hirsirakennuksen ullakolta pehkuista – aikoinaan lapsena puolella korvalla kuulemani keskustelun perusteella. Onneksi, sillä muuten edessä olisi saattanut olla mielenkiintoinen keskustelu poliisiasemalla. Ehkä sota-ajan jälkeisinä vuosina elänyt isovanhempieni sukupolvi oli ollut kätkössä asialla?

Mitä kuolinpesänä toimineen perityn vanhan synnyinkodin luona vierailu oli kuluvina viime vuosina? Toistuvasti havaitsin vanhalle kotiseudulle menon olevan kuin työmaasiirtola. Rakennuksissa ja tiluksissa oli hoidettavia asioita, joissa jokainen kuolinpesän osakas antoi toki oman työpanoksensa asioiden hoitamiseen... Mutta päävetovastuuta ei ollut kenelläkään. Kiinteistöä saatiin toki ylläpidettyä tälläkin tavalla, mutta sen kunnollinen kehitys puuttui.

Saimme kahden sukupolven sukulaisten kesken jaettua isovanhempieni aikoinaan jakamattomaksi jääneen kuolinpesän… mutta jaosta jäi varsinkin meille nuoremmalle sukupolvelle ikävältä kalskahtava maku suuhun. Valmistelimme jakosopimuksen tekoa vanhalla jakamattomalla kantakiinteistöllä. Havaitsimme, että kiinteistöltä oli kadonnut irtaimistoa, jota ei ollut luetteloitu tarkemmin perunkirjoituksessa. Meidän nuoremman sukupolven edustajien keskinäisissä keskusteluissa niiden sijainnista tai olinpaikasta ei ollut mitään tietoa. Olisivatko leski tai tädit olleet asialla – vai kaikki edellä mainitut? Vilppi – joko lesken tai omien sukulaisten osalta – on varma keino turmelemaan juurien arvoa varsinkin surutöiden yhteydessä tai yhdessä sovittavien asioiden hoitamisessa.

Osan irtaimistosta jo kadottua perunkirjoituksessa ollutta lueteltua omaisuutta alettiin käsittelemään jakosopimuksessa. En ole onneksi ahne omaisuudelle enkä voi sanoa samaa sisaruksistanikaan, mutta vanhemman sukupolven sukulaisten puolelta havaitsin tavaran arvottamista yli ihmissuhteiden. Jakosopimuksessa kiinteistön eri osia jaettiin pyrkien pankin ja Maanmittauslaitoksen kanssa mahdollisimman tasapuolisiin osiin. Mutta sittenkin – osa vanhemman sukupolven edustajista oli omien sanojensa mukaan valmiita katsomaan asioita vaikka käräjillä, jos heidän vaateisiinsa ei suostuttaisi. Täytyy sanoa, että siinä vaiheessa minulta kyllä suomut tippuivat sukulaisrakkauden suuruuden osalta.

Jakosopimuksen laatimisen jälkeen yhteydenpito väheni vanhempiin jaossa olleisiin sukulaisiin. Siirryin isovanhempieni kuolinpesän jaon jälkeen pesänhoitajaksi oman vanhempani kuolinpesään. Sisarusten kesken yhteydenpito oli onneksi sujuvaa ja asioista pystyttiin sopimaan. Kului muutamia vuosia perunkirjoituksen jälkeen, ennen kuin tilan asuinkelpoinen omakotitalo sai selkeän seuraavan vaiheen. Talo oli muutamia vuosia huokeasti vuokralla hyväksi todetuilla asukkailla, mutta ei sen kunto parantunut sinä aikana. Lämminvesivaraaja, porakaivon pumppu ja kylpyhuoneremontti toteutettiin vuokralaisten asumisen aikana, mutta pienet vuokrana saatavat pääomatulot eivät riittäneet edes niiden kulujen ylläpitämiseen. Taloudellinen epätasapaino ja taloushuolet ovat yksi keino juurien murenemiseen. Oma silloinen elämäntilanteenikin oli sellainen, että taloudellisesti mielenkiintoni oli satsata omaan perheeseen ja kotiini. Muutamia vuosia perunkirjoituksen jälkeen vuokralaiset muuttivat pois kiinteistöstä ja kuolinpesän muutkin osakkaat olivat kypsiä omakotitalon myymiseen ja lohkokiinteistön muodostamiseen.

Samana vuonna talon myyntiaikeiden kanssa alueelle osui raju myrskyrintama. Tilan metsissä oli myrskytuhojen jälkeen kiireellisenä korjattavaa kaatunutta puustoa. Myrskytuhojen seurauksena puut kaatuivat juurineen, mikä antoi metsänhakkuille hieman lisäaikaa. Metsänhakkuut kahtena sulan maan kautena sekä vielä niiden jälkeen kahtena kesänä toteutetut tarpeelliset metsänhoitotoimenpiteet takasivat, että vettä ehti virrata taas joissa ennen kuolinpesän seuraavaa vaihetta. Kaikki nämä viivästyttivät kuolinpesän lopullista jakoa. Ajan kulumisen vaikutus juurien vaalimisessa alkaa väistämättä tuntua jossain vaiheessa, jos keskeneräisyys jatkuu kauan. Vanhat polut unohtuvat, eikä ennen merkityksellisistä maisemista kerry uusia myönteisiä muistikerroksia. Maisema ja ympäristö muuttuu, eikä sitä välttämättä tunnista enää elämässään osana pitkään jatkunutta ketjua. Oma lukunsa ovat puolitutut ja muut vanhan kotikunnan näkyvät persoonat, joihin ajan hammas jättää kuluvat jälkensä hitaasti mutta varmasti. Edesmenneitäkin on jo minua vanhempien sukupolvien joukossa.

Metsien hoito saatiin lopulta ajan tasalle, eikä keskeneräisiä kiinteistöön liittyviä toimenpiteitä ollut enää rästinä. Kuolinpesän toiminnan viimeisen vuoden esitäytetty veroilmoitus näyttää pitkää riviä nollia sekä tulo- että menopuolella. Palaset loksahtelevat kohdalleen, ja jokaisella jakosopimuksen eritellyllä osuudella on nyt oma nimetty vastuuhenkilönsä. On löytynyt uusi tasapainotila.

Ainakin olen oppinut tässä prosessissa, miten omia asioita kannattaa hoitaa jo eläessään – aikanaan lapsia helpottaen.

Kuolinpesän lopullisen jaon jälkeen edessäni on ensimmäinen sulan maan kausi, jolloin vanhoille kotiseuduille on mahdollisuus palata uteliaan tutkimusmatkailijan tavoin. Miten kuluneet vuodet ovat muuttaneet vanhan kotikunnan maailmanmenoa? Mitä vanhoja mutta tutunomaisia polkuja ja maisemia alueelta saattaisi vielä löytää, kun on mahdollisuus kiireettömään ympärilleen katselemiseen? Tunnistanko vanhan kotikunnan kamaralla vielä tuttuja kasvonpiirteitä ja puheen parsia? Ja kuinka vahvoja ovat lapsuuden ja nuoruuden myönteiset kokemukset juurien vaalimisessa? Minulla on paljon kysymyksiä, vähän vastauksia, mutta mielenkiintoinen urakka edessäni toteutettavaksi.