Kämppä

Vuonna 1916 Samuli Paulaharju kulki jalkapatikassa tutkimassa Pohjanmaan ja Kainuun korpia sekä raatauttamassa niiden asukkaita. Juttujen kerääjä sai kohdata karhunpyytäjiä, kalastajia, tervahaudan polttajia, savupirttejä asukkeineen sekä monen sortin tietäjiä matkallaan. Käpälälautoja, talaksia, loukkuja ja satimia, uuttuja, rysiä, suopeltoja, niittysaunoja, maakuoppia. Tie, keino, väylä, joki, puro, luoma, latu – kaikki tiesivät mahdollisuutta päästä korpikansan ja sen tietouden lähteille, sen alkuperäisyyteen.

Mitä näille seuduille on tapahtunut automobiilin, kannettavien matkapuhelimien ja kiireen jälkeen?

Nuorisotyöttömyys on ollut jo pidemmän aikaa laskussa. Tilastojen valossa muuttoliike on kohdistunut kuitenkin maakuntien kasvukeskuksiin sekä kaupunkeihin päin. Tämänkin kunnan väestön määrä on vähentynyt tasaisesti jo vuosikymmeniä. Yksi heistä olen minäkin, lähtijöistä.

Luonto täällä oli – ja on – se vetovoimatekijä. Muistan minäkin sen, kun oli mahdollisuus pyörähtää lähijärvellä kalastamassa lähes ympäri vuoden. Kun urpuja syöviä teeriparvia pystyi katselemaan kiikareilla keittiön ikkunasta ja kuukkeli saattoi lehahtaa lintulaudalle talia nokkimaan. Tämänkin kämpän pihassa hirvi on (todistajien näkemänä!) kerran metsästysajan ensimmäisenä päivänä juossut melkein paskamakin kumoon. Kiire pitäjän rajalle pyytäjiä karkuun, tiemmä.

Elämyksen, tuon matkailuyritysten lanseeraaman kokemuksen, voi löytää näillä seuduilla luonnossa tai erilaisten luontoon liittyvien harrastusten parista. Monelle seudulla kävijälle tärkeää lienee myös se, millaisesta arkiympäristöstä tänne pääsee pois. Pois kiireestä ja hälystä. Korona-ajan sysäys etätyöskentelyn ja hybridityöskentelyn kulttuuriin voi olla kunnille tervetullut mahdollisuus. Kuntapolitiikkaan toivoisi toki avoimuutta ja pidempään paikkakunnalla viihtyvää kunnanjohtajaa. Pienten kuntien hallinto on ollut uutisissa valitettavan negatiivisessa valossa ympäri Suomea, nämä seudut eivät liene poikkeus. Toivottavasti matkailu ja kuntien muut oman elinkeinoelämän rakenteet takaisivat kunnalle riittävästi elinvoimaa itsenäisenä pysymiseen. Metsien kasvu täällä pitää ainakin jollain lailla yritysten toimintaa alueella.

Mutta mutta. Harva näiltä seuduilta taitaa tavoittelemisen arvoisia tietoja uskoa saavansa.

Vaan pysähdypäs hetkeksi ja katsele täällä kenturalla ympärillesi. Tässä hetkessä, kun luet tätä.

Täällä saattaa hirsien raossa olla sitä jotain.

Täällä saattaa takan liekkien seinillä olevassa valon ja varjon tanssissa olla sitä jotain.

Täällä saattaa suon yllä leijailevasta sumusta, aamulla vedestä nousevasta udusta ja mustikoihin tiivistyvästä aamukasteen pisaroista löytää sitä jotain.

Siveltimenvetoja mielenmaisemaan.

Ikiaikaista viisautta.

Yhdenlaisia heinäsirkan hyppyjä se on tämä elämän eteneminenkin. Ei suinkaan sellaista sarjakuvissa olevaa, hyppyä toisen perään seuraavaa sarjaa.

Luonnossa heinäsirkka mönkii ensin hitaasti. Kiipeilee ja kävelee aikansa maata ja heinänkorsia pitkin. Sitten – hyppy!

Heinäsirkan pieneen ruumiiseen suhteutettuna hyppy on valtava. Siinä mahtavat maisemat vilistä, kun pienet silmät näkevät ympäristön vain vilisevän. Mistään tyylikkäästä laskeutumisesta ei voi aina mennä takuuseen, kun ruohonkorret ja maaston epätasaisuudet sattuvat aikanaan painovoiman voittaessa laskeutumiskohtaan.

Saattaahan sitä edetä mönkimälläkin. Mutta siihen ei ole evoluutio heinäsirkkaa muovannut, kokoaikaiseksi kävelijäksi.

Mitä siitä, vaikka osan hypyistä laskeutuisikin pyrstölleen tai pää edellä. Tärkeintä on se, että liike säilyy ja sillä on suunta – eteenpäin.

Aikanaan löytyy sopiva paikka alkaa viulua soittelemaan.

Kuinka merkityksellisen teet sinun hyppysi tänne tulosta? Tästä hetkestä ennen seuraavaa hyppäystä, jonka laskeutumispaikasta et tiedä etukäteen?

Tänään viimeisin hyppy on heittänyt minut tänne. Täällä keittelin kahvia mottiin, johon laitoin pohjalle hopearahan. Täällä kopistelin pieksut jalassa pirtissä ja annoin seinähirsien muistella, miltä kuulostaa kun vanhan tyyliset lapikkaat askeltavat kopisten kuin savottapirtissä.

Lieneekö tässäkin sitä jotain.

*

31.8.

Yli kymmenen vuoden tauon jälkeen kämpällä. Täällähän nämä ovat – vanha terävä pää, pihasauna ja tuvassa julkkismetso (Erätulilla-ohjelmasta tuttu jäykkä homenokka). Koiranhäkkejä on rakennettu kämpän pihan perälle useampia. parin kilometrin päässä ollut makkaranpaistokota on siirretty kämpän pihapiiriin. Sisältä yhtä tumma kuin nokipannussa keitettävä kahvikin. Pihan puinen lipputanko on kaatunut aikojen saatossa, vanha metallinen jalka muistuttaa siitä. Kämpän katolle on ilmestynyt nykyaisaisesti neljä aurinkopaneelia. Muuten kämppä on osa sitä ympäröivää erämaata niin kuin ennenkin.

Rannasta löytyi savusauna ja sen aidot, kesäisiä muistoja mieleen tuovat tuoksut. Tullessa oli tyyni sää, vedenpinnalla ei näkynyt värettäkään. +16. Teerien suhahtelua kuului rannassa laiturin nokasta kuunnellessa. Ihanaa… Vanhat pitkokset on purettu ja polku on kivetty soralla ja sepelillä. Kämpän olohuoneen ikkunasta on esteetön näkymä lammelle, metsää on raivattu linjalta. Savusaunan takana oli hieman rumat koneen rypemisjäljet ja polun sivuun on kaivettu metsäoja (joka viettää suoraan lampeen). Vene, pari katiskaa ja verkkoja (tiheäsilmäisiä!) löytyi veneen kanssa vajasta. Koira tutkailee paikkoja ja outoja hajuja uteliaana.

Avain löytyi kämpän nurkalta numerokoodin takaa. Kannoin repun kämppään. Näppäilin tiloista valokuvia itselle. Tuvassa ja varsinkin kamarissa on oma eräkämpän lievästi ummehtunut tuoksunsa. Petipaikkona on äkkiä laskettuna 12. Vieraskirja ja seuran historiikki löytyivät komeasta puulaatikosta. Kojon Tervaksen tuoksuinen lohi oli vielä tallella kirjahyllyssä – sen kirjan nimeä minä metsästin muutamana talvena Muonion Kalakirjastoa myöten. Isäihmisen silmin huomaan kämpässä syöttötuolin ja lasten potan.

Tilat ovat kyllä siistit! Lattialla on matot. Seinällä metsänhoitokartan ja hirvenkaatotietojen yläpuolella komeilee vanha pokasaha. Tuvan nurkassa on televisio. Keittiössä on jääkaappi, mikro, vedenkeitin, vanha rautahella ja uudempiaikainen kaasuhella. Astioita ja ruuanlaittovälineitä on vaikka kokonaiselle peijaisporukalle. Tuvassa ovat kolme täytettyä aikanaan eri kämpällä näkemääni valkoista riekkoa. Lisäksi on se mainittu metso, kettu, näätä ja komeat hankosarvet. Aurinkopaneelien ohjauskeskus ja akut löytyivät kämpän itäpäätyyn jäljestä päin rakennetusta eteisestä. Paikassa on hauskasti sekä vanhaa että uutta maailmaa rinta rinnan. Mutta erämaa kämpän ympärillä taitaa olla ajaton.

Purin Trangian paketista ja pistin mukana tuodun lettutaikinan jauhot turpoamaan veteen. Koristelin kämpän vieraskirjan kantta mukana tuomillani kuivatuilla lehdillä: kesäinen vihreä hieskoivun lehti, monivärinen isotuomipihlajan lehti, kellastunut läpikuultava perunan lehti ja punainen marja-aronian lehti. Sisäsivuille kirjoitin siveltimen vetoja kämpällä kävijöiden mielenmaisemaan ja piilotin humalan käpyjä muistuttamaan kohtuudesta. Koira asettui pöydän alla odottelemaan seuraavaa hommaa – taisin kirjoitella miltei tunnin verran…

Kalakaverit ovat tulomatkalla. Päätän tehdä vielä pikavisiitin läheiselle lammelle virvelin kanssa. Tien varressa on uudempia hakkuita. Puiston halki johtava tie on aika huonokuntoinen. Märkiä vesipainanteita on useita. Perheauto ei oikein ole sovelias tällaisen tieuran keskipaltteille, ajan kieli keskellä suuta eteenpäin. Vanhoja maamerkkejä en ehdi tarkkailemaan. Pääsen onneksi tien päähän asti. En ole tainnut koskaan käydäkään tällä lammella? Lampihan on matala, lumpeita kasvaa runsaasti. En saa virvelillä mitään. Päätän lähteä pian takaisin kämpälle, että olen tulijoita vastassa. Naavakuusia, oksien luppoa ja komea hopeinen kaatunut kelovanhus jäävät tältä tutkimusretkeltä mieleen.

Sieltähän ne miehet jo pian tulevat. Kädenpuristus on lämmin kummankin miehen kanssa. Terve terve.

Tutkaillaan tiloja, entuudestaan käymätön paikka kummallekin. Kämppä kelpaa eri asteisille johtajillekin, miksei sitten meille. Ystäväni kehaisi kämpän olevan oikea erämiesten hotelli. Vettä saa pihapiirin kaivosta ja pumppu oli miehille käteen tutun mallinen. Juotiin termospullosta kahvit ja päätettiin sitten lähteä verkonlaskuun. Koiraa otti tulijat heti hyvin vastaan.

Kävimme laskemassa lampeen kalakavereiden mukana tuomia siikaverkkoja. Luotailtiin syvyyksiä ja löydettiin 4-5 metrin syvyinen monttu läheltä lammen takalaitaa. Koiraa ei tarvinnut houkutella veneeseen mukaan. Ystäväni se ei vieläkään käytä puikkaria verkoissaan. Mutta hyvin lasku onnistui. Jätimme verkkoon mutkia siikaa varten, jos pyytäisi paremmin arkoja kaloja. Verkonlaskija se tapaa hauskasti sylkäistä verkon perään tuuria parantamaan. Toinen paikalle tullut mies jäi onkimaan laiturin nokasta ahvenia. Pieniä olivat.

Miehet asettuvat taloksi. Makuupussit levitetään ritsille. Hiukomaan alkaa, ruuanlaittoa keittiössä. Ystäväni luuli ensin mukana tuomaani lettutaikinaa ilta- tai aamupuuroksi. Kaasukeitin laitettiin pastaruuan alle kuumentamaan. Minä paistelin Trangialla taikinasta letut ja keitin tuoreet jälkiruokakahvit. Kahvinkeittäjällä oli ihan hyvä näppituntuma, vaikka pelko olikin, että taito on ruosteessa. Pööniä kerta kiellon päälle. Mutta mitä lettujen päälle? Ystäväni sen oivalsi, otetaan hänen tuomistaan tuliaisista, hunajasta, letun päälle sipaisu. Hyvin se sopi siihen mauksi. Koira kiehnäsi pöydän alla vuoron perään jokaisen seurana.

Mistä kaikesta puhuttiin? Asioista läheltä ja kauempaa. Vaihdettiin isoimmat kuulumiset, missä asun ja mitä teen. Hukkajoen raakut ne olivat meidänkin huulillamme, raakkujen vedenpuhdistus ja korvausarvo. Tammukoista ja niiden merkityksestä raakkukannalle tuli myös aprikoitua. Mitä kiintoaines joessa tekee itse kaloille tai niiden kutupaikoille. Tammukoiden pyyntiäkin vanhemmat miehet muistelivat. Lähiseutujen ojiksi nimitettävät vesilaskut… Oli joskus aika, ettei kauaa tarvinnut pyytää niin saattoi saada ”vadillisen kalaa”.

Kuulin, että kotijärveen laskevan kalankasvatusaltaiden laskuojaa oli tehty enemmän suvannon kaltaiseksi. Ruopattu vähän syvemmäksi, että vedellä on tilaa tulla hiljalleen. Ruoppaus saattaa lisätä humusta äkillisesti, mutta ajan mittaan suvanto (toivon mukaan) hillitsisi kalalammikosta tulevan tavaran huuhtoutumista. Kuhaa kalastuskunta istuttaa edelleen ja se kasvaa hyvin. Kalapökkelön lammelta ei ollut viime talvena oikein pilkkiahvenia tullut.

Kannoimme vedet saunan pataan. Toinen ystäväni otti saunan lämmityksen hoitaakseen. Ne aurinkopaneelithan olivat ilmestyneet katolle sitten viime näkemän. Tutkiskelimme tuvan sähkövaloja ennen saunaan menoa vähän aikaa, mutta pääsulake löytyi lopulta lammen puoleiselta seinältä. Sähkövalo helpottaa illalla kämpässä touhuilua. Kävimme vielä selkäämässä verkot ennen saunomista. Siika ja pannukarkea malliahven olivat tarttuneet harvaan verkkoon. Vähän laihan mallinen, tuppisiika. Koira oli veneessä elementissään, kun verkot loiskahtelevat vedessä ja siika pirrasi kala-astian pohjalla. Kuikka äännähti erämaalammen muutoin hiljaisessa äänimaisemassa kuulaasti.

Ystäväni kertoi saunoessa tohkeissaan hanhen pyynnistään. Pystykorva oli kummastellut touhua ja käynyt naamankin jo pari kertaa pesemässä. Mutta niin vain oli sitten hoksannut jutun juonen ja alkanut hanhen haukkujaksi. Kauempana ollut saman kylän toinen metsästäjä oli kummastellut parinkymmenen minuutin ääninäytelmää. Koira haukkuu ja hanhi kaklattaa. Hajulla pystäri oli jäljestänyt eikä rimpisuolle olisi miehellä asiaa ollutkaan. Ystäväni jalka temmellyksessä kipeytyi, mutta toki harvinaista saalistakin sitten tuli. Hyvät löylyt pihasaunassa.

Saunan jälkeen keitimme vielä iltakahvit. Ystäväni tarjosi vaimonsa tekemää omenapiirakkaa, eihän sitä ilman kahvia kehdannut syödä. Loput letut tuli myös syötyä. Vettä ripsehti ja tuvasta katsoessa pieni tuulenvire käy lammen pinnalla. Povataan parempaa kalanpyyntikeliä, kun verkot eivät erotu tyvenessä vedessä. Suunnittelimme porukalla ohjelmaa ja päätettiin käydä vielä hämärissä kokeilemassa lammella ahvenen syöntiä. Verkot selättiin toistamiseen, yksi siika ja pienehkö hauki olivat uineet verkkoihin. Virveleillä ei tullut muuta kuin yksi pieni ahven.

Takassa palaa tuli. Miehet napostelevat iltapalaa ja oikenevat sitten ulkohuussissa käynnin jälkeen kukin ritsilleen. Sammutan sähkövalon. Koiran pyydän nukkumaan viereeni sille mukaan otetun oman pyyhkeen päälle, ettei sille tule yöllä lattialla kylmä eikä se tassuttelisi herättelemään muita. En halua häiritä toisten nukkuvien lepoa.

Makuupaikastani näen suoraan tuvan pöydän kannen alta takassa hiljalleen hiipuvaan hiillokseen. Täällähän nämä tanssivat, valon ja varjon rajat. Kämpän katon niskojen laidoilla ja seinien paneeleissa. Hiillos ritisee ja halot naksahtelevat vaimeasti. Hiljalleen hämärä valtaa alaa. Ystäväni suunnalla tapaillaan jo kuorsausta. On hyvä olla. Täällä. Tätä olen odotellut, tästä haaveillut. Kauemmin kuin olen vaimolle edes asiasta viitsinyt mainita.

Käyn yöllä hereillä. Ritsillä täytyy vähän haeskella nukkumajärjestystä koiran kanssa. Vesisade ropisee ensin katolla, sitten ränni alkaa kumista kämpän nurkalla. Syyskuu. Aikaistettu hirvenmetsästys on alkanut. On kämppä kävijöineen muuttunut minun aiemmista vierailuistani. Pyynti alkaa ja lavereilla ei makaa ensimmäistäkään hirvenmetsästäjää, vain kolme kalastajaa. Ajatuksissani ynnäilen jo myös huomisen aamun tekemisiä. Trangian pesu. Ihmisen mieli työstää asioita vähän turhan herkästi, vaikka olisi lupa olla joutenkin. Toisaalta tiedostan minua nurkan takana vaanivan kiireellisen aikataulujen maailman olemassaolon. Mutta nyt saa vielä kääntää kylkeä ja uinahtaa. Takan palomuuri luo kodikasta lämpöä tuvassa.

1.9.

Heräämme koiran kanssa varhain. Totuttu unirytmi pitää otteessaan, ei tarvinnut turvautua varalta illalla laitettuun herätyskelloon. Koira käy ensitöikseen nuolemassa käsiä ja kasvoja ja yrittää työntyä syliini. Se on hyvillään lämpimästä nukkumapaikasta. Nyt aamulla keli on suorastaan tuhnua. Tuuli on kääntynyt luoteeseen päin. Puen vaivihkaa ja jätän toiset tuvan puolelle nukkumaan. Otan koiran kanssa keittiöstä likoamaan laitetut kattilan ja paistinpannun mukaani ja haen saunalta vesipadasta kuumaa vettä tiskaamiseen. Koira seurailee hämärässä tiiviisti ympärilläni. Koiran pannan kilahtelua aamuhämärissä kämpän pihapiirissä. Tässä on jotakin tuttua.

Kämppä muistui muutama vuosi sitten mieleeni kodin lähellä olevan jalkakäytävän viereisestä, vaatimattoman näköisestä sekametsästä. On toinenkin asia, mikä on jäänyt täältä mieleeni. Olemme täällä, keskellä erämaata. Ja silti kämpässä on ylellisyyttä. Lapsena muistan ihmetelleeni, kun kämpässä on keittiö missä kahvit juotiin pöydän ääressä oikeista posliinisista pienistä kahvikupeista. Talkoissa olen täällä joskus myös ollut. Seuran nokkamies keitti siikapottua vanhalla liedellä.

Toiset nukkuvat vielä tiskaamisen jälkeen. Saan oman aamuhetkeni. Kaadan kuksaan juomaa ja syön kahvileipää. Katselen keittiön pöydän ääressä ulos ikkunasta. Lampi kuultaa kauempana.

Kalakaverit heräävät. Syömme aamupalaa. Takkaan pystyyn laitetut puut eivät meinaa matalapaineessa oikein syttyä, niitä saa houkutella tuohella ja halkoja kohentamalla. Lähdemme koiran kanssa taas veneeseen ja käymme nostamassa verkot pois. Tällä reissulla ahven ei oikein ollut syönnillään. Verkoista saatiin sekakaloja loppujen lopuksi laihanlaisen kalasopan verran (ahven, hauki ja tuppisiikoja 4 kpl). Ystävieni mukanaan tuomat siikaverkot ovat kämpän venevajassa oleviin verrattuna harvempia, mutta kanta taitaa olla kääpiöitynyt? Vai lieneekö lammen pyyntipaine niin kova… vieraskirjassa oli paljon mainintoja muistakin verkonkokijoista.

Joudutan lähtöä. Vien maitokärryt liiteriin ja käyn lukitsemassa paikat. Haen kämppään halkotelineeseen puut seuraaville tulijoille, telineet olivat täynnä kun mekin tulimme. Joudun vähän tahdittomasti mainitsemaan vielä ruokaileville kalakavereille kiireisestä aikataulustani. Yhdessä laitamme kämpän kuitenkin siivoksi. Käyn koiran kanssa avaamassa valelukitun puomin. Kuinka ollakaan, koira haistelee tien viertä tavallista tarkemmin. Tiellä on hirven jäljet, joita sade ei ole vielä sotkenut. Tämä on tullut pitäjänrajalta etelään päin. Toiseen suuntaan kuin se paskahuussin ohi juossut hirvi silloin kauan sitten.

Vaihdoimme taas lämpimät kädenpuristukset miesten kanssa. Keskustelemme tulevista asioista ja retkistä.

Ajan auton puomin ulkopuolelle. Miehet ovat odotelleet, että autoni pääsee varmasti liikkeelle. Auton perävalot lähtevät etääntymään metsäautotietä pitkin pikitielle. Käyn lukitsemassa kämpän etuoven ja pistän avaimen nurkalla olevaan avainkaappiin. Vielä hätäisesti yksi valokuva kämpästä. Kävelen autolle.

Toinen auto odotteli vielä pikitien risteyksessä. Heidän kulkunsa suuntaa etelään päin, minä lähden ajamaan kohti pohjoista.

Tämä yksi haave on nyt toteutunut. On aika suunnata koiran kanssa takaisin muun perheen luo.