Metsäradiosta Metsä-Suomeen

Metsäradio 28.1.2025 | Metsäradio | Yle Areena

https://areena.yle.fi/podcastit/1-72973359

Metsäradio on vaiennut. Seuraaja Metsä-Suomi soi radioaalloilla tiistai-iltaisin.

*

Metsäradio koki ohjelma-aikanaan suuria muutoksia. Metsäradio peilasi kautta ohjelmahistoriansa käsittelemiänsä metsäalan aiheita. Agenda saattoi olla sama, mutta aiheet kuitenkin muuttuivat ja elivät valtakunnan ja globaalin metsien toimintaympäristön muutosten mukana. Kuuntelijoiden ja ihmisten mukana.

Muutos oli suuri, jos miettii ohjelman sisällön alkaneen savotoilta lutikoiden keskeltä juttuja kertoilevista metsien miehistä, jätkistä, ja päättyneen nykyaikaisten metsiin liittyvien ammattikuntien, kuten esimerkiksi eräoppaiden ja luontovalokuvaajien aihealueiden pariin. Metsäradion tavoittamissa kuulijoissa oli lukuisten pidempiaikaisten mutta myös metsien toimintaympäristön muutoksen takia vähentyneiden kuulijaryhmien edustajia. Metsää omistavia, metsän parissa työskenteleviä, luonnonvara-alaan kytkeytyneistä organisaatioista kiinnostuneita, metsästä virkistyviä ja siellä vaeltavia, metsää tarkkailevia, metsää opetuksen näkökulmasta käsitteleviä, metsäteemoja julkisuudessa käsitteleviä henkilöitä, luonnonvarojen ja metsäpolitiikan teemoista kiinnostuneita, entisiä metsureita, savotoilla ja uitossa aikoinaan olleita...




Metsäradio on tarjoillut paljon erilaisia näkökulmia ja monipuolista kuunneltavaa. Sosiaalisen, taloudellisen, ekologisen ja kulttuurillisen kestävyyden teemoja. Metsäsuhteen käsittelyä. Hiilensidontaa, ilmastonmuutosta ja sen hillintää. Motteja, pakuria, kerppuja, puutavaralajeja, sahanpurua, luonnontuotteita, euroja, politiikkaa. Historiaa Suomen metsistä ja metsänhoidosta. Musiikkia ikivihreistä uusiin kappaleisiin. Äänimaisemia, pakinoita, tunnelmia ja elämyksellisiä kokemuksia metsistä. Lähimetsien lähetyksiä, erämaan syrjäisiä kolkkia, tuokiokuvia tuntureilta sisämaan kautta rannikolle. Vuodenaikojen mukaista luonnon ja taivaankappaleiden seurantaa sekä eri ilmiöiden pohdintaa lyhyellä ja pitkällä aikajänteellä. Metsien ja vesistöjen lajeja ja biologiaa. Retkeilyvinkkejä, koirien haukuntaa, tuoksahduksia maailman tuulista. Tarinoita.

Viimeinen Metsäradio | Metsäradio | Yle Areena

https://areena.yle.fi/podcastit/1-73338884

*

Metsäradio.: Metsäradion tunnussävel | Metsäradio | Yle Areena

https://areena.yle.fi/podcastit/1-2718322























*

Ystäväni, eläkkeellä oleva rajojemme vartija, kertoili joskus kauan sitten minulle ajoittavansa sulan maan aikana keskiviikkoillan saunomisen aina Metsäradion lähetysajankohdan mukaan. Rantasaunan takkahuoneeseen auki jätetty radio kuului hyvin löylyihin viereisen saunan puolelle. En ole tullut kysyneeksi, onko hän siirtänyt rantasaunaa lämmittäessään saunomisen tiistai-illalle Metsäradion ohjelman viimeisen lähetysajankohdan mukaisesti.

Toisaalta ystäväni pää leikkaa vielä täydellä terällään ja hän tuntee myös suoratoistopalveluiden käytön. Ne antavat mahdollisuuden nauttia esitetyistä ohjelmista jälkikäteen silloin, kun se omiin aikatauluihin parhaiten sopii. Siihen suuntaan radio-ohjelmien (nykyaikaisesti podcastien) kuuntelijakuntakin ottanee yhä enenevässä määrin askeleita.

”Suoraa puhetta Suomen metsistä”. Tervehdys sinulle Metsä-Suomi, moniääninen, toiveikas ja utelias podcast metsäluonnon ystäville ja metsänomistajalle. Olet pystymetsästä, mutta kuitenkin pitkän linjan jatkumo!

Kuuntele Yle Areenassa puhelimella: https://areena.yle.fi/1-73047142

ja tietokoneella: https://areena.yle.fi/podcastit/1-72745639

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruisleipä

Työnhakijan kevät

Tähtöset