Alakuun saaga - Osa 46: Kvasirin meditaatio

Kvasirin meditaatio

Kvasir kävelee pitkin Asgardin villin osan halki johdattelevaa pientä polkua. Pari kertaa hänen täytyy etsiskellä johtolankoja kasvillisuuden sekaan katoavan polun jatkumisen suunnasta. Polku on hieman erilainen joka kerta. Mutta ne harvat Asgardin asukkaat, joilla on tahtoa, kärsivällisyyttä ja tieto polun määränpäästä, löytävät kyllä aina ennemmin tai myöhemmin perille uskottuun paikkaan.

Kvasir arvostaa vaelluksen suomaa ajatteluhetkeä. Hän miettii viimeaikaisia otaksumiaan ja päivänpolttavia asioita, eikä vähiten lähtiessään näkemäänsä kaksintaistelua sivujuonteineen. Koko aamulla nähty tapahtuma tuntuu askelmerkeiltä jollekin suuremmalle juonelle, joka odottaa paljastumistaan vielä pimennossa. Ja se salaperäinen, Kvasirin tasoisilla voimallisilla loitsuilla itsensä verhonnut hahmo kaksintaistelun aikaan Normandian aukion sivukujalla? Meneillään oli ehkä uuden operaation tiedusteluvaihe.

Mikä olisi hämärän juonen varustautumisen ja aseisiin tarttumisen seuraava askel? Kenen toimesta? Kvasirilla oli juonesta omat epäluulonsa, mutta hän ei halunnut pukea niitä vielä ajatuksiksi. Ei laatia liian määrääviä suuntalinjoja, jotta hän voisi pitää mielensä avoinna uusien oikeaa suuntaa antavien vihjeiden varalta.

Kvasir rauhan ilmentymänä oli pohjimmiltaan tasapainottava voima. Ja vaikka hän olisi… pysyvästikin vieraana Asgardissa, hän yrittäisi omilla keinoillaan ylläpitää Suurta Tasapainotilaa. Etteivät Alkumeren myrskyt tuntuisi yhdeksässä maailmassa… ainakaan vielä.

Kvarisilla oli nyt onneksi korvat Asgardin luostareiden seudulla niiden hetkien varalta, kun hän itse olisi estynyt seuraamaasta kaupungin elämää. Tietolähteensä avulla hän voisi yrittää puolustajan asemassa tunnistaa riskiä ja arvioida sen vaikutusmahdollisuuksia Asgardin yhteiskunnan, aasojen keskuudessa olevien ystäviensä ja Asgardin vähälukuisen vaaniedustuksen kannalta.

Polku katoaa Kvasirin jalkojen alta. Hän pysähtyy, sulkee silmänsä ja tyhjentää mieltään polun tulosuunnassa olevista asioista. Sitten hän avaa silmänsä, katselee ympärilleen ja lähtee askeltamaan kohti kivenheiton päässä näkyvää kasvillisuuden tuskin havaittavaa harvempaa kohtaa. Polku ilmestyy pian Kvasirin jalkojen alle kuin arastellen.

Oðinn käyttää usein viisauttaan strategisen päätöksenteon välineenä. Suurten suunnitelmiensa tueksi. Oðinnin suunnitelmissa on osia, kerroksellisuutta ja hierarkiaa. Niiden avulla Hän huolehtii itse suurista sirpaleista ja voi ulkoistaa murusia taktisesta, operatiivisesta ja teknisestä suunnittelusta alamaisista ja uskotuista koostuvasta suuresta reservistä löytyville kulloinkin soveliaille valituille toimijoille. Valalla vannottuja siteitä, asemasta ja ystävyydestä hyötyviä, lahjottuja ja peloteltuja riittää Oðinnin kannalta lähes jokaiseen tarvittuun tilanteeseen.

Kvasir oli yrittänyt omaksua viisautta rutiinikseen. Että hän voisi käyttää viisautta luontonsa mukaisena piirteenä, kuin vaistonvaraisesti. Se oli usein nopeampi tapa omaksua uudet tilanteet ja reagoida niihin hyvällä tavalla strateginen, taktinen, operatiivinen ja tekninen suunnittelu kokonaisuutena huomioiden. Kvasirillakin oli ystäviä Asgardissa, mutta myös vihamiehiä. Asema Oðinnin neuvonantajana takasi hänelle kuitenkin koskemattomuuden, vaikka kaikelta kiusanteolta hän ei voinutkaan välttyä.

Kvasir tunnisti aasat. Nykyiset liittolaisensa, potentiaaliset vanginvartijansa. Hän osasi tunnistaa vahvuuksia, heikkouksia, uhkia ja mahdollisuuksia käräjäsalissa vieressään istuvien ja kadulla ohitseen kulkevien aasojen askeleissa.

Kvasir oli tutustunut olevaisuutensa alkutaipaleella vaaneihin ja syventänyt ymmärrystään sisimmässään olevaan vaanien luontoon Freyan ystävyyssuhteen kautta. Aasoihin verrattuna niin kovin erilainen jumalten rotu. Kvasir tunnisti piirteitä heidän luontoa vaalivasta luonnostaan ja toisaalta heissä pettymyksekseen havainneensa passiivisuuden kotimaailmansa ulkopuolisiin asioihin.

Kvasir oli yrittänyt omaksua jättiläisten luontoa. Se oli ollut hankalaa, sillä jotuneita oli ollut vain kovin vähän Kvasirin syntymän jälkeen. Eikä Kvasirilla ollut kovin paljon johtolankoja jotuneista välillisestikään.

Oðinn oli toimillaan yrittänyt parhaansa mukaan häivyttää kaiken jättiläisiin liittyvän verisen historiansa silloin, kun hänelle oli kerran myönnetty audienssi yhdelle harvoista jättiläisten yleisistä juhlakäräjistä. Jättiläisillä ei ollut ollut mitään todisteita yhdestäkään Oðinnin toteuttamasta jätintapoista. Oðinn oli kulkenut käräjiä ennen yhdeksän maailman halki, vedellyt naruista ja vaientanut tavalla tai toisella kaikki suurten tappojen harvatkaan silminnäkijät. Kukaan ei ollut pystynyt todistamaan Oðinnin osallisuudesta jättiläisten kansan harventajana, vaikka Hänellä vilisi niistä uroteoista silloin lukuisia liikanimiäkin. Se jos mikä oli ollut jättiläisten neuvostossa epäilyksen aiheuttava ilmiö. Jättiläiset olivat tehneet oikein äänestäessään Oðinnin luotettavuudesta ja kumonneet Oðinnin enemmät puheoikeudet heidän käräjillään. Oðinnin liikanimille oli syynsä, vaikka hän olikin virallisilla käräjillä niiden juurisyyt piilottanut. Menneisyys on meillä jokaisella, ja siitä voi oppia. Mutta menneisyytensä kieltämällä henkilökohtainen ja sisäinen kasvu sekä kypsyminen ovat vasta siemenenä pimennossa odottamassa itämistään.

Eikä Oðinn ollut tavoittanut sen jälkeen enää yhtiäkään jotunien käräjiä.

Omalla tavallaan Oðinn oli toiminut luontoaan vastaan - monellakin rintamalla. Ensin Oðinn oli kajonnut oman verilinjansa rotuun tappaessaan jättiläisiä, kun oli pyrkinyt suosituksi valitsemansa aasojen heimon keskuudessa. Oðinn oli saavuttanut hyvän alkuasetelman sotaisten aasojen keskuudessa uroteoillaan. Hänen muut ansionsa olivat alkaneet nostamaan Häntä kohti asemaa johtajaksi. Oðinn oli tunnustettu tiedonjanossaan ylimmäksi, viisaaksi ja lopulta aasojen kuninkaaksi. Mutta taistelukokemusta Hänellä ei todistettu olevan ja sellaisesta ei puhuttu totena enää nuorempien aasojen keskuudessa. Ei niin kuin Thorrilla.

Thorr oli elänyt lähes aina oman luonteensa mukaan. Hän oli tappanut jättiläisiä, hän ei peitellyt verisiä tulojälkiään. Ja Thorr oli aasojen keskuudessa noussut etevimmäksi jättiläisten surmaajaksi, siinä lajissa ohi Oðinnin. Se teki ehkä muutamien aasojen mielissä Thorrista jopa Oðinnia ylväämmän. Oli Oðinnin ja aasojen yhteiskunnan onni, ettei Thorr ollut kiinnostuneempi hallitsijuudesta tai vallasta. Hänelle riittivät pääsääntöisesti omat nujakkansa, joiden avulla hän sai toteuttaa luontoaan.

Thorr oli ollut Kvasirin paras johtolanka jättiläisiä koskevassa tiedonjanossa. Samoin kuin Loki.

Kvasir murahtaa. Polku pakenee välittömästi hänen jalkojensa alta. Kauan aikaa Kvasir saa hengitellä ja tyynnyttää sisäisiä kuohuja mielessään. Sitten hän lähtee kävelemään verkalleen suuntaa valitsematta eteenpäin. Hän eksyi polulta… mutta eksymistä ajattelemalla polku ei tulisi takaisin. Kvasirin pitäisi pysyä rauhallisena, setviä ajatuksensa ja astua takaisin polulle, kun sen aika olisi. Nyt hän keskittyisi pitämään kulkusuuntansa sen mukaisena, mikä tuntuisi vievän eteenpäin.

Hmm. Ensimmäisen maailman ihmiset… Kvasirilla oli vain vähän suoria omakohtaisia kokemuksia heidän yhteiskunnastaan, nekin hyvin vanhoja sellaisia. Teknologiset, fysikaaliset, kemialliset ja sosioekonomiset edistysaskeleet vaikuttivat tehneen heistä kuitenkin jotain aivan muuta kuin mistä Kvasirilla oli kokemusta. Riimun Kantajalla ei ollut juurikaan omia välineitään Vanaheimissa, mutta hän oli yhä hengissä ja näytti pärjäävän vieraassa maailmassa (kääpiön avustuksella aloittaneena) jokseenkin hyvin. Sekin kertoi jostain.

Ymmärtääkseen ihmisiä kansana ja eläväisinä, heitä pitäisi lähestyä yksilön välittämien tietojen kautta. Oðinn (Mokoma!) oli hyödyntänyt ihmisiä koskevia tietoja ja heidän teknologiaansa etsiäkseen ihmisten yhteiskunnan likaa. Hyödynnettäväksi Riimun Kantajaa vastaan.

Eilisen virallisen käräjäsalin istunnon jälkeen uskotut aasat olivat saaneet vaivihkaa annetun merkin huomenna järjestettävästä seuraavasta varjokokoontumisesta. Kvasir toivoi, että seuraava istunto koskisi järjestyksen palauttamista Riimun Kantajaan kohdistuviin toimiin. Hermoðr oli matkallaan. Kvasir elätteli myös toivoa, että Oðinnilla olisi nyt kärsivällisyyttä edetä juuri tämänkaltaisia potentiaalisia riskejä varten laaditun toimintasuunnitelman mukaan. Palata suunnitelman pariin, edetä järjen eikä tunteen ohjaamana. Mutta sen Kvasir tunnisti yhtä paljon toiveeksi kuin realismiksi tulevien piilossa olevien tapahtumien osalta.

Aasoilla olisi joka tapauksessa valmis suunnitelma Riimun Kantajan kaltaisia odottamattomia ja jopa potentiaaliseksi riskiksi otaksumiaan kohteita varten.

Riimun Kantaja sekä uusi riimu olivat löytyneet aasojen erilaisia riskejä arvioivien toimien tiedusteluvaiheessa. Riimun Kantajan vaiheita oli seurattu sekä vanhimmassa maailmassa että nyt erityisesti Vanaheimissa.

Avoimessa tiedustelutoiminnassa oli tullut Vanaheimin talven verran kestävä katkos.

Hermoðrin ennenaikainen tiedustelutoimintakin oli epäonnistunut tunnetuin seurauksin. Lopulta kuolevainen oli astunut vahingoittumattomana ulos kynnen alta, Hliðskjálf-valtaistuimen näköpiiriin. Raudan Väkeä kämmenessään, riimu piilotettuna. Oliko riskin aseistaminen jo tapahtunut talven aikana? Muodostiko riimu jo potentiaalisen uhan aasoille tai Asgardille? Entä vaaneille ja Vanaheimille?

Tai peräti Suurelle Tasapainotilalle?

Yksikään uhan seuraava vaihe ei onneksi ollut näyttänyt todenmukaiselta skenaariolta – ainakaan vielä hetki sitten… Uhkan toimittaminen tai ilmestyminen välittömästi aasoille ei ollut näyttänyt todennäköiseltä… mutta miten Gungnirrin heittäminen Riimun Kantajaa vasten oli muuttanut ihmisen muodostaman riskin potentiaalisia vaikutuksia aasoille? Ainakin Oðinn oli toimillaan tuonut julki Riimun Kantajalle aasojen olevan yksi vastatoiminnalle löytynyt kohde. Symbolisella eleellä oli viestitetty asemaa Riimun Kantajan vastustajana. Ja Riimun Kantaja oli Vanaheimissa. Aasojen vanhan vihollisen kotimaailmassa.

Entä jos skenaario olikin jo tätä seuraavassa vaiheessa? Oliko Riimun Kantajaa kohtaan tehty isku jo paljastanut aasojen puolelta haavoittuvuuksia, joita he eivät olleet tiedostaneet omalla puolellaan? Signaali olisi maailmoihin levittäytyessään todella vaarallinen sanoma Asgardille. Ei siksi, että aasat olisivat varsinaisesti heikentyneet myttyyn menneen iskun seurauksena… vaan siksi, että torjutulla iskulla olisi symbolinen merkitys. Aasojen vastustajien mieliin toivoa luova kipinä.

Kvasir miettii hetken. Pahimmissakin skenaarioissa he olisivat nyt tässä riskin arvioinnin vaiheessa. Aasoilla ja Oðinnilla olisi vielä aikaa toimia rauhanomaisesti ennen kuin riskisuunnitelman seuraavat, pahemmat vaiheet alkaisivat mahdollisesti hahmottumaan. Heillä on vielä aikaa ja mahdollisuus estää riskiä realisoitumasta tämän pidemmälle.

Mikäli Riimun Kantajalla olisikin vain yksi selkeä tavoite ja mahdollisuus tehdä toimenpiteitä sen toteuttamiseksi Asgardissa, kyseessä olisi melko varmasti kosto Oðinnille… Mutta aasojen Kuninkaalla olisi kyllä runsaasti keinoja pelastaa oma nahkansa.

Se kuluvan hetken riskeistä. Nyt olisi tulevan toiminnan ja riskiin liittyvän toimenpiteiden toimintasuunnitelman vuoro. Miten aasat tulisivat toimimaan Riimun Kantajan suhteen? Korkein oli tunnistanut, mitä vaikutuksia odottamattomalla uudella ilmiöllä voisi olla aasoille. Oðinn oli selvästi valmistautunut vastaavan kaltaisen, uuden ja odottamattoman ilmiön tulemiseen. Riimun Kantaja oli eristetty tasapainotilaan, jossa hänestä ei ollut välitöntä uhkaa aasoille – ei suoraa vaikutusta eikä Riimun Kantajan välittämää sanomaa muihin yhdeksään maailmaan. Vanaheim oli tunnettu siitä, ettei se toivottanut vieraita kovin lämpimästi tervetulleiksi.

Kvasir tuntee kylmän väristyksen kulkevan lävitseen.

Ensimmäinen yritys riskin ja siihen liittyvän uhan hävittämiseksi oli epäonnistunut. Mutta viimeaikaisissa tapahtumissa oli lopultakin kyseessä aasojen omien säännösten noudattamisen ristiriitaisuuksista. Nyt kun Gungnirr, Valojen Lipas, oli koetellut jo Riimun Kantajaa, Oðinn vaikuttaisi omiensa silmissä heikolta, jos kuolevainen sortuisikin sitä heikomman aseen iskemänä.

Jos Riimun Kantajaa kohti olisi heitetty Mjölnirillä, lopputulos olisi ollut aivan erilainen kuin Oðinnin ensimmäisen yhteydenoton jäljiltä. Thorr voisi kyllä heittää vieläkin Mjölnirillä ihmistä. Hän olisi riittävän väkevä aasa, etteivät muut Asgardin jumalat pilkkaisi Oðinnia tai ihmisen surmaajaa asiasta – ainakaan kasvotusten. Mutta silloinkin teosta jäisi Oðinnin laskoksiin tahra. Puheisiin elävää myrkkyä kiertämään. Sitä paitsi, Mjölniriä ei voi noin vain heittää halki yhdeksän maailman. Sitä etäisyyttä ja voimaa sillä ei yksistään ole. Se osuu kyllä nähtävillä olevaan kohteeseen, mutta sitä varten Thorrin olisi pitänyt saada istua Hliðskjálf-valtaistuimella nähdäkseen kauas lännen Vanaheimiin. Ja muut aasat eivät pääse valtaistuimelle ilman erittäin painavaa syytä. Ehkä Oðinn olisi päästänyt alun alkaen Thorrin istuimelle, jos olisi tiennyt toteutuneen skenaarion lopputuloksen etukäteen. Mutta se on turhaa jälkiviisautta.

Minkälaisen huhun ihmisten mahdista aasat lähettäisivät halki yhdeksän maailman, jos jättiläisten surmaamiseen käytettyä Mjölniriä alettaisiin käyttää yhtäkkiä ihmisen tappamiseen? Ihmisen, jonka rotu vielä jumalten iässä mitattuna vasta aivan äsken palvoi ”muinaisia” skandinaavisia jumalia? Aasathan vaikuttaisivat aivan heikoilta, tai sitten he olisivat valmiita tunnustamaan ihmisten aseman suorastaan jättiläisiin rinnastettaviksi eläjiksi. Oh, sitä Oðinn ei hevillä soisi kuulutettavaksi muihin maailmoihin. Se lisäisi huomattavasti kiinnostusta vanhimman maailman tapahtumiin. Hänen tarkoin varjeltuun, läpitunkemattomaksi väitetyllä suojalla varustettuun akropolikseen.

Ristiriitaista kyllä, ehkä keihäänheiton epäonnistuminen vaikuttaisikin myöhemmin Oðinnin omaa asemaa vahvistavana tekona. Oðinnia pidetään yhtenä viisaimmista, joten Hänen ollessaan kyseessä teko tuomittaisiin karkeana pilkantekona, ihmisen pelotteluna tai jonakin muuna salaviisaana toimenpiteenä, jolla olisi jokin perimmäinen, piilossa oleva merkityksensä. Oliko Oðinn oikeasti tavoitellut sitä, että Gungnirin isku oli voimaa vailla? Oliko Oðinn hämännyt häntäkin, Kvasiria? Kvasir ei pitänyt sitä todennäköisenä. Sen verran äkillisiä ja tahdittomia Oðinnin toimenpiteet ennen ja jälkeen keihäänheiton epäonnistumisen olivat olleet. Varjokokousten osallistujamäärä oli kasvanut nyt runsaasti, eikä toimintaa edes yritetty peitellä enää aiemmassa mittakaavassa.

Mutta ne Asgardissa ilmiselväksi käyvät asiat eivät taitaisi onneksi levitä juoruina muihin maailmoihin.

Asiaa sivuttiin virallisessa käräjäistunnossakin, vaikka tuskin Freyr (tai edes Freyakaan?) tiesi kaikkia Riimun Kantajaa kohtaan tehtyjä toimenpiteitä. Aasat Oðinnin johdolla toimivat asiassa syvästi harmaalla vyöhykkeellä. Iskun epäonnistuminen yksistään mahdollisti koko asian käsittelemisen Idavöllrillä. Jos Gungnirin isku olisi onnistunut, Oðinn olisi taatusti pitänyt tiedon surmatyöstä visusti itsellään. Peittäen kaikki jäljet koko teosta. Tietämättömyys riimusta saattaisi toimia itse asiassa Oðinnin eduksi. Nyt Idavöllrillä oli pitkästä aikaa jokin tuntematon, suuri ja uusi asia, jonka avulla Oðinn voisi yrittää pitkästä aikaa yhdistää eristyksissä omassa maailmassaan kipuilevia toraisia sodanjumalia. Yhteistä vihollista vastaan.

Kvasir oli odottanut Freyan ja Freyrin reaktiota käräjäsalin puheisiin, kun aasat olivat keskustelleet ensimmäisestä Riimun Kantajaan, kuolevaiseen ihmiseen, otetusta yhteydenotosta voimakeinoin. Koska toimenpide oli kuitenkin julistettu epäonnistuneeksi ja kuolevaisesta puhuttiin edelleen preesensissä, Riimun Kantajaa koskevat neuvottelut aasojen (ja kahden vaanin) keskuudessa kaikuivat käräjäsalissa.

Ja vähälukuinen vaaniedustus oli saanut asiasta itselleen (oikeutetusti) syyn ilakoida Oðinnin epäonnistumiselle.

Mutta se säie oli hiuksenhieno.

Kvasir uskoi, ettei Freyr olisi katsonut hyvällä Vanaheimissa ihmistä kohtaan toteutettua surmaamista. Hän oli sillä tavalla hyvä johtaja, hänellä oli ehdottomia periaatteita. Kvasir ei tiennyt, olisiko aasan toteuttama ihmisen surmaaminen Vanaheimissa ollut riittävä syy aivan täydelle sodanjulistukselle aasojen ja vaanien välillä. Teknisesti ottaen kuolevainen ei ollut jumalten heimojen edustaja. Riimun Kantajan asema oli verrattavissa ehkä merkittyyn Metsän Väen eläväiseen, ainakin aasojen mielestä. Mutta Freyr ei taatusti olisi unohtanut Vanaheimissa toteutettua raakaa tekoa ilman seurauksia.

Kvasir tuntee kummallisen pistoksen sydänalassaan. Hän pysähtyy hetkeksi käsi rintakehänsä päällä ja tunnustelee rauhasta syntynyttä olemustaan. Ei, mikään välitön ei uhkaa jumalten heimojen sovittua rauhaa. Mutta pimennossa tapahtuu asioita tai käydään keskusteluja, joiden tahto ei ole rauhan mukainen… Asialla voivat olla aivan yhtä hyvin Oðinnin joukot kuin teräväsilmäiset Freya ja Freyrkin. Ehkä vaanisisarukset käyvät paraikaakin omia kahdenkeskisiä neuvottelujaan.

Kvasir muistaa taas salaperäisen hahmon Normandian aukion sivukujalla.

Tai jokin karkotettu aasa, Asgardiin palanneena? Hahmo oli ollut aasojen lipunkantajia, siitä Kvasir oli varma.

Heimdall valvoo Asgardin rajoja ja sitä, ettei viattomien verta vuodateta Asgardissa. Thorr ylläpitää myös omalla tavallaan luontoaan hyödyntäen pelotetta ja järjestystä yllä Asgardissa.

Kvasir havahtuu mietteistään. Kasvillisuus alkaa harvenemaan nopeasti. Yhtäkkiä polku ilmestyy leveänä Kvasirin eteen. Kvasir kääntyy polulle ja jatkaa kävelyään hänet tuntemattomaksi muuttavassa matkaviitassaan. Pohdintoja seuraava tunne sekä polun ilmestymisen enne ei ole hyvä. Yleensä polku ei myöskään ole ollut näin määrätietoiselta vaikuttava tai johdatteleva. Alkaako Kvasirilla olla jo kiire? Hän alkaa lähestyä määränpäätään, kaukana Asgardin reunamilla olevia kääpiöiden pajoja. Tummat polun päätä reunustavat paadet näkyvät jo horisontin kuvajaisessa.

Jos Riimun Kantaja alkaisi vaikuttamaan suoraan Asgardissa… Sitä Kvasir ei pidä nyt mahdollisena. Riimun Kantajan vaikutusmenetelmät toimisivat nykyisten motiivien ohjaamina Vanaheimissa ja sen jälkeen aikanaan mahdollisesti Midgardissa. Saisiko ihminen Vanaheimista liittolaisia tai käännyttäisikö joitain muita, jotka iskisivät hänen puolestaan Asgardiin? Tällä hetkellä hyvin epätodennäköistä. Vaanit olivat pohjimmiltaan rauhaa vaaliva jumalrotu, jotka eivät lähtisi sotapolulle Asgardiin kovin vähästä. Freyr on kyllä Vanaheimin etuja kiivaasti puolustava hyvä johtaja, mutta… Oðinn oli taitava piilottamaan omat mokansa. Hän pesee tahriintuneet housunsa joen mutkassa piilossa. Vanaheim vaikuttaa olevan toistaiseksi pimennossa Riimun Kantajaan liittyviltä kuulutuksilta.

Ihmisen mahdollisuudet vakiinnuttaa asemansa Asgardissa, aiheuttaa levottomuuksia tai käännyttää aasoja toisiaan vastaan eivät ole ajankohtaisia riskejä nyt. Eivät vielä Vanaheimissakaan. Riimun Kantajan ja vaanien välinen ensikosketuskin odottaa vielä auringonnousuaan.

Jos ihminen ei saisikaan liittolaisia vaaneista, eivät vaanit myöskään levittäisi sanaa riimua kantavasta ihmisestä Vanaheimin ulkopuolisiin maailmoihin. Freyr ja Freya olivat ainoat Vanaheimin ulkopuoliset vaanit, ja heidän mielenkiintonsa vaikuttaa olevan vanhan kotimaailmansa rauhan turvaamisessa. Heillä ei ole omia syitä laverrella uudesta Riimusta muihin maailmoihin. Toki tieto voisi olla heille neuvotteluvaltti Oðinnia vastaan myöhemmissä Vanaheimin asioiden etujen ajamisessa…

Mitä koko tapauksesta oli opittu? Kvasir otaksui, että Oðinn pitäytyisi enemmiltä suorilta yhteydenotoilta ihmisen kanssa. Ainakin siksi, että Riimun Kantaja pääsisi pois Vanaheimista. Saattoihan lopultakin olla kyse siitä, että Vanaheimin maailma suojeli ja piti huolen maailmansa eläväisistä. Kummallista, aasoille ja Oðinnille tuntematonta vaanien mahtia. Vai uuden Riimun kantajaansa ohjailevaa ja suojaavaa neuvokkuutta? Kenties molempia. Mutta ihminen vaikutti olevan aasojen tavoittamattomissa Vanaheimissa ollessaan. Aasat tuskin haluaisivat enää asettua kotiin palaavan, kotiaan puolustavan sotilaan esteeksi.

Mitkä olisivat aasojen toimenpiteet riskin ja uhkan aiheuttamien seurausten vaikutusten palauttamiseksi? Hermodr oli nyt matkalla Riimun kantajan luo, yrittämässä vakuuttaa, etteivät aasat olleet niin vihamielisiä ihmistä kohtaan kuin he juuri todellisuudessa ovat. Kuinka sanansaattajan ja ihmisen kohtaaminen toteutuisi ja mitä seurauksia siitä olisi, oli arvoitus… Yhteydenotto Riimun Kantajaan oli joka tapauksessa riskin arvoinen. Sillä voisi yrittää liennyttää tai hyvittää tekoa. Ehkä aasat yrittäisivät muodostaa liiton Riimun Kantajan ja ihmisten kanssa? Jo muinaiset ihmisten viikingit saattoivat muodostaa kauppasuhteita niiden kansojen kanssa, joita eivät onnistuneet valloittamaan. Hermoðr puolestaan olisi turvassa. Hänellä olisi siteensä Thorriin, jollaisia monet Asgardin ulkopuolelle pääsevät aasat olivat muodostaneet syömällä ja juomalla (sekä osa makaamalla) väkevän aasa Thorrin kanssa. Thorr voisi tarvittaessa ilmestyä täydessä sotatilassa Hermoðrin avuksi. Siinä rytäkässä aasojen toimet Vanaheimissa kyllä kiinnittäisivät jo huomiota isommassa mittakaavassa, mutta ikuinen valta-asetelma säilyisi. Ihminen ei aasojen verta vuodattaisi.

Kvasir nyökkää ajatuksilleen. Hän on tyytyväinen pohdintoihinsa. Hänellä olisi nyt hyviä neuvoja ja kehotuksia seuraavaan käräjäsalin istuntoon – olipa se sitten nopeasti esitetty virallinen koollekutsu tai sovittu varjokokous. Hän voisi muistuttaa riskeihin liittyvän toimintasuunnitelman noudattamisesta heidän kaikkien parhaaksi. Ei enää ajattelemattomia tunteen vallassa tehtyjä äkkipikaisia toimenpiteitä. Paluu suunnitelman pariin, edetä järjen eikä tunteen ohjaamana.

Nyt kun Kvasir ei enää aktiivisesti ohjaa ajatustensa virtaa, jumalan alitajunta syöttää hänelle itselleen vielä skenaarioita riskin suoriin ja tuleviin vaikutuksiin liittyen.

Riimun Kantaja on toistaiseksi Vanaheimissa. Vaanit eivät ehkä muodosta Asgardia vastaan välitöntä uhkaa… mutta onhan Vanaheimissa muitakin eläväisiä. Metsän väki saa luontonsa ja voimansa heitä ympäröivästä omasta maailmastaan. He kuten vaanitkaan tuskin lähtisivät sotapolulle Asgardiin.

On totta, että Riimun Kantaja oli viettänyt talven kääpiön luona. Kääpiöt olivat tottuneet toimimaan itseään korkeampien ja mahtavampien kanssa. He eivät varsinaisesti halveksuneet kuolemaa, mutta ei lyhytkasvuisten kansa missään nimessä myöskään pelännyt sitä. Kuinka paljon ihmisen toimissa oli hänen oman rotunsa rohkeutta, kuinka paljon vieraassa maailmassa toimimiseen omaksuttua, oli arvoitus. Riimun Kantajan mahdollinen kostonhalu aasoja kohtaan tuskin saisi koottua Vanaheimin tai muiden kahdeksan maailman kääpiöitä yhtenä rintamana Asgardia vastaan. Kahdeksan maailman kääpiöillä oli syynsä pysyä kaukana Asgardista.

Mutta olihan Asgardissakin kääpiöitä. Kvasirin pian vierailemissa kansalta piilotetuissa työpajoissa, louhoksella ja maanalaisissa saleissa.

Kvasir oli vieraillut muutamia kertoja Asgardin kääpiöiden luona. Heidän lohduttomuutensa oli ollut musertavaa, jopa hänelle. He eivät olleet varsinaisesti vankeina, mutta he elivät kuin aitauksessa. Eristyksissä muiden maailmojen kansastaan.

Aasat olivat antaneet maailmansa kääpiöiden olla enimmäkseen rauhassa. He palkitsivat kääpiöiden takomat astalot ja tarvekalut silloin kun kävivät hakemassa niitä kääpiöiden luota. Enimmäkseen aasat eivät kuitenkaan voineet tarjota kääpiöille mitään sellaista, mitä he todella olisivat halunneet. Sima oli yksittäinen suosituin palkinto kääpiöille. Sen avulla he pääsivät hetkeksi syvemmälle mielensä sopukoihin. Unohtaen ympärillään vallitsevan kurjuuden ja puristuksen. Monet nykyisin työpajassa hengissä olevista kääpiöistä olivat juoppoja. He tekivät töitä sen verran, että saivat olla mahdollisimman rauhassa aasojen yhteydenotoilta. He järjestivät omia kemujaan satunnaisesti. Kuivat kaudet olivat kuitenkin hankalia. Asgardin kääpiöillä oli raskaiden ajatustensa kantamisen lisäksi omat kahnauksensa. Ratkaisukeinona aasat olivat kauan sitten yrittäneet järjestää kääpiöiden työtiloja toisistaan erilleen. Heidän oli kuitenkin pitänyt lopettaa kokeilunsa viimeistään silloin, kun kääpiöiden joukko alkoi harveta liiaksi niiden oman käden kautta. Lopulta aasat olivat hyväksyneet kääpiöiden toraisan, mutta seuraa kaipaavan luonteen ja antaneet nahistelujen jatkua maan alla näkymättömissä.

Ehkä aasat olivat ymmärtäneet myös kääpiöiden vapaudenkaipuun, mutta sen ratkaisemiseksi heillä ei ollut tahtotilaa. Yksikään kääpiö ei palaisi takaisin Asgardiin, jos löytäisi polun muihin maailmoihin. Muutamille yksittäisille Asgardissa työskenteleville kääpiöille työnteko itsesään antoi merkityksen. Nämä yksilöt arvostivat töihin saamiansa loitsittuja tai harvinaisia materiaaleja, joiden avulla he pystyivät toteuttamaan luontoonsa kuuluvaa käsityöläisyyttä ja kekseliäisyyttä. Niitä aasat soivat kernaasti – kääpiöiden kädenjälki oli ollut yksiselitteisesti parempaa kuin yhdenkään aasojen oman asemestarin teokset.

Kvasir hymähtää ääneen.

Mutta aasojen jumalrotu oli jo kauan sitten polttanut siltansa täyteen yhteistyöhön kääpiöidenkään kanssa. Yksikään kääpiö Asgardissa ei unohtaisi sitä. Se oli käynyt selväksi viimeistään silloin, kun Oðinn oli lähettänyt ensimmäistä kertaa Asgardin kääpiöiden varustaman pataljoonan yhdelle ennen niin menestyksekkäistä ryöstöretkistä. Kaikki loitsitut aseet, tavanomaisista puukoista koreisimpiin keihäisiin, olivat karanneet sotureiden käsistä heti sotilaiden putkahdettua toiseen maailmaan Bifrostin kyyditsemänä. Siitä oli tullut nolo verilöyly, josta muutamat eloonjääneet, paljain käsin puolustautuneet aasat palasivat kertomaan raivoissaan kotimaailmaansa. Loitsitut aseet olivat odottaneet kiltisti riveissä Asgardin kasarmilla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tapauksen tultua ilmi Oðinn oli käynyt omakohtaisesti tiukkaamassa asiaan vastausta kääpiöiden pajassa. Mutta tässä asiassa kaikki Asgardin kääpiöt – kaikkein juopuneimmista työläisistä käsillä tekemistä arvostaviin selväpäisiin mestarikääpiöihin – oli ollut vankkumattoman samaa mieltä. Aasat eivät käyttäisi heidän takomiaan aseita enää koskaan muuhun kuin oman maailmansa puolustamiseen, oman maailmansa kamaralla. Kääpiöiden tahto ei ollut murtunut, vaikka sinä päivänä Oðinn harvensi omakohtaisesti heidän joukkoaan mielivaltaisesti.

Oðinn oli käynyt vielä toistamiseen kääpiöiden pajalla, verensä kuohunnan laannuttua. Silloin Hän oli ottanut Kvasirinkin mukaan tutkailemaan ratkaisuvaihtoehtoja pulmaan. Mutta sama vakaa tahtotila oli edelleen ollut heitä vastassa kääpiöiden pajoissa. Kääpiöiden takomia uusia aseita ei käytettäisi muissa kahdeksassa maailmassa. Oli käynyt selväksi, että Oðinn saisi nitistää vaikka heidät kaikki, jos se ei Hänelle sopisi. Kvasir oli nähnyt kääpiöiden luontoon asti pureutunen päätöksen ja vakuuttanut Oðinnille, ettei sitä muutettaisi mitenkään. Tyynenä mutta raskain mielin Oðinn oli kuunnellut asian tolan ja hyväksynyt, että vastedes vanhempien aseiden särkyessä uudet sotilaat varustettaisiin hyökkäyssotaa harjoittavista joukoista Asgardin puolustusvoimiksi.

Miksi kääpiöiden tahtotila oli niin vankkumaton? Tammi sen tietää, miksipäs ei. Aasat olivat antaneet kääpiöille monta syytä kaunaan.

Hreiðmar. Saukon lunnaat oli ollut aasoilta erityisen likainen temppu. Aasat olivat ryöstäneet Andvarilta koko omaisuuden, jonka kääpiö oli kironnut sen seurauksena. Ja kerran varastetulla kirotulla kullalla aasat olivat maksaneet lunnaansa Hreiðmarille. Kirottu kulta oli yleisesti tunnettu kertomus aasojen ja kääpiöiden suhteesta.

Kääpiöveljesten takomat jumalten mahtiaseet, joiden vastineeksi Brokkur ja Eitri eivät olleet saaneet maksuksi tahtomaansa Lokin päätä (teknisesti ottaen Loki ei ollut aasa, mutta hän oli toiminut siihen aikaan asiassa aasojen mandaatilla heidän eduksensa). Sitä perua Gungnirrkin oli. Ajalta, jolloin kääpiöt eivät olleet lisänneet taoksiinsa piilotettua turvamekanismia.

Aasat olivat nähneet syntymäoikeudekseen riistää kääpiöitä. Kääpiöt omaksuivat vähitellen tiedon, ettei aasojen luvattuihin maksuihin voinut luottaa. Jopa silloin, kun kääpiöt olivat lakanneet asioimasta suoraan aasojen kanssa, aasat olivat ottaneet kohdattaessa huvikseen kääpiöiden sortamisen. Baldurin hautajaisissakin – puolueettomalla maaperällä, juhlien keskellä – Thorr oli viihdyttänyt itseään potkaisemalla Liturin, vähäpätöisen kääpiön, hautajaisrovioon. Kääpiö ei ollut ollut kovin taitava, ja ukkosenjumala oli perustellut jälkikäteen tekoaan rovioon uhraamisella ja sen pyhittämisellä. Kvasir tiesi, ettei teko olisi ollut Baldurin mielen mukainen, mutta sitäkö Thorr olisi ajatellut. Joka tapauksessa tapaus oli tehnyt kuolleesta kääpiöstä marttyyrin ja sinetöinyt kahden kansan suhteet lopullisesti. Kääpiöt eivät osallistuneet enää edes samoihin juhliin aasojen kanssa.

Tämän jälkeen kääpiöt olivat alkaneet aktiivisesti kätkeytymään ja väistämään piiloon aasojen poluilta. Asia oli huvittanut alkuun varsinkin Thorria, mutta nyt vuosisatoja tapahtuneen jälkeen asia ei enää huvittanut yhtäkään aasaa. Oðinn oli katsellut istuimeltaan muihin kahdeksaan maailmaan ja lähettänyt lopulta aasojen neuvottelijoita kääpiöiden luokse. Se oli ollut kääpiöistä hyvin huvittavaa. Mutta aina kääpiöt olivat kadonneet aasojen saavuttua perille hiipuvien ahjojen ääreen. Nykyisin, kun aasojen soturit harjoittelivat kiihdyksissään kasarmeilla toistensa kanssa, he saivat varusteiksi Asgardin kääpiöiden takomia ”hiipuvan ahjon aseita”. Ja niihin heidän oli tyytyminen.

Harvat muinaiset kääpiöiden aseet pidettiin yleensä visusti tallessa. Odottamassa… jotakin. Vanhoja astaloita ei yleensä rikottu koeteltaessa eri kääpiöiden tekemien aseiden keskinäistä paremmuutta taisteluharjoituksissa.

Ja juuri tänään yksi sellainen vanhempi ase oli turmeltunut.

Entä sitten kääpiöiden ja ihmisten mahdollinen yhteistyö? Nyt Riimun Kantajalla oli kääpiön koettelema puukko, jota hän kantoi Vanaheimissa. Millainen se olisi? Olisiko siinä jotain piilotettua turvamekanismia? Tavoittelisivatko aasat asetta omiin tarkoitusperiinsä? Kääpiöt omine taoksineen osasivat kätkeytyä aasojen lähestyessä, mutta Riimun Kantaja tuskin oli oppinut sitä taitoa yhden talven aikana.

Ihminen ei tulisi kostonjanoisena palauttamaan keihään iskua keskelle aasojen kansoittamaa Asgardia, se oli varma. Jos ihminen toteuttaisi sen muissa kahdeksassa maailmassa välillisillä toimenpiteillä, aasat osaisivat valmistautua siihen ajoissa.

Mutta millainen potentiaalinen riski Asgardin kääpiöt olisivat?

Olisivatko Asgardin kääpiöt yksi välillinen koston toteuttaja, joka iskisi tulta kääpiöiden kauan kyteneeseen kaunaan aasoja vastaan? Muista kahdeksasta maailmasta kääpiöt eivät tulisi ilman hyvää syytä Asgardiin. Mutta miten kävisi, jos Riimun Kantaja yhyttäisi viestillään Asgardin kääpiöt? Entä jos Riimun Kantajalla olisi jokin kääpiöiden näkymätön siunaus, ja hän nostattaisi Asgardin kääpiöt aasoja vastaan? Kutsuisi kahdeksan maailman kääpiöt liittoon Asgardin veljiään puolustamaan?

Mitkä olivat syyt uskoa sitä… Kääpiöillä oli ollut kahnauksiaan Asgardissa. Mutta nujakoissa ei ollut mitään selkeää tolkkua. Aina, kun Kvasir oli ollut tavoittamassa kuviota tai ajatusta Asgardin kääpiöiden levottomuuksissa, he olivat toimineetkin seuraavaksi täysin poikkeavasti.

Koko tällä isolaation aikakaudella oli toinenkin, vakavampi seurauksensa.

Nykyinen Asgard alkoi olla liikakansoitettu. Aasat lähtivät enää harvoin valloitusretkilleen muihin kahdeksaan maailmaan, ja silloin aina varustettuina kääpiöiden harvenevien vanhojen aseiden turvin tai aasojen aseseppien luomuksilla. Yhä harvemmin kuolleita aasoja enää asteli sisään Valhallan saleihin. Aasojen seuralaisia ja palvojia saliin kyllä tuli säännöllisesti, mutta aasat itse alkoivat jo kyllästyä yksioikoiseen kuolemattomuuteensa. Mitä he tekisivät kuolemattomuudella, jos sitä ei voinut välillä koetella taistossa?

Partioita ei lähetetty kahdeksaan maailmaan enää aiemmassa mittakaavassa. Yksinäiset uskotut, sotilasuraltaan jättäytyneet ja seikkailijat saattoivat silloin tällöin päästä ja lähteä etsimään tulisen maailman henkiä mittelemään vertaisina vastuksina ja päästä Valhallaan sitä kautta. Mutta kunnon tyhjennystä kasarmilla tai Asgardin kaupungissa ei ollut ollut enää vuosisatoihin.

Aasat olivat myös kiellettyjä lietsomaan sisäisiä kiistojaan surmatöiksi asti. Lait kielsivät sen, ja Forseti teki parhaansa ratkoakseen yhä enemmän täyteen tuppautuneen maailman kansalaisten keskinäisiä kiistoja. Mutta koko Asgard oli jollain tavalla käymistilassa sodanjumalien pitkään jatkuneen luonnon epätasapainon takia. Kvasir tunsi sen epämääräisinä ja satunnaisina välähdyksinä.

Aivan vastikään, viime vuosikymmeninä muutamat palveluksesta poistuneet sotilaat olivat alkaneet toteuttaa palveluksina kaksintaisteluja. Aasojen väliset taistelut olivat kiellettyjä, mutta kokeneet entiset sotilaat esittelivät toimintaansa viimeisenä, kaikkien vaativimpana harjoituksena ennen varsinaisia kenttäkomennuksia (joita ei koskaan tullutkaan). Monet tuoreet sotilaat olivat mieltyneet taisteluihin saavutettuaan omasta mielestään jo kaiken kuolemattomuuden keinoin Asgardissa saavutettavissa olevan. Ja kun keino oli osoittautunut menolipuksi Valhallaan, toiminta oli saanut epävirallisesti jatkua. Asgardin siviileistä riitti jatkuvasti uusia tulijoita sotilasuralle, joka saattoi jäädä lyhytikäiseksi. Ei ollut kovin epätavallista nähdä savikasvoisen Mökkurkálfin olevan siistimässä aasojen kultaista verta katukivetyksiltä aamutuimaan. Kyseenalaisella keinolla Asgardin yleinen yhteiskuntarauha oli säilynyt.

Kvasir havahtuu ajatuksistaan ja seisahtuu. Tummat korkeat paadet reunustavat polun molemmin puolin ennen porttia piilotettujen kääpiöiden hiipuviin ahjoihin.

Jättiläisten hampaita.

Kvasirinkin tietämyksen mukaan Asgardin ainoat jäänteet jotuneista. Jättiläisten hampaat kuvastivat sitä aasoille mystista ja salaista riimujen Mahtia, jota jotuneilla oli aina ollut hallussaan.

Oðinn oli käynyt isolaation alkukauden alussa tutkimassa jotunin hampaita, tehnyt niillä kokeita ja koetellut oman viisautensa rajoja. Hakenut yhteyttä omaan kieltämäänsä syntyperään ja juuriinsa. Hampaat olivat hymyilleet Hänelle ilmeetöntä hymyään ja kätkeneet niihin sisältyvän Mahdin taitavammin kuin mykät kivet.

Yhden asian Oðinn oli kuitenkin havainnut kokeiluissaan. Jotunien hampaat olivat olleet luontaisia Tummien riimujen kondensoijia. Vaikka Oðinn oli koetellut Helheimin syvimpiä ja pimeimpiä keinoja hampaiden arvoituksen ratkaisemiseen, loitsinnan jälkeen ilmassa leijailleet tummien riimujen hirmumyrskyt ja vellovat aallot olivat aina imeytyneet eleettömästi jotunien hampaisiin ja hävinneet Oðinnin näköpiiristä.

Jotunien hampaat olivat täydellinen kilpi suojelemaan kääpiöiden pajoista mahdollisesti karkaavien tummien riimujen päätymisen Asgardin aasojen näennäisesti rauhanomaiseen yhteiskuntaan. Niin hyvin ne olivat tehneet työnsä, että vain kourallinen Oðinnin uskotuista aasoista tiesi salatuista kääpiöiden pajoista. He, jotka Oðinn oli itse tuonut tänne. Tummat riimut eivät olleet kielineet mitään. Ne olivat kondensoituneet kääpiöiden portin pielessä oleviin hampaisiin.

Kvasir tarkkailee hampaiden värejä ja sävyjä. Ilman taikojakin hampaista näkee, että ne ovat taas aavistuksen verran tummempia kuin Kvasirin käydessä täällä viimeksi, kauan sitten.

Se, mitä Oðinn nyt aikoi, tummentaisi hampaita todennäköisesti hyvin paljon enemmän ja nopeammin.

Oðinn ja Heimdall olivat keränneet tarkkoja tietoja Riimun Kantajan toimista Vanaheimissa. Muistisäikeiden avulla he tarkkailivat Riimun Kantajan kehon liikkeitä, eleitä ja tekoja sekä tekemättömyyttä. He tutkisivat ja analysoisivat kaiken uuteen Riimuun liittyvän ja epäselvimmätkin merkit pystyäkseen jäljittelemään sen voimaa.

Kvasirin mielestä sanoma, joka hänen pitäisi viedä kääpiöiden pajaan, oli vaarallista jopa aasojen mittapuulla. Vartijoille hänellä oli lupa kertoa vain sen verran, että kääpiöiden seuraavaksi aloittama työ olisi ennennäkemättömän vaarallista ja että mahdollisista tuloksista piti raportoida joka tunti Oðinnille Asgardiin. Mikäli kääpiöt onnistuisivat läpimurrossaan…

Kvasir tuntee kumman väristyksen selässään.

Mikäli kääpiöt onnistuisivat, lopputulosta ei saisi missään olosuhteissa luovuttaa heille. Kaikki sen tekemiseen osallistuneet kääpiöt tulisi hävittää.

Operaation ajoitus oli Kvasirin mielestä ennenaikaista, mutta silti Oðinn oli päättänyt aloittaa salaisen suunnitelman toteuttamisen pikimmiten.

- Synteettinen Riimu, Kvasir kuiskaa kokeilevasti ääneen.

Synkkä salaisuus, hänen suustaan leijaileva tumma riimu imeytyy lähimpään jotunin hampaaseen.