Novellipari: 2 - Etämessut

Vanha mies köpöttelee ulkosaunalta päin. Puoli pesällistä poltettuja halkoja kytee saunan vesipadan alla. Kevyt lämmitys päivällä kuivattaa talvilevossa olleen ulkosaunan sisärakenteet ja tekee löylyistä illalla makeammat. Ja joutuuhan lämmin pesuvesikin nopeammin. Kaivon kylmä vesi on laskettu saaveihin haalistumaan.

Vanhan miehen puoliso, yhtä iäkäs nainen, katselee keittiön ikkunasta saunapolulta päin astelevaa miestään. Jotakin sillä on nyt mielessä. Ei se yleensä ole noin tomerasti tarttunut kesän ensimmäiseen ulkosaunan lämmitykseen. Ei enää näillä vuosilustoilla. Aamulla se söi häthätää leivän ja hörppäsi kupin kahvia, kun jo painalsi halkorantteelle. Ei hän vahingoista huolissaan ollut. Oli sillä se halkaisutelinekin apurina. Eikäpä tuo muutenkaan ollut utami halkohommien kanssa, kantovesien ja leivinuunin pirtissä lapsuutensa kasvanut.

Mies astelee touhukkaasti eteisestä.

- Onko meillä posti jo tälle päivää käynyt?

- Näithän sinä ulkona, kun Santerin takavalot loisti pitkää suoraa pitkin niemen asukkaita kohti.

- Käväisen hakemassa postin.

Nainen hymähtää. Olkoonpa, jos ei halua kertoa. Eiköhän tuo lehteä lukiessa rauhoitu.

Kalevi yrittää lukea perjantain lehteä normaalisti. Mutta levottomuus ei anna tilaa. Pitikin osoittaa aamulla mieltä vielä Annallekin. Se on niin herkkä, että aistii varmasti jotain.

Kalevi katsahtaa kelloa. Alkaa olla kymmenessä.

- Kun saisi sen kulkemisen vapauden niin kuin nuorena oli.

Lääkäri oli evännyt häneltä ajokortin menneen talven aikana. Se oli ollut kova paikka eräveret omaavalle miehelle. Annalla oli onneksi kortti ja ajotaito vielä plakkarissa, niin että sai välttämättömät ajot järjestettyä kylille päin. Ja oli Kalevi itsekin portin takana metsäautotiellä käynyt tutuilla riistamailla pari kertaa viime syksynä teeripassissa. Sattunutkin, kerran. Jouluksi oli saatu itse pyydettyä täkkälihaa niin kuin kunnon jouluaterialle kuuluu. Eihän lääkärinkään tarvinnut kaikkea tietää… Vaikka sitä mieltä olikin, että oman turvallisuuden vuoksi hänen ei enää pitäisi muiden seassa ajaa.

Ja olihan Kalevilla tulo- ja laskupurolla varustettu kalaisa järvi kivenheiton päässä ulkosaunasta sekä omassa rannassa vene. Ei Kalevi gepsiä tarvinnut muikkuverkkojen oikealle senssille laskemiseen, vaikka Anna sen aina mukaan toimitti. Liekö mukana jostain aivan muusta syystä… se se vain huolehtii. Tässä oli nyt kortteerattu jo tovi. Maisema oli Kaleville kyllä lapsuudestakin tuttu. Teitä täällä oli kyllä paljon vähemmän silloin, kun hän kävi ensimmäisiä kertoja mopolla puronvarsia onkimassa.

Oli puitteet joissa harrastaa. Erästystä ikä huomioiden.

- Miksi se mieli sitten halajaa vielä sinne turuille ja toreille?

Mitenpä hän nyt kaupunkiin pääsisi. Saati sitten erämessuille. Ei Annaakaan kehtaa pitkillä ajomatkoilla rasittaa määräänsä enempää. Tokko tuo edes lähtisi vaikka pyytäisi. Toissa vuonna Kalevi oli päässyt käymään messuilla vielä vanhan kurssitoverin kyydillä. Tänä vuonna kyytiä ei ollut järjestynyt.

Oli hän kysynyt kyytiä viime kesänä esitellyltä nuoremman tyttären vävyltäkin. Kalastuksen päälle se tuntui ymmärtävän. Tiesi minkäkokoinen solmuväli oli muikulle ja mikä siialle. Mutta ei ollut onnistunut kyyti sitäkään kautta. Työjakso, kuulemma. Oli vävy vaan kehottanut, että jos oikein eräveret jyllää niin katsele messuja etänä. Tai kirjoittele eräpäiväkirjoista omaelämänkerta, hän lukisi.

Että harmitti.

Tyttäret olivat hommannut heille tabletin viime jouluna. Olihan siitä kieltämättä apua, kun sai katsella isommalta näytöltä laskujen maksua tai uutisia. Mutta jotenkin Kalevi vierasti näyttöpäätteen ääressä niska kenossa notkumista. Anna oli tykästynyt lahjaan. Sai katsella sarjoja suoratoistopalveluista sadepäivinä tai silloin kuin huvitti.

Kalevi kamppaili vielä hetken lehdenluvun parissa. Kun hän yritti kolmatta kertaa lukea lehteä alusta loppuun saakka, hän luovutti ja taitteli lehden huokaisten siistiksi kirjoituspöydän kulmalle.

- Anna?

- Niin?

- Oliko se tabletti joutilaana?

Kuuluu villasukkien kevyttä sipsuttelua ja sitten kumppani neljältä vuosikymmeneltä tuo tabletin kädessä kantaen pöydän kulmalle.

- Kiitos.

Annan ilmeestä näkee, että sillä tekisi mieli kommentoida tämänaamuista. Mutta se tyytyykin pörröttämään ohuita hiushaituvia – heidän juttunsa – ja lientymään.

- Keitänkö jo päiväkahvit?

- Joo…

Keittiöstä kuuluu, kuinka vettä lasketaan kannuun ja kahvinkeitin ladataan puolilleen.

- Kuule?

- Niin?

- Otatko pakkasesta leipäjuustoa sulamaan? Ja niitä vävyn poimimia lakkoja rasiallisen?

Hetken hiljaisuus.

- Otanhan minä.

Väkisinkin Kalevia pyrkii hymyilyttämään. Hänen lempiherkkuaan kuitenkin. Hän kuuntelee, kun Anna kävelee peräkamarin puolelle arkkupakastimen luo. Sitten Kalevi sanoo itsekseen ääneen:

- Vai että erämessut etänä…

-    -    -    -    -    -    -    -    -    -

Nettisivut löytyvät helposti. Onpa siinä etusivulla komea valokuvakin metsokukosta soitimella. Hänenkin isä se kulki joskus nuorena kevätsoitimella, vaikka ei kai se niin luvallista ollut. Mutta nälkään nähden hän uskoi tarkoitusperien olleen vilpittömät. Ja kyllä metsokanta sen silloin kesti. Ei ollut poroaitaakaan silloin joka puolella kanalintujen surmana. Kalevi itse oli kantanut ensimmäistä päällekkäispiippuistaan vasta vartuttuaan, luvallisten metsästyskeinojen parissa.

Torstaista sunnuntaihin, sen hän jo tiesi… silläpä tuo polte nyt aamulla kiusasikin. Lipunmyynti… on ne kalliita eläkkeellä elävälle ihmiselle. Maksavat melkein saman euroissa kun mitä milleniumin taitteessa ennakkoon ostetut liput markoissa. Kävijälle… ohjelmaa… näytteilleasettajat. Mikäs tämä on?

Täällähän löytyvät kaikki näytteilleasettajat osastoittain. Outoja nimiä näkyy olevan paljon. Toissa vuonnakin oli messuilla merkillisen paljon metrilakun myyjiä ja suoranaisia rihkamakauppiaitakin. Lienevätkö niitä. Tuskinpa hänelläkään mitään aitoa ostotarvetta olisi messuilla edes ollut. Likipitäen samat harrastusvälineet olleet käytössä jo vuositolkulla. Mitä nyt muutaman kerran verkkoja oli joutunut uusimaan haukimammojen riepottelun jäljiltä. Sen tunnelman vuoksi siellä messuilla on tullut viimeiset kerrat käytyä. Muikkurove sekä sotkun munkit jälkiruuaksi ja yleistä messupöhinää.

Anna ilmestyy kahvipannun kanssa viereen kuin olisi tahallaan hiipinyt hiljaa.

- Mitäs täällä katsellaan?

- Tässähän näitä… Erämessujen sivuja katselin.

Anna aavistaa, mistä hänen miehellään kiikastaa.

- Tässäpä on nuorelle herralle messutarjouksena tuore kahvi ja lämmin leipäjuusto lakkahillalla.

Kalevi hymyilee tahtomattaankin lämpimästi.

- Pistä piikkiin.

- Ei maksa tällä kertaa mitään, Anna sanoo lempeästi.

Annan käveltyä kamarista keittiöön Kalevi aprikoi muuatta asiaa. Muistaakohan tuo vielä? Mutta sitten hän syventyy taas näytteilleasettajien mielenkiintoiseen sivuun. Koirajärjestöjä on paljon. Hänelläkin on ollut kolmen eri koirarodun kanssa paljon kokemuksia. Ressu oli se ensimmäinen oma koira… norjanharmaa. Jääräpäinen, kuten rotua kehuvat. Mutta oli se älykäs. Silloin oli kuitenkin syksyisin ruokakunnan riistasta kyse. Se koira sopi niihin aikoihin. Tessuja oli useampiakin, karjalankarhukoiria. Ne kulkivat Kalevin mukana silloin, kun hän oli kylän hirviseurueessa mukana. Mutta viimeisimmät, pikinokka pystykorvat, palauttivat Kalevin takaisin kaikenviljan koirien pariin metsästysharrastuksessa.

Kalevi haukkaa leipäjuustosta palasen, murtaa osan reunasta kahviin ja jatkaa mielenkiintoisen listan selaamista. Erilaisia järjestöjä. Kunnat ja kaupungit pitävät omia osastojaan. Puunostoyrityksillä on omat osastonsa. Tuttuja vaapunvuolijoita näkyy myös olevan. Kosto-Uistinta ei saisi kirveelläkään pysymään pois erämessuilta. Niitä vaappuja hänelläkin on uistinpakissa muutamia. Muikunvärinen on edelleen varma ottipeli taimenen rantautuessa syyspuolella rantamataliin. Eräaiheisia nettikauppoja löytyy näemmä useampiakin. Katsotaanpa kuukkelista, näillähän on omat nettisivutkin? Ei tässä ainakaan katseltava kesken lopu.

Kalevi nousee seisomaan, oikaisee selkäänsä ja katsahtaa kamarin ovelle, keittiön suuntaan. On tämä jotenkin hiljaista katseltavaa itsekseen. Pahastuisikohan se Anna, jos laittaisi Souvareita soimaan tähän taustalle? Hoikka se osaa laulaa levyillään metsurista ja kalastajastakin.

Kalevi nousee ja kävelee kotistereoiden luokse. CD-levy löytää tiensä aparaatin uumeniin ja kaiuttimet alkavat soittaa menevää valssia. Nyt Kalevi malttaa istuskella vähän aikaa leipäjuustoon ja kahviin syventyen. Anna tulee kamarin ovelle.

- Laita vähän isommalle niin minäkin kuulen keittiön puolelle.

- Johan toki.

Oliko sillä? Pitääpä katsahtaa tarkemmin ruualle mennessä.

Aika rientää nopeasti Kalevin selatessa tuttujen ja tuntemattomien näytteilleasettajien omia verkkosivuja. Tahtikin on hänelle sopiva. Keittiöstä voi välillä käydä hakemassa santsikupillisen ja kastaa leipäjuuston lisäksi sokerikorppua tummaan kahviin. Musiikki soi tasaisen menevästi levyn verran. Sitten hän vaihtaa tabletilta kuulumaan toissapäivänä kuulematta jääneen Metsäradion keväisen jakson.

Niinhän se on, messut tulevat ja menevät yhden viikonvaihteen verran. Mutta kevät ja alkava kesä on taas parhaimmillaan. Tänä keväänä tuli kyllä lämmin sääjakso aikaisin. Jokohan kala uisi ja kävisi tutuilla paikoilla katiskaan?

Anna on kuorinut ja keittänyt perunat valmiiksi. Kalevin tehtäväksi jää perunamuusin teko. Siinä yhdessä keittiössä hyöriessä Kalevin silmä tavoittaa Annan korvalliset.

- Sinullahan on somat puiset korvakorut?

- Onhan ne. Kerran kauan sitten komealta mieheltä saadut.

Niinpä niin. Ei Kalevi oikein ollut osannut viedä Annaa teatteriin tai eläviin kuviin seurustelun alkuaikoina. Eivätkä he oikein sen luonteisia olleetkaan. Niinpä hän oli maksanut morsianehdokkaalle liput erämessuille. Yhdessä he olivat kierrelleet päivän messualueella. Syöneet yhdessä muikkuroveen ja ehkä silmillä hieman toisiaankin. Kun Kalevi ei ollut muuta keksinyt, hän oli vaivihkaa käynyt ostamassa puiset korvakorut Annalle messujen sulkeutumisajan lähestyessä. Lahjan hän oli antanut heidän poistuessa yhdessä messualueelta. Ele oli tuntunut mielessä aluksi kömpelöltä. Vaan eikö mitä; nainen oli kapsahtanut kaulaan halaukseen. Korvakoruja he menivät yhdessä sovittamaan illalla. Ja sillä tiellä olivat vieläkin.

Kaksi vanhaa ihmistä katselee toisiaan silmiin vähän tavallista tarkemmin syömisen ohessa. Anna korottaa ruuan jälkeen vielä juhlatunnelmaa.

- Kuulehan ukko. Käymme viemässä katiskat pyytämään. On se jo korkea aika saada tuoretta palviahventa tälle kesälle.

- Se se vain sopii. On se eri soma laitella pyydöt kaksistaan veteen.

- Ja sitten lämmitetään sauna illalla yhdessä.

-    -    -    -    -    -    -    -    -    -

Raukea olo kietoo Kalevin pauloihinsa. Saunomisen suoma puhdas, lämmin iho punoittaa miehen istuessa pyyhkeeseen kääriytyneenä ulkosaunan edessä olevalla takorautarunkoisella penkillä. Ilta alkaa hämärtyä. Vaikka ei näin keväällä enää täysin pimeää tulekaan. Västäräkki tepastelee pihakenturalla. Talitiainen katoaa pihakoivussa olevaan lasten leirikoulussa tekemään linnunpönttöön. Saakohan se tänä kesänäkin lähdöt kirjosiepolta? Siinä on sitten pesän päältä äkäinen lintu. Vaikka ei sen somempaa tirskutusta olekaan heinäkuussa, muiden laululintujen jo vaiettua.

He olivat Annan kanssa käyneet kokemassa katiskat jo kertaalleen ennen saunalle menoa. Toisessa katiskassa oli ollut puolenkymmentä suurta ahventa sekä kiloinen hauki. Hauen he olivat ottaneet mukaan pois ahvenia pelottelemasta. Eiköhän katiskasta löytyisi huomiseen mennessä kokonainen savustuspöntöllinen raitapaitoja. Savukalan tuoksu se sopii tällaiseen messujen mielenmaisemaan. Eikä paistettua haukeakaan kannata väheksyä kun osaa maustaa.

Illalla sisällä Kalevin mieleen nousee vielä yksi päivällä kytenyt ajatus.

Jaa. Olisiko hänellä itsellä kuitenkin tallessa ne eräpäiväkirjat?

Onhan ne. Muutama paksu vahakantinen vihko, joissa on merkintöjä monenkirjavasta erämiesurasta muutamien valokuvienkin kera. Ensimmäinen merkintä alkaa seitsemänkymmentäluvulta.

Olisihan näissä tarinantynkää. Ei sitä ehkä nyt kesällä ehdi kirjoittelemaan. Mutta tulevalle talvelle tekemistä. Pitääpä ottaa se vävy mukaan atk-liikkeeseen, se ymmärtää tietokoneiden ja kirjoitusohjelmien päälle. Ja eiköpähän tuo verkonkokuun lähde kun pyytää lomien aikana. Se saa luvan oppia tämän perän vesistön pyytöpaikat.