Alakuu

Katson pitkää kilpirivistöä, joka lepää asetelineissä ympäri Kuukiven pajaa. Viimeisetkin peurannahkaiset kilvet on nyt tehty. Rivistön päässä komeilee kolmetoista punertavaa, tuoretta Myanndashin nahkaista kilpeä. Kuukivi vislaa hiljaa ja pyyhkäisee käsiään pellavaliinaan. - Siinä ne nyt ovat, totean ääneen. - En osaa edes arvioida, mikä näiden arvo vielä tulee olemaan. Nämä ovat kerran ainutlaatuisia. Tiedä vaikka nämä saavuttaisivat vielä nimeä. - Mestariteoksia. Nimeämisen arvoisia aseita? tiukkaan Kuukiveltä. Kuukivi hymyilee ja heristää minulle sormeaan. - Vai Kuukiven kilpiä. Mutta näitä ei käytetä väärin. Näitä minä myyn ainoastaan niille, jotka niitä puolustuksekseen tulevat tarvimaan, Kuukivi sanoo ja viittoo aiemmin talvella tekemiämme värjäämättömiä nahkakilpiä kohti. - Mutta nämä… hän jatkaa ja osoittaa sormellaan punertavaksi värjättyjä kilpiä. - Nämä minä annan ystävilleni. Vanaheimissa oleville uskotuille ja luotetuille miehilleni ja naisilleni. Sitten K...

Metsäradio 28.1.2025 | Metsäradio | Yle Areena https://areena.yle.fi/podcastit/1-72973359 Metsäradio on vaiennut. Seuraaja Metsä-Suomi soi radioaalloilla tiistai-iltaisin. * Metsäradio koki ohjelma-aikanaan suuria muutoksia. Metsäradio peilasi kautta ohjelmahistoriansa käsittelemiänsä metsäalan aiheita. Agenda saattoi olla sama, mutta aiheet kuitenkin muuttuivat ja elivät valtakunnan ja globaalin metsien toimintaympäristön muutosten mukana. Kuuntelijoiden ja ihmisten mukana. Muutos oli suuri, jos miettii ohjelman sisällön alkaneen savotoilta lutikoiden keskeltä juttuja kertoilevista metsien miehistä, jätkistä, ja päättyneen nykyaikaisten metsiin liittyvien ammattikuntien, kuten esimerkiksi eräoppaiden ja luontovalokuvaajien aihealueiden pariin. Metsäradion tavoittamissa kuulijoissa oli lukuisten pidempiaikaisten mutta myös metsien toimintaympäristön muutoksen takia vähentyneiden kuulijaryhmien edustajia. Metsää omistavia, metsän parissa työskenteleviä, luonnonvara-alaan kytkeytynei...

Kuulen jo hiipuvan uneni läpi kilkettä pajasta. Kuukivi on tainnut herätä aikaisin. Tai sitten minä olen nukkunut myöhään… Kiepsahdan istumaan pedin reunalle ja kurkotan syvennyksestä tunnustelemaan vaatteitani. Hassua, vaatteethan ovat lokeron eri kulmassa kuin mihin ne illalla jätin… Kaikki on kuitenkin tallella, housujen piilotaskun läpi tuntuvaa vihkisormustani myöten. Onko Kuukivi penkonut vaatteitani? Ehkä hän on tarvinnut puukkoa pajassa työskennellessään? Tapailen kädellä edelleen vaatteitani. Puukon kahva tuntuu omalla paikallaan, tupessa housujen vyöllä. Yleensä hän on pyytänyt kyllä reilusti, jos olemme tarvinneet katkaisua. No, mitäpä tuosta. Luotan mestariini ja hänen arvostelukykyynsä omissa toimissaan. Minun ei tarvitse nyt pukea omia vaatteitani, valkoinen kastemekko on edelleen ylläni. Jalkaani vedän kuitenkin Kuukiven minulle tekemät nyöritettävät jalkineet. Katseeni osuu petini jalkopäähän. Kivipedin reunaan on tullut iso lovi. Mitäs? Käännän katseeni Kuukiven suunta...