Alakuun saaga - osa 29

Kuukivi herää keskellä yötä. Hän pälyilee valppaana selällään maaten. Mikä hänen tajuntansa on saanut nousemaan ylös unten tasoilta? Luolan kaiku ei kanna mitään ääntä. Tulisijoissa hehkuu himmeä hiillos. Kaikki pajan tavarat ovat omilla sijoillaan. Ei liikettä. Silti valppaat aistit ovat herättäneet hänet. Olisiko Yösydän kulkenut ohi hänen uniensa vierestä?

Nyt hän aistii sen. Ilmassahan on pahan tuntu.

Kuukivi kiepsahtaa ketterästi makuusijaltaan ja laskeutuu hiljaa maassa lepäävän vasaransa viereen. Käsi löytää nopeasti kahvalle. Opittu liike, monien Vanaheimissa ulkona vietettyjen öiden harjoittelun tuloksena. Kuukivi ei ehdi nostamaan vasaraansa. Kääpiön katse hakeutuu seuraavaksi Alakuun suuntaan. Inehmo piehtaroi peurantaljallaan ja näkee selvästi pahaa unta. Olipa vähällä mennä päivän takomiset aikaisin ohi, Kuukivi ajattelee. Mutta vasara on edelleen maassa.

Kuukivi heräsi viime yönäkin kisällinsä unissa ääntelehtimiseen. Eivät taida inehmot olla kovin vahvoja unten tasoilla. Mutta nythän paha tuntui Kuukivellekin unen läpi? Kuukivi teroittaa katseensa tarkemmin kisällin suuntaan. Hän näkee, ettei kyse ole nyt tavanomaisesta unesta. Tarkalleen kisällin yläpuolella leijuvat heikosti erottuvana pahan hengen merkit. Mara, painajainen. Miksi hän?

Kisälli äännähtää unissaan ja nostaa kätensä ylös. Kuukivi aavistaa enemmän asennosta kuin tilanteesta, että Alakuu hamuilee unissaan käteensä asetta. Kuukivi kävelee kisällinsä petiä kohti ja painajainen hellittää hetkeksi. Hetken päästä hätä Alakuun unessa taas yltyy. Ja taas kisälli hamuaa näkymätöntä asetta. Kuukivi astelee kivipedin viereen ja koettaa herätellä tönimällä kisälliään. Ei vaikutusta, Alakuu vain huitoo hädissään unen kynsissä. Tyhjin käsin.

Kuukivi haparoi ja löytää kisällinsä puukon kivipedin säilytystilasta. Housujen vyöltä, omalta paikaltaan tupesta. Hän asettaa sen ilmassa huitovaan käteen ja perääntyy nopeasti. Paha perääntyy taas hetkeksi, mutta palaa sitten takaisin ahdistamaan miestä. Kuukivi vakavoituu. Midgardin puukko puree kyllä moneen materiaaliin erinomaisesti. Mutta tämä on paha henki tai mustan haltijan taika Vanaheimista. Alakuu huitoo unissaan puukollaan ja onnistuu pitämään hengen käsivarren mitan päässä itsestään. Hän ei kuitenkaan saa häädettyä sitä.

Kuukivi muuttuu neuvottomaksi. Tätä hän oli pelännytkin kuullessaan kisällinsä kastenimen valinnan. Jokin kaiku tai tuulen haituva oli kuitenkin saanut kastenimestä vihiä. Tai sitten Korkeimman mielenkiinto odottaa luolan ulkopuolella kisällin astumista päivänvaloon, vaikkei tarkkaa nimeään vielä tietäisikään. Kisällin täytyy puolustaa nimeään, ennen kuin nimi vakiintuu ja alkaa suojelemaan häntä. Mistä hän nyt tähän vauhtiin antaisi oppipojalleen avun?

Hänellähän on harjoitusmiekkansa? Kuukivi menee juoksuaskelin kiviarkun luo ja ottaa esiin oman harjoitusmiekkansa. Sen, mitä he kokeilivat aikoinaan peurantaljaan. Kuukiven ollessa vielä selin arkkunsa ääressä kisällin yläpuolella olevista pahan hengen merkeistä erkaantuu ohuen ohut tumma juova kääpiön suuntaan. Äänetön, paha nauru tavoittaa Kuukiven mielen, ja miekka kirpoaa hänen kädestään lattialle.

- Rahko?!? Kuukivi kähähtää paniikissa.

Rahko. Itse Kuun suvun vainoaja. Nyt ovat hyvät neuvot kalliit. Se kiro ei tottele puukkoa eikä miekkaakaan. Kuukivi juoksentelee pajassaan ympäri ja etsii kiivaasti jotakin, mutta ei tiedä mitä. Eihän Rahko hänelle itselleen mitään voi… Kuukivellä on jo nimensä. Mutta hätä kisällin puolesta on suuri.

- Kuka on tämän lähettänyt? Puukko toimisi kyllä painajaista vastaan, mutta kiro…

Kuukivi pysäyttää ryntäilynsä ja napsauttaa sormiaan.

- Synkän Blainnin opit. Kirot ovat järeämpää lajia, niihin tepsii vain kirves.

Kuukivi oli jo laskeskellut kisällinsä kastemekon ajan olevan pian ohi. Kääpiö oli saanut ulkona myöhemmin tarvittavat keihäsvarret tekeytymään ja oli jatkanut eilen pajassa työskentelyään. Kisällinsä hän oli lähettänyt vielä kerran päiväksi luolan suulle haistelemaan Vanaheimin tuulia. Enteellisesti hän oli tehnyt pajassa (omassa rauhassaan) ihmisen käteen sopivaa puunhakkaajan kirveen terää. Se oli ollut tarkoitus antaa kisällille luotesanojen aikaan, mutta nyt sitä tarvittaisiin pikimmiten. Kirveen kahva puuttuu vielä. Nyt Kuukivi kiinnittää terän nopeasti mutta tukevasti puiseen työstövarteen.

Kuukivi lähestyy uudelleen kisälliään, varovasti. Pahan äänetön nauru ivaa kääpiötä taas mielen sisällä. Kuukivi supattaa pahasta välittämättä kisällilleen. Yrittäen tavoittaa häntä unen läpi.

- Alakuu. Olen opettanut, ettet tarjoa puukkoasi kahva edellä tuntemattomille. Mutta me olemme ystäviä. Sinun täytyy nyt päästää irti puukostasi. Voin auttaa sinua.

Kisälli vetää unessaan tiiviisti puukkonsa lappeelleen rintakehäänsä vasten. Kuukivi hätääntyy.

- Alakuu. Minä vannon sen…

Enempää kääpiö ei ehdi sanoa, kun kisälli pyöräyttää yhä unissaan puukkonsa kädessä ja ojentaa sen kahva edellä hänelle.

- Varvikon henkeä.

Kuukivi ottaa puukon varovasti kahvasta käteensä ja tiputtaa sen maahan. Sitten hän asettaa kirveen varsi edellä Alakuun ojennettuun käteen. Seuraavaksi kääpiö osoittaa sanansa ääneen pahalle.

- Kuule minua, Rahko. Kirves on metsän avain. Jos et nyt jätä häntä rauhaan, hän tulee, kaataa uhrilehtosi puut ja kaskeaa pyhän maan tuhkaksi.

Paha vetäytyy verkalleen, kuin arvioiden tilannetta. Kisälli rentoutuu ja maiskuttaa unissaan. Sitten hän huokaisee ja tyyntyy käsi edelleen kirveen kahvalla. Hyvin varovasti Kuukivi vetäytyy taaksepäin. Tiedä häntä, kuinka herkkiä inehmot ovat uniensa keskellä reagoimaan.

Paha olikin odottanut vain Kuukiven perääntymistä. Se palaa vielä kerran painostavana. Tuntuu, kuin koko luola täyttyisi savusta tai kitkerästä kärystä. Kisälli ponnahtaa unissaan istumaan niin nopeasti että Kuukivi on vähällä hypähtää ilmaan. Alakuu lyö kirveellä ilmaa ja alas suhahtava kirveen terä lyö kivipedin päädyn halki. Kuukivi tuntee sen. Kuin hänen mielessään kuuluisi jylisevä paha rääkäisy.

Paha tunne on tiessään. Alakuu on puolustanut nimeään. Sitä, jota on käytetty ennen kastetta.

Alakuu istuu liikkumatta kauan aikaa. Onko hän hereillä vai edelleen unessa? Kuukivi uskaltaa hädin tuskin hengittää. Lopulta inehmo laskeutuu pedilleen ja kääntyy kyljelleen. Yhä unessa. Kirves kirpoaa ja kalahtaa vaimeasti luolan lattialle. Alakuu vetää henkeä ja alkaa nukkua levollisesti.

*

Kuukivi päättää viimeistellä kisällinsä … siis Alakuun nukkuessa kirveeseen metallisen, kankaalla päällystettävän varren. Ei hän kuitenkaan saisi enää unta tänä yönä.

Hiljaa työskennellessään hän pohtii kulunutta talvea. Alakuun oppimistahti oli pajassa jo miltei yhtä hyvä kuin hänen. Mutta paljon oli häneltä vielä piilossa. Näkymätöntä, mitä inehmot eivät olleet tottuneet ajattelemaankaan. Raudan väki häntä kuitenkin jo alitajuisesti opastaa. Se tapa, jolla Alakuu siveli valmiita taoksia heti niiden jäähdyttyä… Inehmo on oikeilla jäljillä.

Kuukivi muistaa lattialle lojumaan jääneen harjoittelumiekkansa ja kiiruhtaa palauttamaan sen takaisin kirstuun. Olipa käydä onnettomuus. Pitäisihän hänen, Kuukiven, tietää paremmin.

Vasta taotun miekan kahvasta ei oteta koskaan kiinni, ennen kuin oikea kantaja löytyy. Ensimmäinen kantaja. Joidenkin kunnollisten miekkojen kohdalla kantajia saattaa olla kaksi tai enimmillään jopa kolme. Mutta monia kantajia saaneelle miekalle saattaa kehkeytyä sisäinen verenhimo. Eikä terä silloin erottele, kenen verta saa maistaa. Viholaisen vai omansa. Kuukivi oli saanut tämän harjoittelumiekan suosionosoituksena omalta mestariltaan, Dolgthrasirlta. Hän on tämän miekan järjestyksessä kolmas kantaja.

Ehkä hänen olisi aika puhdistaa ja takoa miekka joskus uudelleen. Vastaisen varalle. Kyllä hänen taitonsa nyt jo vastaisivat omien mestareidensa kykyjä. Hassua, että hän ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi sitä. Ehkä hän ei ollut halunnut koskaan ajatella auringonnousuja hänen aikansa jälkeen. Mutta kääpiö tunnisti nyt, että se oli itsekästä ajattelua. Lyhytnäköistä. Täällä olisi hänen jälkeensäkin jotakin sellaista, mitä hänen tulisi ottaa huomioon jo nyt. Vaikka vain sen takia, ettei taas yksi miekka aikanaan päätyisi väärään.

*

Alakuun edelleen nukkuessa Kuukivi kävelee ripeästi luolan suulle. Korppi on odottamassa häntä luolan suulla. Kuukivi nyökkää linnulle ja kumartuu irrottamaan korpin jalkaan sidotun pussukan. Irrotetun pussukan tilalle hän kiinnittää toisen pienen pussin, jonka sisältö kilisee narua kiinnitettäessä. Pussi on onneksi kevyt. Kun Kuukivi on saanut pussin kiinnitettyä, korppi lehahtaa lentoon. Kuukivi kiirehtii ehtiäkseen takaisin pajaan ennen kuin Alakuu herää.

Kuukivi on käynyt kauppaa myös vaanien tietäjien kanssa erilaisia tarvekaluja tehdessään. Eikä rätvänä, harvoin käytetty yrtti, paljoa maksa. Eivät tietäjät siitä toki paljoa pyytäisi koskaan. Se yrtti käytetään tarpeeseen. Huhuja tästä kyllä lähtisi liikkeelle...