Alakuun saaga - osa 23

Vielä tähän saakka Kuukivi oli kertonut Vanaheimin maailmasta asioita melko yleisellä tasolla. Suurpiirteisesti. Nyt hän alkoi keskustellessamme jakaa enemmän yksityiskohtaista tietoa varvikon väen valtakunnasta ja sen olioista. Ehkä Kuukivi valmisteli minua tulevan varalle? Ehkä hän arveli joidenkin tietojen olleen niin vaarallisia, että ne olisivat lannistaneet minut kuullessani ne heti Vanaheimiin tuloni jälkeen? Mene tiedä. Mutta nyt Kuukivi näki oikeaksi ajankohdaksi kertoa enemmän. Tarkemmin. Ja sitä paitsi, Kuukivi sanoi, ystävien tulisi varoittaa toisiaan vaaroista ja jakaa hyödyllisiä tietoja toisen turvaksi. Vaikka ne olisivatkin karvasta tai karmivaa kerrottavaa. Ystävänäni Kuukivi katsoi hänellä olevan suorastaan velvollisuuden varoittaa minua mahdollisista tulevista vaaroista.

*

(Hyvä lukija, tämän kappaleen saat lukea tai jättää lukematta omaa harkintakykyäsi käyttäen).

*

Järvillä, lehdoilla, aarteilla ja niiden kätköpaikoilla, taloilla, vuorilla, eläimillä ja kaloilla on omat haltijansa. Maailmoissa kulkiessaan Kuukivi oli kuullut, että myös ihmisillä oli ennen muinoin ollut omat haltijansa. Niitä olivat esimerkiksi suvun haltijat sekä merkittävien henkilöiden omat haltijakummit. Ainakin ihmiset olivat olleet tiiviisti yhteistyössä haltijoiden kanssa, kuten vaanit ovat vieläkin täällä Vanaheimissa. Sitä Kuukivi kummasteli, kun minulla, nykyajan inehmolla, ei ollut haltijoista mitään aiempaa tietoa. Ehkä palvelemme liikaa niitä itseliikkujia ja elektroniikkaa.

Mutta se hyvä, mikä on joskus ollut, vaikuttaa meihin inehmoihin vielä kauan jälkikäteen. Hengellisyys ei suinkaan ole kadonnut mihinkään. Inehmot kaipaavat jotain sellaista sisimmässään, mitä he eivät nykyisin edes tunnista.

Haltijat ovat ehkä piiloutuneet Midgardissa inehmojen silmiltä. Mutta täällä Vanaheimissa en pystyisi aikanaan välttämään niiden kohtaamista. Kufètt^ɐr (Kufitar), valkkopeuran hyvä haltijatar, on tunnettu Midgardin kansanperinteessäkin. Vanaheimissa vesistöjen äärellä saattaa nähdä myös kultarintalapsia, järvenhaltijain tai rantaluhtien perillisiä. Heidän seuraansa ei kannata lyöttäytyä, mikäli ei tee mieli muuttua yhdeksi heistä. Metsässä kulkijalla on omat seuralaisensa, joiden kanssa joutuu väistämättä tekemisiin.

Seitapaikoilla ei välttämättä ole nimiä, mutta niilläkin on ehdottomasti omat henkensä. Jotkin kokonaiset paikat saattoivat olla loitsittuja tai henkien kansoittamia. Labyrintteja sekä jatulintarhoja. Puita, vesistöjä, kiviä, tuntureita, kätkettyjä aarteita, säitä ja luonnonilmiöitä… Osassa hyviä, osassa vastuksia tuottavia henkiä. Aarteenhaltijat varsinkin puolustivat kärkkäästi oman Väkensä juurta. Henkien lepyttelykeinot ovat oma lukunsa. Lahjonta ja torjunta ovat molemmat käytössä.

Moniaita ovat myös metsän valtakunnan epäihmiset. Erilaiset pienet ja suuremmatkin unohdetut jumalat. Olmait. Tunturien staalot. Luolissa asustavat peikot. Nurkan takaiset. Raakoja hiisiä. Koirankuonolaisia. Maahisia ja piilokansaa. Pieniä kurttuisia ukkoja haastelemassa kulkijan tiellä. Ja monista, monista muista sain kuulla.

Varvikossa elää monenlaisia eläimiä. Midgardissa tuttujen susien ja karhujen sekä muiden eläimien lisäksi saattaisin törmätä suuriin vaakalintuihin, kanervakäärmeisiin, myrkyllisiin järvikampeloihin, sarvekkaisiin jäniksiin. Eläinten kantasuvun emät ovat lajinsa väkevimpiä. Puukkoni pystyisi jopa Myanndashin nahkaan, mutta Kuukivi kehotti minua välttämään yhteydenottoa eläimen sarvien vuoksi. Minun nahkaani tulisi reikiä ihan normaaleilla keinoilla. Osa eläimistä saattoi olla loitsittuja. Tietäjät saattavat nostattaa karhuja karjaa tai suoranaisesti toisia vaaneja repimään. Saattaapa tietäjälle itselleenkin käydä ohraisesti, jos loitsu lankeaa takaisin päin. Kun karhu on nostatettu, se on paha karhu.

Monia muitakin taitoja tuntui vaanitietäjillä olevan. Kolme kertaa puun ympäri astuvat vaanit osaavat muuttua metsän otuksiksi halutessaan. Vaatteet ja varusteet jäävät turkin alle, samoin vaanimaisuus (ihmisyys?) mikäli pakoon pyrkivät maallisia asioita. Lovessa tietäjät pystyvät matkustaman eri maailmojen halki, eläiminä tai henkinä. Unet ovat enteitä, ainakin niitä oikein tulkitseville. Omaisuudelle on voitu loitsia lujat salvat varkaiden varalle. Avun loitsuja, maanpyörryttäjiä, savulla parantajia ja luonnon aineksista saatavaa Väkeä. Kuolleita tietäjät pystyvät siunaamaan lepoon tai herättämään henkinä vastuksiksi. Kuoleman enteistä eivät monet puhu.

Manalaiset ja vainajat tuntuvat olevan oma lukunsa… ainakin ne, jotka eivät osaa maan povessa rauhassa levätä. Osa kasvattaa rautahampaat ja mielii elävää lihaa. Kummittelijat saattavat kiintyä johonkin paikkaan tai olla kulkevaista sorttia. Suvun kummitukset ovat hankalimpia. Ehkä suvulla on ollut oma haltijansa, jota kohtaan he ovat väärin tehneet. Tai jokin rikos toista kohtaan nostattaa koston hengen, joka kestää yhdeksänteen polveen saakka. Vihamiehien juottamissa ruumin mullissa on pimeää taikaa kiusaamaan tehollaan jopa toisia vaaneja.

Eivätkä vaanisuvun levottomat vainajat suinkaan nujerru vähästä. Jumalia on hankala tappaa, olivatpa he nuoria tai vanhoja. Ulos kannetut lapset sekä heidän haamunsa ovat hengistä väkevimpiä. Lapsena maailma koetaan täytenä, voimakkaana. Suohon kuolleista lapsista saattaa tulla lemuavia räkäkurluja, jotka taukoamatta etsivät kostonhimolleen kohdetta. Joidenkin vaanien levottomat henget tyytyvät asettumaan omalle sijalleen ja kiusaamaan paikkaan sattuvia kulkijoita. Jotkut manalaiset ovat oikeilla konsteilla lepyteltävissä ja rauhaan saateltavissa, eivät kaikki.

Pyhiä paikkoja on usein maan, veden ja ilman elementtien kohtaamispaikoissa… kuten vaikka vesistön ääressä olevilla suurilla kallioseinämillä. Niiden luona maalattujen kuvien luona tulia pitäessä voi kokea kummia. Tulella kutsuttiin suosiollisia henkiä saapumaan iloon ja juhlanviettoon sekä karkotettiin pahansuopia ja vihamielisiä olentoja. Jos näkee itsestään syttyneen tulen palavan sumussa keskellä järveä, se tietää etiäistä ja tulevasta kertovaa sanaa. Vaaneilla on myös voimallisia maakiviä, joiden päällä loitsia - Seidhjallr, noitajakkara. Alituinen uhrituli voi muuttaa kivenkin lasiksi.

Kaiken tämän keskellä minun tulisi pysyä tyynenä ja olla pelkäämättä. Hevonenkin aistii jos sitä pelkää, mikseivät sitten muut olennot. Hengiltä suojaavien puiden välissä kulkiessa puoli polkua on aina enin metsän väen leveys. Ole hyvä ja mene ohitse. Enempää kuin puoli tietä niille ei saa antaa, loput täytyy pitää itsellä. Sen kanssa voivat vastaantulevat mennä ohi tai tehdä kuten haluavat. Mutta metsässä vaani (ja varsinkin inehmo) on kuin vierailija, jolla ei ole selviä oikeuksia. Jos joutuisin polulta syrjään, minun täytyisi käyttäytyä kuin vieraana hovissa. Varsinkin yöaikaan kulkijan kannattaa varautua turvalliseen leiriytymispaikkaan tai vähintäänkin suojata selkänsä puoli. Leiripaikalta ei saisi missään nimessä antautua metsänneitojen keimailuun. Turmiolliset henget ja musta magia ovat liikkeellä erityisesti yöaikaan.