Alakuun saaga - osa 22

Kirveiden teko on edistynyt Kuukiven sanojen mukaan hyvin. Eräänä päivänä lopetamme Kuukiven kanssa työt jo puolisen aikoihin. Kun kohottelen ruokapöydästä lähteäkseni jatkamaan pajassa, Kuukivi viittaa kädellään minut takaisin istumaan.

- Säästimme puukkosi ansiosta runsaasti aikaa taljojen teossa. Riimutettu pajavasara on taannut hyvää laatua jo tovin ajan.

Kuukiven suopea olemus viestii sanattomasti myös siitä, että minunkaan työni jäljessä ei ole enää merkittävästi huomautettavaa.

- Olemme edellä normaalista kuunkiertojen mukaisesta työtahdistani.

Virnistän Kuukivelle. Osaan lukea jo Kuukiven puhetta jonkin verran rivien välistä. Kuukivi on ystäväni. Hän ei tahdo, että pestiläisyyteni päättyy ennen aikojaan. Tai sitäkään, että joutuisin lähtemään Vanaheimin talveen ennen aikojani.

Tuskinpa toimelias kääpiö osaisi myöskään olla lopputalvea työtä tekemättä, jos saisimme kaikki talven aikana suunnitellut työt tehtyä roimasti etuajassa. Ja ehkäpä vanha kääpiö alkaa jo aidosti nauttia siitä, kun hänellä on tänä talvena pajassaan poikkeuksellisesti keskusteluseuraa.

- Nyt on aikaa vaikka istahtaa tovi puupinon päällä. Ja tämä tänään kertomani asia on iso. Vaikuttaisit aivan poikaselta, jos en sitä sinulle valaisisi tämän maailman menosta.

Uteliaisuus valtaa minut. Kuukivi hakee vihreän liekkien tulisijasta meille tuopit ja tyrkkää juoman eteeni kyselemättä, juonko tällä aterialla vettä vai vaahtoista juomaa. Sitten hän alkaa kertoa.

- Olen saanut tämän tiedon aikanaan muilta Vanaheimissa vierailleilta kääpiömestareilta. Heistä tiedon saanut ensimmäinen, Thjodrörir, kummasteli, kun suuret vankat ikikuuset kasvavat lahoamatta veden vaivaamissa ja soistuneissa rantametsissä. Ikikuusien alla ja vieressä kasvavat, myöhemmin alkunsa saaneet kuuset, kärsivät liiasta märkyydestä ja kituuttivat kasvuaan vähäisillä vuosikasvuilla. Thjodrörir kyseli asiaa itseltään tarvepuuta metsästä haeskellessaan. Miksi osa puista on kasvanut törmällä aikanaan niin hyvin? Vai onko jokin muuttunut sittemmin? Hän tarkkasi Vanaheimin Suuren Veden rantaviivaa ja jätti merkkinsä rannan kiviin tyynellä säällä.

- Eivät merkit paljoa ehtineet kastua hänen täällä kulkiessaan lyhyen parran kanssa. Thjodrörir haki oppia vaanien maasta kauan, kauan sitten muutamia talven seutuja. Mutta kun minä aikanaan tavoitin ne samat merkit, ne olivat tyynellä säällä reilusti veden pinnan alla. Aallot kävivät metsään.

- Onko veden pinta siis nousussa? kysyn.

- En usko sitä. Mutta järvialtaat kallistuvat. Jotain isoa on tulossa tuolta syvyyksistä. Maan alta.

Pohdin kuulemaani. Järvialtaat kallistuvat. Samaa vaikutusta kuin maankohoamisen vaikutuksissa Midgardissa?

- Meillä Midgardissa maankohoamisen sanotaan olevan jääkauden jälkeinen ilmiö.

Kuukivi katsoo minua tarkasti ja nyökkää sitten hitaasti.

- Siinä voi olla sytykkeitä. Jääjätti olisi tarpeeksi iso liikuttelemaan kokonaisia järviä ja maakannaksia. Vaikka alta käsin.

Midgardissa maankohoamisen vaikutukset on selitetty sillä, että mannerjäätikkö on massallaan painanut maan kuorta. Mutta että jäämassa ei olisikaan painanut aikanaan mantereita… vaan jokin liikuttaisi niitä alta päin. Absurdi ajatus. Hymähdän. Muttei silti mahdoton, ainakaan täällä Vanaheimissa.

- Jos asia on noin… mikseivät aasat sitten tuhoa maan uumenissa nukkuvaa jo silloin, kun jätti vielä on maankuoren alla aseettomana.

Kuukivi irvistää.

- Mieti mitä sanot! Hehän tuhoaisivat samalla maat ja mannut. Vanaheimissa he nostattaisivat sodan vaaneja vastaan, jos alkaisivat vihantia viljelyksiä pirstomaan. Jotunheimissa ei jäätiköiden kohoamisista ja laskemisista pysy kukaan mukana, sillä tuuli ja talvisää pieksävät maisemaa alati uudeksi. Itse aasa Silmänhäpäisijäkin saisi pieksää jäätikön kauttaaltaan murusiksi, ennen kuin pääsisi edes käsiksi kovaan ikiroutaan. Hänellä on parempaakin tekemistä.

Kuukivi ottaa kulauksen. Seuraan perästä – juon vettä sitten huomenna.

- Jos aasat alkaisivat kyntämään Midgardrissa, he menettäisivät sen myytillisen aseman ja suosion, jonka he ovat teidän ihmisten tarinoissa maailmassanne saavuttaneet. He nauttivat alempien ihastelusta ja suosiosta. Se on yksi aasojen väkevä voimiensa lähde. Ja aasathan joutuisivat paljastamaan itsensä teille! En tiedä mitä suunnitelmia Silmänhäpäisijällä on teitä ja maailmaanne kohtaan, mutta siellä päin ei ole ollut vierailijoita muista maailmoista moneen kääpiönikään. Se on ollut kirjoittamaton laki. Ehkä Korkein aavisteli, että maailmassanne on jäljellä kipinöitä maailman syntytulista. Tai jotain muuta sellaista, jota vain Korkein itse halusi pitää silmällä Hliðskjálf-istuimelta.

Katsahdan oikeaan käteeni.

- Kuten vaikka uusia riimuja?

- Terävä on kärkesi.

Hetken hiljaisuus vallitsee välillämme. Sitten Kuukivi kysyy minulta selvästi hänen mieltään askarruttaneen kysymyksen.

- Järvialtaiden kallistuminen ei ollut sinulle uusi asia?

- Midgardissa siitä puhutaan vain maankohoamisena. Mutta lähes kaikki siitä tietävät.

- Te inehmot olette lyhytikäisiä. Mutta jotain vietävän tarkkaa teillä on silmissänne. Mielessänne. Onneksi ette elä kääpiönikää, tehän olisitte jumalia viisautenne kanssa. Tai sitten tulisitte mielettömiksi, niin kuin käy monille liikaa tietäville.

Kuukivi virnistää, mutta vakavoituu sitten.

- Mutta jos maankohoaminen tunnetaan muissakin maailmoissa… Ehkä on olemassa mahdollisuus, että maailman vanhimmalla kansalla on omat piilopaikkansa. Useissa maailmoissa. Maankamara, jonka sisässä odottaa, että Fjalar kiekuu.

Kuukivi vaipuu ajatuksiinsa pitkäksi toviksi. Sitten hän ravistaa päätään niin että vaahto roiskuu parrasta.

- Olkoonkin, että luolassa asujia olisi vielä monta piilossa. Minun ajatukseni on, että aasat eivät ala moukaroimaan maankuorta auki vain tarkistaakseen, kuka on tulossa. Hehän joutuisivat tuhoamaan kaiken luomansa. Ja mitä he sitten tekisivät? Thor on yksi, ja Silmänhäpäisijä toinen, mutta paljonko on jättejä?

Kuukivi katsoo luolan kattoon kuin varmistaakseen, että jätinkynsi on edelleen paikallaan.

- Pelätäkin saattavat, salaa. Se ei ole heille mieluisaa kuultavaa, mutta totta haastavaa ei auta vaientaa. Vaanit eivät ainakaan maatansa hävitä. Aasat jos niin tekisivät, näyttäisivät pelkureilta veljesjumalakansansa rinnalla. Mutta nyt sinun pitää keskittyä miettimään pienempää metsänväkeä. Täällä Vanaheimissa...