Alakuun saaga - osa 21

Kuukivi toi Tuuliköyden takaisin luolaan solmun kanssa. Vielä toisenkin kerran költerien teon aikana hän kävi luolan suulla ja sitoi Tuuliköyteen toisen solmun. Sen jälkeen syvennyimme pajassa työskentelyyn ja aloitimme yhdessä peurannahkaisten kilpien teon. Kuukivi halusi välttämättä, että minä käytän puukkoani hänen (nyt kaavoilla varustettujen) taljojensa leikkaamiseen. Puukko on parhaissa käsissä omistajansa hallussa, hän tähdensi. Varsinkin riimutettu sellainen.

Kasviparkittavat nahat saivat jäädä likoamaan pajunkuorista tehtyyn parkkiliemeen. Kuukivi sanoi, ettei liotuksella olisi kiirettä ja että nämä kilven kappaleet saisivat liota vaikka pestiläisyyteni loppupuolelle saakka. Kuukivi oli jo etukäteen tyytyväinen kilpiinsä.

- Teimme nämä Myanndashin taljan kappaleista tarvitsematta venyttää niitä liikaa etukäteen. Nyt jos teemme parkitsemisen ja muut nahkatyöt vielä hyvin ja oikein, ne kestävät vaikka kaksi jumalaa kiskoisi nahkojen nurkista eri suuntiin.

*

Nahkatöiden jälkeen vuorossa oli kirveiden valmistus. Käyttötarkoitukseltaan arkisemmat puunhakkaajien kirveet Kuukivi valmisti puiseen varteen sovitettavina irtoterinä. Taistelutantereelle ja metsästäjien riistan kanssa lähitaisteluun tarvittavat kirveet sen sijaan olisivat kokometallisia, tukevatekoisia tapparoita. Silmiini pistää työstämiemme tapparoiden verraten suuri koko. Ihmismaailman kirveisiin verrattuna nämä kirveet ovat kertaluokkaa suuremmat. En ole koskaan aiemmin ajatellut vaanien fyysistä olemusta tai kokoa… mutta alan aavistella, että vaanikansa on ainakin hitusen verran ihmisiä kookkaampaa. Keihäiden teossa asia ei ollut tullut mieleeni.

Raavin partaani. Se on kasvanut kutittavaksi. Kaipaan sitä puhdasta tunnetta suussa, minkä kunnollinen hampaiden pesu saa aikaan. Ajankulun huomasi auttamatta myös säästä. Päivä päivältä ilma viileni luolan suuaukon suunnalla. Maakuopalla päin tarpeita toimittaessa ei haluttanut jäädä lorvimaan pitkäksi aikaa. Kuukivi sanoi, että peuran vaadin nuolee jo vasikan korvia. Luolan ulkopuolella Vanaheimin talvi on alkanut.

Valhallan liekki huolehtisi ruokatarpeistamme. Talven aikana minun pitäisi alkaa rajoittamaan Kuukiven kanssa vakiintunutta runsasta sahdin käyttöä aterioillamme. Muuten vieroitusoireet iskisivät hallitsemattomasti ensi keväänä erämaahan suunnatessani. Onneksi lähdevesi luolan perällä pysyisi sulana läpi talven. Riipaisevan kylmää se kuitenkin oli. Toin juomavettä haalistumaan petini viereen kannelliseen astiaan aina ennen yöpuulle menoa. Vähän Kuukivi kummasteli veden juontiani, mutta hän taisi ounastella toimien koskevan jo tulevaa. Olihan hänkin tehnyt kauppamatkoja pitkien taipaleiden taakse. Vanaheimissa yöpaikkojen väli voisi olla harvassa. Varsinkin ihmiselle…

Kuukivi piirsi taas yhden viivan luolan seinämään uuden päivän merkiksi. En ollut aiemmin kiinnittänyt juurikaan huomiota Kuukiven luolan toisen tulisijan normaalin värisiin liekkeihin. Tiesin tulen tärkeyden talvella ja varsinkin tällaisessa askeettisessa luolassa. Tuli paloi hiilloksena öisin, kirkkaalla liekillä aamuisin ja roihuavana palona puolisen jälkeen. Kertaakaan en ollut nähnyt Kuukiven lisäävän puita tai muutakaan palavaa materiaalia tulisijaan. Satunnaisesti hän kohensi hiillosta tai palavia puita lämmön ja liekeistä saatavan valon tarpeen mukaan. Palavaa puuta tuntui ilmestyvän tulisijaan kuin tyhjästä liekkien ja tulen eri asteen mukaan.

- Kuukivi?

- Mm?

- Mikä luolassa palaa kullankeltaisin liekein?

- Onpa taas kolautettu päähäsi.

Kuukiven parta nytkähtää ja arvaan hänen hymyilevän tuuhean partansa takana.

- Tulisijassani palaa kappale Maailmanpuuta. Konsti, jonka opin aikoinaan kääpiömestari Radsvidrilta. Maailmanpuun kappaleen puolestani onnistuin hankkimaan Kääpiömestari Austrin tietojen avulla.

Ja minä kun luulin toisen tulisijan liekkejä alussa normaaleiksi…

- Palaako liekki siis ainiaan?

- Tätä liekkiä täytyy ruokkia toki välillä. Maailmanpuussa palava kuuma liekki tarvitsee välillä tulen Väen voimaa suoraan alkulähteiltä. Tulivuoret ovat taoksien jäähtymistä ajatellen liian kuumia paikkoja. Mutta käyn siirtämässä keväällä tulisijaa reunustavat aurinkokivet ulos Alfrödullin katseen alle. Kivet ovat kylmiä koko kesän ajan, mutta talvella ne antavat liekille lämpöä.

- Aurinkokiviä, tokaisen hölmistyneenä.

- Joskus kannattaa käyttää sitä, mitä yhdeksän maailmaa antavat.

Pyyhkäisen otsaltani hikeä ja katselen tulisijaa reunustavia, vaatimattoman näköisiä harmaita kiviä.

- Palaako liekki myös kesäisin?

Kuukivi naurahtaa.

- Olen ehkä kääpiö, mutta olen Vanaheimissa elävä kääpiö. Osaan olla luolan ulkopuolellakin. En pystyisi kauppamatkoiltani tulisijan tulta kohentamaan tai yhtenään kiviä liekin luokse tuomaan. Ja saattaisi minulta koko ahjo sulaa, jos liekki liiaksi loimuaisi. Ehei, tulisija saa olla kesällä kylmillään.

- Mutta miten saat sytytettyä tulen uudelleen? En usko, että Maailmanpuun sytyttämiseen riittävät aivan tavanomaiset tulukset.

- Eihän minun tarvitse sitä sytyttää.

Kuukivi virnistää salaperäisesti. Yritän uudella arvauksella.

- Onko liekki tallessa jossain koko kesän ajan?

- Nyt ajattelet oikein. Tulen Väen voima on ahnas eikä suinkaan vaaraton. Mutta tiiviillä ja oikein loitsitulla taulalla liekin saa hillittyä pienen pieneksi kipinäksi. Kesän taas mentyä halkaisen taulan tapparalla ja etsin kipinän jatkamaan työtään tulisijassa leveämmillä hartioilla.

- Vielä. Mistä tulen Väen voimaa voi löytää?

Kuukivi kääntyy katselemaan liekkejä kohti.

- Heidän Väkeänsä on monessa. Tulivuorten uumenet. Taivaan suuret salamat. Ikiaikaiset, jumalalliset kipinät voi löytää myös joissain pyhissä lehdoissa tai erilaisten otuksien elämänvoimassa. Mutta tulen Väen voimien kanssa on oltava varovainen. En usko, että minä voisin sinulle tätä saamaani kipinää edes lainata. Vaikka tahtoisinkin, ystävälle. Tuluksiin pitää sinun turvautua pestiläisyyden jälkeen.