Alakuun saaga - osa 21
Kuukivi toi Tuuliköyden takaisin luolaan solmun kanssa. Vielä toisenkin kerran költerien teon aikana hän kävi luolan suulla ja sitoi Tuuliköyteen toisen solmun. Sen jälkeen syvennyimme pajassa työskentelyyn ja aloitimme yhdessä peurannahkaisten kilpien teon. Kuukivi halusi välttämättä, että minä käytän puukkoani hänen (nyt kaavoilla varustettujen) taljojensa leikkaamiseen. Puukko on parhaissa käsissä omistajansa hallussa, hän tähdensi. Varsinkin riimutettu sellainen. Kasviparkittavat nahat saivat jäädä likoamaan pajunkuorista tehtyyn parkkiliemeen. Kuukivi sanoi, ettei liotuksella olisi kiirettä ja että nämä kilven kappaleet saisivat liota vaikka pestiläisyyteni loppupuolelle saakka. Kuukivi oli jo etukäteen tyytyväinen kilpiinsä. - Teimme nämä Myanndashin taljan kappaleista tarvitsematta venyttää niitä liikaa etukäteen. Nyt jos teemme parkitsemisen ja muut nahkatyöt vielä hyvin ja oikein, ne kestävät vaikka kaksi jumalaa kiskoisi nahkojen nurkista eri suuntiin. * Nahkatöiden j