Alakuu

  Öinen maisema vilistää unenomaisena molemmin puolin ympärilläni. Kuu kiertää taivaalla ikiaikaista polkuaan. Arvioin öisen matkakumppanini kiertoliikettä ja yritän välillä tarkistaa suuntaa eteenpäin. Minulla ei ole kompassia. Vähitellen edestä löytyvä maisema alkaa tarjoilemaan kiintopisteitäkin. Suuntaan kulkuni kallioseinäisten tunturien välisiin alavampiin maihin. Otan varalta vetonarun pois hartioiltani puroja ylittäessä. En tahdo ottaa sitä riskiä, että komolla oleva jäänkansi pettää reen alta ja vetää minut reen mukana hyiseen kylpyyn. Tunturipurot ovat vielä onneksi riittävän jäässä. Aamulla kuljen niin kauan, kuin hanki kannattelee minua ja vetämääni pientä rekeä. Kävellessäni olen syönyt valmiiksi kypsentämiäni kaloja kylmiltään, jotta jaksaisin edetä. Juomapullooni lumesta sulatettu vesi on jo loppunut. Janottaa. Aamupäivällä kulkuni katkaisee eteen tuleva poikittaiskuru. Kuru ei ole kovin syvä, mutta reen kanssa jalan kulkevan se pakottaa pysähtymään. Hangen pinta...