Alakuun saaga - osa 34

- Tänään teemme jotakin vaarallista. Mutta joka silti on täynnä yhtä voimista suurinta… Toivoa.

Riemni kuuntelee kodassa tarkkaavaisesti Fullan sanoja.

- Jos haluat oppia käyttämään riimuja, voin ehkä olla avuksi sinulle oman riimujen lukutaitoni kanssa. Kotiriimun opiskelu on syventänyt ymmärtämystäsi vielä näkymättömästä maailmasta ja kypsyttänyt tietoisuuttasi vastaanottamaan niiden maailmojen salaisuuksia, jotka sinulle ovat käsitettävissä. Osaat jo aistia riimujen läsnäoloa ympärilläsi tietyissä tilanteissa. Mutta yksittäisiä riimuja tavoittelemalla maailma ympärilläsi pysyisi suppeana. Kuin puhuisit kirjaimilla tai tavuilla kokonaisia lauseita suoltavien kanssaihmisten keskuudessa.

Riemni ei aivan ymmärrä, mihin Fulla oikein pyrkii. Onko puheeseen kätketty taas varoituksen sanoja, vai onko tämä uuden asian opiskelua? Hän päättää hillitä itseään ja keskittyä vanhan naisen rivien välistä tuleviin tietoihin.

- Olen syleillyt matkariimua. Minulla on ymmärtämystä kotiriimun läsnäolosta, syistä ja asioista jotka saavat sen tuntumaan ympärilläni. Tulemaan luokseni.

Fulla nyökkää.

- Hyvä.

Fulla tykkää päteä, annettakoon hänelle mahdollisuus. Riemni kohauttaa olkiaan.

- Eli mitä sitten?

- Sinussa on ymmärrystä sekä matkariimusta että kotiriimusta. Pohdiskele, mitä saisit, jos yhdistäisit näiden kahden riimun elementtejä… muodostaisit niistä ketjun. Kuin taapero muodostaa kahden sanan lauseen.

- Matka, koti… Matka kotiin? Kotiinpaluu?

- Oikein hyvä, Fulla sanoo hyvillään.

Riemni virnistää lämmin läikähdys rinnassaan. Tämän seuraavan oppimisen kanssa hän aikoo syleillä täysin palkein myös sisällään herännyttä toivoa.

- Mutta miten riimujen lukutaito voisi tarkalleen auttaa minua seuraavassa vaiheessa? Tai minun isääni?

- Oppituokion lopuksi haluan sinun vaeltavan vähän matkan päähän kylän länsipuolella olevalle kiviselle niemelle. Haluan, että yrität saada toimimaan tätä sinulle nyt opettavaa riimujen yhdistelmää. Sinun täytyy ensin harjoitella sitä itsesi kanssa. Vasta, kun osaat sen ehdottoman hyvin, voimme yrittää palauttaa isäsi tänne luoksemme. Isäsi palauttaminen riimuja hyödyntämällä vaatii sitä, että osaat riimujen ketjua ja siten liittää sen myös häneen. Matka, koti – ja isäsi.

Riemni nyökkää. Hänen on aika opetella käyttämään uutta kieltä.

- Tänään alamme opiskelemaan kotiinpaluun riimutettua reittiä. Perheen yhdistämisen riimutettua polkua.

*

Rannan suuntaisesti metsän halki johtava polku kylästä kiviseen niemeen on lähes sammaloitunut. Puiden välistä pilkahteleva pilvinen taivas paljastaa kuitenkin vanhan, harvakseltaan käytetyn polun kivikkorantaiselle niemelle. Lopulta niemellä vakaasti seisovat kiviset paadet alkavat näkyä rantaan päättyvän metsän puiden välistä. Jylhinä siluetteina niiden takana kelmeästi valaisevaa kohvajäätä vasten. Riemni kävelee kohti laskeneen kevättulvan paljastamaa rantaviivaa.

Kaksintaistelun saari. Riemni hymähtää huvittuneena paikan puhekielessä käytetylle ilmaisulle. Paikka ei varsinaisesti muistuta saarta hänen mielestään. Kivikkoinen paikka on ennemminkin hieman ympäröivästä rannasta kohoava niemi. Ainoastaan korkean veden aikana, kevättulvien ja syyssateiden aikaan, saareen joutuu kahlaamaan niemen juurelta katkaisevan alavamman kohdan yli. Vaikka vesi peittää niemen matalamman kohdan kivien täplittämää hiekkapohjaa, nykyaikaisten kumisaappaiden varret kyllä yltävät sinne pääsemiseen. Teknisesti ottaen kyseessä on siis kuitenkin saari. Mutta vain keväisin ja syksyisin.

Riemni astelee polkua pitkin yhä lähemmäksi ja saavuttaa vesirajan. Hän on juuri astumassa varovasti sohjon ja pienten kelluvien jäälauttojen sotkemaan veteen, kun hän pysähtyy äkisti.

Nyt hän tuntee ehdottomasti kyllä jotakin ympärillään.

Jotain riimutettua.

Riemni on käynyt kylän muiden lasten kanssa leikkimässä täällä monina kesinä. Lasten kaksintaistelujen leikkejä ja kiistoja, joissa on saanut kokea kirveleviä tappioita mutta myös makeita voittoja. Juoksukisoja. Pienten kivien heitto- ja leipäkisoja. Leikkimielistä painia isompana.

Mutta nyt hän ei ole enää lapsi. Ja riimutettu maailma hänen edessään on avautumassa hänen silmilleen.

Paikka on kuin saari. Veden erottama niemi, mutta ainoastaan keväisin ja syksyisin. Talvi on täällä pohjoisessa luonnossa kamppailua eloonjäämisestä. Pärjäämistä ympäröivän luonnon olosuhteissa. Kesä on luonnon hedelmällistä aikaa. Eläimet ja ihmiset toteuttavat luonnon suomia mahdollisuuksia elämässään. Mutta kevät ja syksy... luonnon olevaisten toistensa kohtaamisen vuodenajat.

Onko Kaksintaistelun saaressa käyty oikeita kaksintaisteluja? Keväällä, pitkän talven ja ankarien tuiskujen jälkeen. Kun laarien pohjat loistavat ja maa on vielä roudassa. Sekä syksyllä, kun ihmiset ovat saaneet elää kesän. Kun he tietävät, millä varoilla hallaöiden ja katovuosien jälkeen lähtevät kohti talvea, ainoastaan kesän hedelmien avulla siitä seuraavaan selviten. Tulossa jostakin. Menossa jonnekin. Kevät. Syksy.

Riemni ei ole enää lapsi. Entä, jos hän kohtaa jonain päivänä aidon kaksintaistelun? Onko hän valmis astumaan sääntöjen mukaiseen kaksintaisteluun ja hyväksymään lopputuloksen, vaikka se ei olisikaan hänen mieleisensä?

Riemni kääntyy ja katselee takanaan olevaan metsään. Hän tietää, että kylän nautinta-alueen riimutettu voima suojelee heitä täällä. Mutta tuolla jossain on… Tumma. Ja ties mitä muuta, joka voi odottaa hänen ja isän paluun välissä.

Hän kääntyy ja katsoo niemen erottavaa, muutaman metrin levyistä matalan veden kohtaa edessään. Jos hän kävelee tästä veden poikki saareen, hän tekee sen tietoisesti. Tämä ei ole enää pelkästään leikkiä. On asioita, joissa ihmiset ja elolliset joutuvat tai ajautuvat vastakkain. Ja kaksintaisteluissa on kummallekin kamppailijalle paljon pelissä.

Riemni muistelee etäisiä mielikuviaan Tumman tapaamisesta. Hän oli saanut apua kylän seidan ketulta, mutta Tummalla oli ollut oma susiarmeijansa. Ylivoima vastaan viekkaus. Millainen kamppailu olisi ollut tasaväkisenä?

Riemnillä ei ole kokemusta riimujen maailmasta niin paljon kuin hän haluaisi. Ja ties kuinka vanha Tumman olemus on, jos hän on kiusannut jo aikoinaan hänen isäänsäkin. Ehkä kyseessä on… Riemni ravistelee vaistomaisesti päätään. Tummalle ei saa antaa enempää valtaa kuin se on. Epävarmuus on sen käyttämä mielen ase häntä itseään vastaan.

Jos Riemni astuu kaksintaistelun kehään, hän pelaisi sääntöjen mukaan. Mutta samaan olisi velvoitettu myös hänen haastajansa. Ja lopputulos olisi niin reiluin olosuhtein saavutettu kuin heidän tapauksessaan on mahdollista.

Riemni vetää syvään henkeä. Sitten hän kävelee kummallista kihelmöintiä ympärillään tuntien saareen.